Erkkilä, Leena

Curriculum vitae

Synnyin Pieksämäen maalaiskunnassa Paltasen pysäkillä olleessa kodissamme vuonna 1930. Isä oli asemamies, äiti kotiäiti. Koska rautatieläisten asuntoetuun kuului tuolloin navetta, sain iloita varhaislapsuudessa kotieläimistä. Meillä kävi myös paljon ihmisiä, joiden jutustelua kuuntelin kiinnostuneena. Kun olin pieni, minulle luettiin paljon. Opin lukemaan noin nelivuotiaana.

Ollessani viiden vuoden ikäinen muutimme Jyväskylään, sillä isä sai ylennyksen työurallaan. Jouduin luopumaan ihanista leikkitovereista, leikkimäkistä, kotieläimistä. Se oli rankkaa. Mutta löysin Jyväskylästä nopeasti leikkitovereita: lukutaidosta oli tässä suuri apu. Asuntomme ympärillä oli omenapuita. Niistä iloitsin.

Sitten tuli kymmenen kuukauden kuluttua muutto Pieksämäelle punaiseen kasarmiin aivan rautatien viereen: isä oli saanut taas ylennyksen. Sopeutumiseni uusiin oloihin sujui melko hyvin. Löysin ystäviä. Sisareni, joka oli minua 11 vuotta vanhempi, jatkoi lukio-opintojaan Jyväskylässä. Olin arkipäivät ikään kuin ainut lapsi.
Koulunkäynti Pieksämäen komeassa keskuskansakoulussa oli alkanut hyvin. Olin toisella luokalla, kun talvisota alkoi. Kotimme ohitse vyöryivät sotilaskuljetusjunat, sotasairaalajunat, evakkojunat, henkilöjunat, tavarajunat. Höyryveturien savu tunkeutui sieraimiin, veturien pillit vinkuivat, vaunujen pyörät kolisivat kiskoja vasten. Häiriöitä oli lähes vuorokauden ympäri.
Sodan aiheuttama hätä oli suuri. Meillä piipahtivat rintamalle menossa olevat omaiset, sedät, serkut, lottatäti. Meillä levähti joku uupunut evakkovanhus ja äiti lämmitti pesuvettä vastasyntyneelle pikkuvauvalle, jonka äiti oli sairas.

Pommitusten vuoksi äiti ja minä jouduimme lähtemään kotoa evakkoon mekin. Pääsimme maalle turvaan, sillä kodin ikkunat olivat menneet säpäleiksi. Isäni ei joutunut rintamalle ikänsä vuoksi. Sitä paitsi rautatiekuljetusten toimivuus vaati osaavia ihmisiä.

Sotien loputtua Pieksämäellä tuntui voimakas kulttuurihenki. Paikkakunnalla järjestettiin kulttuurikilpailuja, joihin osallistuin: lausuin runoja, puhuin, lauloin ja kirjoitin. Menestyin yleensä hyvin, joskus sain terveellistä takapakkia.
Sain olla mukana myös näytelmäryhmissä, ja keksimme itse ohjelmanumeroita juhliin. Tällä kaikella oli suuri merkitys myöhempää elämääni ajatellen. Ylioppilasaineeni palkittiin Suomen Kuvalehden palkinnolla.

Opiskellessani Jyväskylän Kasvatusopillisessa Korkeakoulussa, osallistuin mm. kirjoituskilpailuihin. Yllätyin, kun sain vapaamittaisilla runoillani toisen palkinnon. Harmittelen, että olen hävittänyt kilparunoni. Opiskelutovereistani muutama on säilynyt ystävänä näihin päiviin asti.

Jatkoin työn ohessa opintojani Helsingin yliopistossa. Pidin myös pieniä opintolomia. Aineyhdistelmässäni olivat kotimainen kirjallisuus, suomen kieli, psykologia, kasvatusoppi ja suomalainen ja vertaileva kansanrunouden tutkimus. Tein gradu-työni professori Lauri Viljaselle ja suoritin hänelle myös lopputentin. Professori Viljasen oppilaana oli hyvä olla. Pidin paljon myös professori Martti Haavion ohjannasta. Tein hänelle seminaariesitelmän, jonka aihe oli Matroona Kyyrönen, impilahtelainen runonlaulaja. Esitelmä julkaistiin Kalevalaseuran vuosikirjassa. Sain filosofian kandidaatin tutkintoni valmiiksi ja paperit käteeni vuonna 1962 pitkän opiskelurupeaman päätteeksi.

