Hamara, Vieno
Elämäkertatietoa
Vieno Hamara on yhden vahvan kokoelman lyyrikko. Hänen runoissaan elää värikylläisenä lapsuuden Viitasaari, jossa hän syntyi pienviljelijäperheeseen. Tiedonhalu ajoi opintielle ja sitten kansakoulunopettajaksi. Myöhemmin Hamara asui ja työskenteli Etelä-Suomessa.
Pukinjalkatanssi on poikkeuksellinen kokoelma 1940-luvun Keski-Suomessa, mutta koko maan kirjallisuusvirtauksiin se nivoutuu hyvin. Hamaran runous on sukua Helvi Hämäläisen ja Sirkka Seljan myöhäisekspressionismille, ja kokoelmassa on yhtymäkohtia myös Katri Valaan. He kirjoittavat uuden kauden alkamisesta ja itseään tiedostavasta naiseudesta. Hämäläisen tavoin Hamara pitää vähempiosaisten puolta ja haluaa yhteiskunnasta oikeudenmukaisen.
Hamaran ilmaisu on luontevaa, rytmi ryöppyää vapaana. Runokuvat hehkuvat usein intensiivisinä ja tunnevoimaisina, mutta moni runo on aineksiltaan maanläheinen. Laajat sosiaaliset kuviot rakentuvat yksilön vaiheiden kautta: kirjassa edetään lapsuudesta nuoruuteen, valmistujaisruusuihin ja rakastumiseen, sitten kyläkoulun opettajan kokemuksiin.
Huumori ja lievä ironia ovat vastapainona nuorekkaalle ilolle. Roolirunojen roolit ja aihelmat ovat samat kuin kansanrunoudessa. Roolit toimivat kirjassa kuin valonheitin, joka näyttää aina uuden puolen tai alueen elämästä. Kurainen tie elämän metaforana on yhtä hamaramainen kuin aurinko metaforana uuden alkamisesta. Valo saartaa runoissa maata: koittaa auringon aika, kevät. Hamara kirjoittaa ihmisen ja elämän ruumiillisuudesta, työstä ja rauhasta. Kokoelman nimirunoa ”Pukinjalkatanssia” siivittävässä riemussa on varjo: ”Naura, silvottu sydän.” ”Eihän vain rauhan kissantassuissa / piile uusi kavio?”
Tällä kirjalla on kohtalonsa, uusi synty vuosikymmenien unohduksen jälkeen. Suolahtelainen kunnallisneuvos, lausuntataiteilija Maija Piitulainen kiinnostui Vieno Hamarasta ja hänen runoistaan ja sai kokoelman käsiinsä antikvariaatista. Ajatus sen uudesta julkaisemisesta syntyi, kun hän lausui siitä runoja Viitasaaren kaupungintalossa Keski-Suomen kulttuuriyhdistyksen tapahtumassa kesällä 2006. Ei aikaakaan, kun Pukinjalkatanssi ilmestyi uutena painoksena ja kahtena Maija Piitulaisen lausuntalevynä.
Katriina Kajannes
Pukinjalkatanssi on poikkeuksellinen kokoelma 1940-luvun Keski-Suomessa, mutta koko maan kirjallisuusvirtauksiin se nivoutuu hyvin. Hamaran runous on sukua Helvi Hämäläisen ja Sirkka Seljan myöhäisekspressionismille, ja kokoelmassa on yhtymäkohtia myös Katri Valaan. He kirjoittavat uuden kauden alkamisesta ja itseään tiedostavasta naiseudesta. Hämäläisen tavoin Hamara pitää vähempiosaisten puolta ja haluaa yhteiskunnasta oikeudenmukaisen.
Hamaran ilmaisu on luontevaa, rytmi ryöppyää vapaana. Runokuvat hehkuvat usein intensiivisinä ja tunnevoimaisina, mutta moni runo on aineksiltaan maanläheinen. Laajat sosiaaliset kuviot rakentuvat yksilön vaiheiden kautta: kirjassa edetään lapsuudesta nuoruuteen, valmistujaisruusuihin ja rakastumiseen, sitten kyläkoulun opettajan kokemuksiin.
Huumori ja lievä ironia ovat vastapainona nuorekkaalle ilolle. Roolirunojen roolit ja aihelmat ovat samat kuin kansanrunoudessa. Roolit toimivat kirjassa kuin valonheitin, joka näyttää aina uuden puolen tai alueen elämästä. Kurainen tie elämän metaforana on yhtä hamaramainen kuin aurinko metaforana uuden alkamisesta. Valo saartaa runoissa maata: koittaa auringon aika, kevät. Hamara kirjoittaa ihmisen ja elämän ruumiillisuudesta, työstä ja rauhasta. Kokoelman nimirunoa ”Pukinjalkatanssia” siivittävässä riemussa on varjo: ”Naura, silvottu sydän.” ”Eihän vain rauhan kissantassuissa / piile uusi kavio?”
Tällä kirjalla on kohtalonsa, uusi synty vuosikymmenien unohduksen jälkeen. Suolahtelainen kunnallisneuvos, lausuntataiteilija Maija Piitulainen kiinnostui Vieno Hamarasta ja hänen runoistaan ja sai kokoelman käsiinsä antikvariaatista. Ajatus sen uudesta julkaisemisesta syntyi, kun hän lausui siitä runoja Viitasaaren kaupungintalossa Keski-Suomen kulttuuriyhdistyksen tapahtumassa kesällä 2006. Ei aikaakaan, kun Pukinjalkatanssi ilmestyi uutena painoksena ja kahtena Maija Piitulaisen lausuntalevynä.
Katriina Kajannes
Tekstinäyte
KUDIN
Pienessä, pimenevässä päivässä
minä istun
ja käteni hengittävät puolestani.
Edestakaisin - edestakaisin
ne luovat silmukoita,
kirjavia, sinisiä, punaisia.
En tiedä, kenelle ne tulevat
ja kuka on iloitseva kätteni töistä.
Minulla on vain luomistahto
enkä osaa muuta.
Silmukat, silmukat,
siniset, punaiset,
virratkaa murenevien
sormieni läpi
ja kertokaa,
että kerran olin.
[Pukinjalkatanssi, Juhon Kynäpiiri 2007/Tammi 1946, s. 111-112]
Pienessä, pimenevässä päivässä
minä istun
ja käteni hengittävät puolestani.
Edestakaisin - edestakaisin
ne luovat silmukoita,
kirjavia, sinisiä, punaisia.
En tiedä, kenelle ne tulevat
ja kuka on iloitseva kätteni töistä.
Minulla on vain luomistahto
enkä osaa muuta.
Silmukat, silmukat,
siniset, punaiset,
virratkaa murenevien
sormieni läpi
ja kertokaa,
että kerran olin.
[Pukinjalkatanssi, Juhon Kynäpiiri 2007/Tammi 1946, s. 111-112]