Aitoaho, Pirkko
Kuvatiedoston lataaminen

Photograph information
© Jyrki Tervo 2004 / Otava
Elämäkertatietoa
Pirkko Helinä Aitoaho. os. Ylitalo on Rovaniemeltä lähtöisin ja sittemmin pohjalaistunut kirjailija. Hän on naimisissa ja kolmen pojan äiti. Kotipaikka on Mustasaari (Iskmo). Harrastuksiin kuuluvat pyöräily, hiihto, metsässä kulkeminen, lukeminen, kirjoittaminen ja kädentyöt.
Kirjeet, päiväkirjat, lehtikirjoitukset ovat olleet ensimmäisiä kirjallisia töitäni. Koskaan en suunnitellut kirjoittavani kirjaa. Eräänä päivänä istuin keittiön pöydän ääressä ja kynä alkoi siirtää ajatuksia novelliksi. Se oli tie uuteen, yksinäiseen syksyyn (kuopus oli lähtenyt koulutielle).
Nyt kun perhe aamuisin lähtee työhön ja kouluun, alkaa minun aikani. Aamukahvin jälkeen äänettömässä talossa aistit ovat kirkkaat, joten kirjoitan kunnes verensokeri alkaa osoittaa laskemisen merkkejä. Kirjoitan ensin käsin, sitten sähkökirjoituskoneella. Iltapäivisinkin kirjoitan ja miten milloinkin. Välillä on saatava työntää kätensä taikinaan, multaan, kankaisiin, väreihin.
Ja kuunneltava musiikkia. Klassinen musiikki (Bach) ja jazz (Billie Holiday) kuin myös 60-luvun rock antavat nautinnon.
Haluan näyttää jotakin kertomuksen avulla, syy-seuraussuhteen, jossa on tapahtuma, yhtälailla psyykkinen, fyysinen, sosiaalinen, joka noudattaa tiettyjä lainalaisuuksia olematta kuitenkaan "lainalainen".
Haluan tehdä näkymättömän ihmisten välisissä suhteissa näkyväksi.
Mielikirjailijani naiskirjailijoista on esim. Eeva Kilpi, Tove Jansson ja Astrid Lindgren, mieskirjailijoista klassikot kuten Tsehov, Turgenev.
Lempisäveltäjäni on Bach. Suosikkielokuviani ovat vanhat kotimaiset, 30-40 luvun filmit ja englantilaiset historialliset elokuvat.
Pienenä pelkäsin yhtä ja toista, tilapäisesti, ohimennen. Nykyisin pelkään enemmän ja pysyvämmin, esim. ihmisiä, jotka tulevat ja pystyttävät puhelinmastoja keskelle kylää ja niitä, jotka sallivat sen tapahtua.
Tärkeintä elämässä on perhe. On tärkeää olla suhteessa läheisiinsä niin, että voi toteuttaa itseään ja pitää itsestään (sama koskee kaikkia perheenjäseniä).
Tärkeää elämässä on myös taistella kauneuden ja hyvän puolesta rumaa ja pahaa vastaan.
Pohjoisesta tulleena tarkastelen kotimaakuntaani ilman geenejä. Täällä voin nähdä kauas, eikä minua vaivaa klaustrofobia. Ihailen pohjalaisia, he eivät ole tuulen vietävissä.

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Mukana antologiassa Sanojen kudos= Väv av ord
Kolumnistina TEHY-lehdessä 2005-2006
Kolumnistina TEHY-lehdessä 2005-2006