Monet ihmiset, toisistaan tietämättä, patistivat minua kirjoittamaan satuja. Pidin heidän yllytystään kiinnostavana, sillä olin kirjoittanut kouluaikana muutaman sadun, joista äidinkielenopettaja oli pitänyt. Toiseen hän oli kirjoittanut ”säilytettävä” ja toiseen ”säilytettävä, lupaa oikein hyvää”. Tämä kaukonäköinen opettaja oli Pertti Korhonen.

Minulta tilattiin satuja julkaistavaksi Lastentarhalehdessä. Kun pääsin alkuun, kirjoitin 8-osaisen satusikermän. Sitten lastenlehti Koululaisen päätoimittajat pyysivät minulta solkenaan satuja lehteen. Olinkin Koululaisen pitkäaikainen avustaja.

Esikoiskokoelmani Kukkutimurusia (WSOY, 1968) syntyi pitkähkön tapahtumasarjan tuloksena. Kirjaan siilautui satuja kymmenen vuoden ajalta. Siivilää ravisteli taitavasti toimittaja Inka Makkonen. Kun WSOY oli julkaissut viisi käsikirjoitustani, käännyttiin Lastenkeskuksesta puoleeni ja pyydettiin, että tekisin heille legendakirjan. Miettimisen jälkeen suostuin pyyntöön sillä ehdolla, että suuhuni ei pantaisi suitsia. Siirryin siis Lastenkeskukselle kirjoittamaan kiinnostavaa tilausteosta. Yhteistyö Lastenkeskuksen kanssa (Junnu Järvelä) sujui hyvin 1990-luvun lamavuosiin asti.
Kirjayhtymälle tekemäni Marjatta, Lemminkäisen äiti (1985) oli tilaustyö sekin. Samoin Kirjapajalle tekemäni kirjasarja Pensasaidan tarinoita oli tilaustyö: käännös englannin kielestä ja tekstin muokkaus runoasuun.

Mukava juonne kirjoittamisessani on lastennäytelmien rypäs: tein näytelmät omille oppilailleni, heidän innoittamanaan. Jokainen näytelmä vaati suuren ponnistuksen sekä tekstin teon että harjoituksen vuoksi. Katson että vaiva kannatti, sillä kun näytelmissä oli puherooli jokaiselle tehtävään halukkaalle lapselle, kehittyi harjoituksissa paitsi lasten puhetaito ja esiintymiskyky myös heidän sosiaalinen sopeutuvuutensa. Omista näyttämö- ja esiintymiskokemuksistani oli nyt hyötyä ohjatessani oppilaitani.

Satujen, näytelmien, lastenrunojen, lastenkertomusten ja legendojen lisäksi olen kirjoittanut asiatekstejä: artikkeleita opetustyöhön ja lastenkirjallisuuteen liittyvistä aiheista. Lisäksi on syntynyt pakinoita mökkiläisen elämästä.

Perhekuntaani kuuluu puolison lisäksi kaksi aikuista tytärtä. Olen viiden lapsen isoäiti.
Harrastuksia minulla on ollut vuosien mittaan paljon. Olen aina voimistellut mielelläni. Esiintymisiä liikuntajuhlissa on ollut paljon. Osallistuminen Helsingin olympialaisten ryhmävoimisteluun vuonna 1952 oli ehkä mieleenpainuvin. Samoin oli juhlavaa voimistella suuren naisjoukon riveissä Brysselissä vuonna 1958.
Lauloin aikanaan Savolaisen osakunnan laulajissa neljä vuotta. Päästyäni eläkkeelle opetustyöstä olen opiskellut kuvaamataitoa Helsingin työväenopistossa. Ystävien kannustamana olen pitänyt kaksi yksityisnäyttelyä: syksyllä 2004 Lastenklinikan käytävässä Helsingissä ja syksyllä 2005 Keski-Suomen kirjailijatalolla Jyväskylässä.
Puutarhanhoito mökillä on kiintoisaa ja koettelevaa. Luonto on yllättävä ja ihmeellinen.

