Peltola, Jouni

Olen syntynyt ja kasvanut metsän poikana. Elämäntyöni tein Rajavartioston palveluksessa, yli kolmekymmentä vuotta. Työni olen tehnyt metsissä. Vapaa-aikani harrastukset, metsästys ja kalastus ovat vieneet erämaihin. Telttojen havut ja kämppien laverit tunnen paremmin kuin hotellien pehmeät patjat. Nuotioiden loimua olen katsellut paljon enemmän kuin katulamppujen kylmää valoa. Ilomantsin ja itäisen Suomen metsät, sekä Lapin avarat tunturit ovat antaneet kertomusten aiheita kirjoihini. Metsien poluilla olen tavannut myös verrattoman hyviä ihmisiä. Heiltä olen kuullut monia tarinoita ja syvällisiä elämän viisauksia.

Elämäkertatietoa

Asuinpaikka Ilomantsi vuodesta 1968

Naimisissa, vaimo Aini Kaarina. Lapset Maarit Kaarina s. 1972, Merja Talvikki s. 1974

Meriitit:
Eränkävijän kirjoituskilpailu 3. sija 1981
Eränkävijän kirjoituskilpailu 2. sija 1984

Ura:
Kansakoulu 1956-64

Kansanopisto, kansankorkeakoulu Suolahdessa 1965-67
Rajavartiolaitoksessa 1968-99
Eläkkeellä

Tekstinäyte

Jotain liikahtelee rannassa vasemmalla. Käännän varovasti kivääriä, ja pian näen, että tulija on minkki. Se etenee määrätietoisesti pitkin rantaa kohti puroa. On helppo arvata, että siellä narahtelevassa sorsaparvessa syntyy kohta liikettä. Ja niin käy. Vesi ja pajukko päsähdellen ryntäävät linnut keskelle lampea. Siinä kelluvat ja ränkättävät niin että rannat raikuvat. Lasken äkkiä sorsat, ja niitä on edelleen yhdeksän. Minkin iltapala on siis edelleen hakusalla.

Sorsaparvi ei rauhoitu, vaan posahtaa siivilleen ja katoaa pian eteläisen taivaanrannan tummuuteen. Rauha ja hiljaisuus palaavat lammelle. Tuntikausia purolla jatkunut pulahtelukin on loppunut.
Lammen pinta alkaa väreillä majavan pesän lähellä. Kohta näkyy jo selvää aaltoilua, sitten auramainen viri ja sen kärjessä musta möykky. Majava ui ensin pitkin rantapusikon reunaa, mutta oikaisee pian suoraan haapasyönnökselle. Se lähestyy nopeasti ja rantautuu samalla hetkellä, kun suurehko pilvimuodostelma peittää kuun.
Tuijotan kiikarin läpi rantaan ja erotan liikahtelevan tumman kohoutuman. Majava on haapojen kanssa touhutessaan polkenut alueen mustalle muralle, ja tätä taustaa vasten tarkan tähtäyksen saaminen on mahdotonta. Kuun edetessä mateleva pilvi on harvinaisen pitkä, joten valkeuden tuloon kuluisi monta minuuttia.
Majava kahistelee haavanlehtiä ja kolistelee kuorimiaan kalikoita. Aina välillä kuuluu selvää puremisesta aiheutuvaa narskutusta. Vesi rannassa alkaa liikkua ja lainehtia pilven reunan lähestyessä. Ja kuun tullessa esiin lipuu majava jo kaukana lammella hinaten sivullaan vettä viistävää haavan oksaa.

[Puiset luodit. Karisto 2002, s. 126-]