Vanhempieni sitkeys ja ahkeruus jättivät minulle hyvän esimerkin, miten toimia. Sotavuosien paineissa äitini näytti muiden naapurin rouvien tavoin venymiskykynsä. Hän toimi muonituslottana jatkosodan vuosina. Opin itse pikkulottana, että myös lasten työllä on arvoa.
Isä vei minua pienestä pitäen mukanaan kalastamaan ja marjastamaan. Hän auttoi minua myös kerhopalstan hoidossa. Luonto tuli rakkaaksi.
Lisäksi isä oli kuorolaulaja ja kuoronjohtaja kiireestä kantapäähän. Kotiimme tuli hänen harrastuksensa kautta virkistävä kulttuurituulahdus. Äiti luki ääneen runoja. Kodissamme oli pieni mutta monipuolinen kirjahylly.

Olen saanut Arvid Lydecken –palkinnon yhdessä Ulla Vaajakallion kanssa teoksesta Satakieli, Marian lintu (1979). Saimme yhdessä kunniamaininnan teoksesta Luojan lähde (1983). OAJ myönsi minulle 1980-luvulla hopeisen ansiomitalin kulttuurin hyväksi tehdystä työstä.

Elämäkertatietoa

Erkkilä, Leena Inkeri, o.s. Oksanen

Perhe: puoliso, kaksi aikuista tytärtä, viisi lastenlasta.

Toimet:
Kansakoulunopettaja Seimelän tyttökodissa Vihdissä luokuvuoden 1952-53.
Syksystä 1953 alkaen eläkeikään asti opettajana Helsingin kaupungin suomenkielisissä kansakouluissa (kansakoulunopettaja, peruskoulun luokanopettaja).

Kirjallinen työ:
20 kirjaa lähinnä lapsille, satuja, lastenrunoja, lastennäytelmiä, pakinoita, artikkeleita ja kannaottoja eri lehtiin.

Opinnot:
- ylioppilas Pieksämäen yhteiskoulusta
- kansankoulun opettaja Jyväskylän kasvatusopillisesta korkeakoulusta
- filosofian kandidaatti Helsingin yliopistosta, pääaine kotimainen kirjallisuus, lisäaineet suomen kieli, psykologia, kasvatusoppi sekä suomalainen ja vertaileva kansanrunouden tutkimus; peruskoulun erikoistumisopinnot, aineina kansalaistaito ja yleinen uskontotiede.

Palkinnot:
Suomen Kuvalehden palkinto ylioppilasaineesta
useita palkintoja kirjoituskilpailuista eri vuosilta
Arvid Lydecken -palkinto yhdessä Ulla Vaajakallion kanssa teoksesta Satakieli, Marian lintu 1980
Arvid Lydecken kunniamaininta teoksesta Luoja lähde (myös Ulla Vaajakallion kanssa)
Opettajien ammattijärjestön (OAJ) hopeinen ansiomitali kulttuurin hyväksi tehdystä työstä.

Harrastukset:
kuorolaulu, liikunta (etenkin voimistelu), piirustus ja maalaus, puutarhanhoito, klassinen musiikki, kirjallisuus, kielten opiskelu

MAKUASIOITA:

Unohtumattomat taide-elämykset

Musiikki:
- Laulaminen Savolaisen Osakunnan laulajissa oli uskomattoman innostavaa.
- Monet konsertit eri paikkakunnilla eri rakennuksissa; esimerkiksi Lahti Sinfoniettan Sibelius-konsertti Osmo Vänskän johtamana Kallion kirkossa.
- Soile Isokoski Kangasniemen kirkossa.

Kirjat:
Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä
Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu
Veikko Huovinen: Puukansan tarina
Aila Meriluoto: Lasimaalaus
Anna-Maija Raittila: Ruiskukkaehtoo
Martti Haavio: Viimeiset runonlaulajat
P. Mustapää: Jäähyväiset Arkadialle jne.

Elokuvat:
Kulkurin valssi, Suuri illuusio, Polkupyörävaras, Puukenkäpuu

Kuvataide:
Albert Edelfelt, Akseli Gallen-Kallela, Eero Järnefelt, Helene Schjerfbeck

Liikunta:

Osallistuminen ryhmän mukana voimistelunäytöksiin esimerkiksi Helsingin olympialaisissa vuonna 1952 ja Brysselissä vuonna 1958 olivat vahvoja elämyksiä.

Maisemat:
1. Näkymä Pieksämäen maaseurakunnan kirkolta kaupunkiin päin.
2. Keitele-järvi. Maisema Viitasaaren Suovanlahdella: salmi, jonka nyt ylittää Kemppaalan silta.
3. Pienet järvet ja lammet. Suot.
4. Ritokallio Munkkiniemessä.
5. Kaivopuiston ranta Helsingissä.

Asiat ja ilmiöt, jotka tekevät surulliseksi:
Sodat, terroriteot, tappelut, riidat, asevarustelu, riisto, alistaminen, suvaitsemattomuus.

Asiat, jotka ilahduttavat:
Arjen auttajat, apuun rientäjät, rakentajat, rauhan rakentajat, istuttajat,
ystävällisyys, lempeys, oikeudenmukaisuus,
rauha, luonnonrauha.

(Sanojen aika)

- - -

Luonnehdinta

Pieksämäkeläissyntyinen Leena Erkkilä on lastenkirjailija, joka elää satujen, runojen ja legendojen maailmassa. Hänen satunsa eivät ole seikkailusatuja vaan lyhyitä tuokiosatuja. Leena Erkkilän teosten kieli on selkeää ja leikittelevää, hassut uudissanat, nimet ja onomatopoeettiset verbit sekä rytmillisyys ovat hänen teostensa ominaispiirteitä. Erkkilän legendakokoelmissa on samaa ajattomuutta kuin hänen saduissaan.

Faktaa

Leena Erkkilä syntyi 27.8.1930 Pieksämäellä kulttuurimyönteiseen rautatieläisperheeseen. Kansa-ja oppikoulun hän kävi Pieksämäellä ja valmistui vuonna 1952 kansakoulunopettajaksi Jyväskylän kasvatusopillisesta korkeakoulusta. Vuonna 1962 hän suoritti Helsingin yliopistossa loppututkinnon aineinaan mm. kotimainen kirjallisuus, suomen kieli ja psykologia.

Varsinaisen työuransa Leena Erkkilä teki Helsingin kaupungin koululaitoksessa kansa- ja sittemmin peruskoulun opettajana. Hänen työympäristönsä vaikutti voimakkaasti siihen, että hänestä tuli lastenkirjailija. Myös Erkkilän harrastukset ovat peräisin koulumaailmasta, kuten voimistelu, kuorolaulu ja kuvaamataito.

Leena Erkkilä on naimisissa ja hänellä on kaksi aikuista tytärtä ja viisi lastenlasta. Hän asuu Helsingissä, mutta viettää kesät Kangasniemen Kutemajärvellä.

Kirjailijaura

Isä luki Leena-tyttärelleen lastenrunoja ja Topeliuksen satuja. Sanat ja erityisesti lyhyet tekstit hurmasivat tytön jo pienenä. Hän esitti koulussa runoja, oli mukana lastennäytelmissä, osallistui lausunta- ja kirjoituskilpailuihin ja kirjoitti satuja. Mielikirjailijoita olivat mm. P. Mustapää, Kaarlo Sarkia, Aale Tynni, Aila Meriluoto, Eino Leino ja Oiva Paloheimo. Runojen ja satujen tiivis ilmaisu, rytmiikka ja harmoninen musiikki houkuttelivat hänet kirjoittamisen maailmaan. Lähi-ihmiset houkuttelivat ja kannustivat Leenaa kirjoittamisen tiellä.

Leena Erkkilän ensimmäiset julkaistut tekstit olivat aineita SKS:n julkaisuissa, satuja Lastentarha- ja Koululainen – lehdissä. Kirjoituskilpailuihin osallistuminen ja kirjallisuuden opinnot sekä kirjoittajakurssit veivät eteenpäin kirjailijauralla. Tärkeitä kirjallisia kannustajia olivat mm. hänen opettajansa Pertti Korhonen, Helvi Juvonen ja Ilse Pentti sekä Anna-Maija Raittila, Risto Urrio, Hannu Hirvikoski ja Juhani Järvelä. Alkuhapuilun jälkeen Leena Erkkilä sai hyvän kontaktin WSOY:n kustannustoimittaja Inka Makkoseen ja siitä yhteistyö alkoi. Ensimmäinen satukokoelma Kukkutimurusia ilmestyi vuonna 1968.

Leena Erkkilän alitajunta työstää hänen satujensa ja runojensa aihioita ja ne nousevat lähes valmiina sisimmästä. Opettajantyössään hän näki kuinka, suuresti lapset kaipaavat aikaa, ystävyyttä, rakkautta ja huumoria. Hänen tekstiensä keskeisiä teemoja ovat aitous, herkkyys, kiireettömyys ja lähimmäisenrakkaus. Myös kieli on merkityksellistä. Omaperäiset sanat, uudissanat, kielikuvat ja erikoiset nimet vilahtelevat hänen teksteissään. Erkkilä tekee kirjojaan varten monipuolista taustatyötä, katselee asioita ja tutkailee ihmisten kieltä. Viime aikoina on syntynyt tekstiä, runoja ja muistelmia myös aikuiselle lukijakunnalle.

(Etelä-Savon kirjailjat)

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Muita satuja ja lastenkirjoja:

Unnukaiset : satuja (WSOY 1972).
Kuottarulla (WSOY 1974), kuvittaja Eeva Mehto.
Salakielileikki (WSOY 1976), kuvittaja Tuulia Hyrske.
Maailman ihmeellisimmät kengät (Lasten keskus 1979).
Hymykuoppa (Lasten keskus 1980), kuvittaja Ulla Vaajakallio.

Vallaton hieho (Lasten keskus 1983).
Revontulet : kuunnelma (1985).
Prinssi Miro (Lasten keskus 1987), kuvittaja Ulla Vaajakallio.
Usmalammen kaislatontut (Sinapinsiemen 2000), kuvittaja Satu Seppi.
Reipas pieni Mäntymanni (omakustanne 2004), kuvittaja Satu Seppi.
Ihmeellinen silta (2006), kuvitus tekijän.
Lentävät satutossut (Edico 2007), kuvitus tekijän.
Häntä pystyyn (Suomen kasvatus- ja perheneuvontaliitto 2007).
Runo tuli rallatellen (Edico 2008), kuvitus tekijän.

Muita julkaisuja:

Satuja ja runoja lastenlehdissä ( Lastentarhalehti, Koululainen, Koitto, Totto,
Lasten Pyhäkoululehti, Lasten maa, Lasten Joulukirkko, Julstjärnan)
Osallistunut antologioihin: Kulkunen, Suomen Nuorisokirjailijat ry:n
julkaisuja. WSOY:n Tenavapaketit
Pakinoita Maatiainen-lehdessä vuodesta 1995 alkaen
Kirjoistani on otettu tekstejä äidinkielen oppikirjoihin ja oheismateriaaleihin luokille 1.-7. (WSOY, Otava, W+G, Caspro ky, Gummerus)
Artikkeli ja satu Pieksämäen Lyseon Muistojen kirja 2, 1999
Artikkeli aiheesta Mitä on olla suomalainen, Jyväskylän yliopisto, Fennicum, 1999
Omenoita ja onnenhetkiä (Aurinko 2015)

Tekstinäyte

Härän kokoinen lintu

Kulkipa Jeesus mukanaan pyhä Pietari näillä main. Niin he tulivat metsään, jossa kasvoivat kuuset hyvin suurina, alimmat oksat maata viistäen.
Ja kuusten luota lähti äkkiä lentoon suuri lintu, melkein härän kokoinen. Maa järähti, ja syntyi kova kohina, kun lintu siivilään viuhtoi ilmaa.

Siinä Jeesus pelästyi ja Pietari myös.
– Vallaton elukka, nuhteli Jeesus lintua. – Mikä on nimesi, kun noin päristelet?
– Pyy on nimeni, vastasi härän kokoinen lintu nöyrästi.
– Oletpa liian suuri lintuseksi, sanoi Jeesus.
– Sinähän pelotat kaikki metsän elävät ja ihmiset myös. On parempi, että sinä pienenet, niin et pelota ketään.
– Olkoon niin, vastasi härän kokoinen lintu.
Ja siitä alkaen on pyy pienentynyt. Ja voi olla, että siitä tulee joskus niin pieni, että se mahtuu lentämään sormuksen läpi. Silloin sillä on varmasti hyvin hauskaa.

Luojan lähde (1983)

Lähteitä ja viittauksia

Koski, Mervi: Kotimaisia lastenlyyrikoita. BTJ, 2003.
Suomalaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita. II. Suomen kirjastoseura, 1975.

Barn- och ungdomsförfattare i Finland. III. Finlands biblioteksförening, 1983.