Ronimus, Olli-Matti

ja köyhiä
aamusta iltaan tyttö siis lauloi, ruusunmarja, ja hänen äänensä oli niin kaunis, että olisi luullut olevansa amazon-virran rannalla, missä kauneimmat, värikkäimmät laulupapukaijat laulavat kauneimmat ja värikkäimmät laulut
ruusunmarja lauloi äidiltä oppimiaan lauluja, miss on kultakimpaleeni, my bonny is over the ocean, tomte gubbar e vi allihopa, una casa portugesa, lili-marlen, ruega por nosostros, tango la cumparsita ja muita tangoja, rien, rien de rien, liljankukka, tarantella, pommodoro
lehmät kuuntelivat häntä silmää räpäyttämättä ja äänettä lampaat, iltalypsyllä mielikki ja mailikki, ja mustikki herauttivat niin kaunista maitoa, että olisi luullut olevansa disneylandissa, niin kuin ruusunmarja kyllä olikin
ruusunmarja rakasti lampaita ja lampaat rakastivat ruusunmarjaa, ruusunmarja rakasti lehmiä ja vuohia ja sai osakseen vastarakkautta, säteilevä aurinko nousi aamutaivaalle hänen laulunsa myötä ja laski viimeisen hopeisen tai kultaisen heläyksen kaiuttua laaksossa mökkien lähistöllä
pienessä kylässä missä ruusunmarja asui, kaikinpuolin pienessä maassa, pienessä maailmassa, ei ollut kenkiä kuin kauppiailla ja tornitalojen asukkailla, kerran viedessään maitoa kauppiaalle ruusunmarja näki jotain aivan sokaisevan kaunista, ihmeellistä, sadunhohtoista, uskomatonta, ennen laulamatonta,
hän näki hyvin pitkän ja kapean naisen, jolla oli hyvin pitkä ja kapea puku, hyvin pitkä ja kapea päähine, hyvin pitkät ja kapeat ripset, hyvin pitkä ja kapea suu, hyvin pitkät ja kapeat kädet ja niissä hyvin pitkät ja kapeat kynnet, ja jaloissa kaunottarella oli hyvin pitkät ja kapeat kengät, jotka välkkyivät kuin maito auringossa, tai kuin peilinsirut
ruusunmarja ei ollut koskaan nähnyt mitään niin kaunista kuin nuo kengät ja siitä hetkestä alkaen hän lauloi aamusta iltaan vain kengistä, jotka olivat auringonmaitoa, untuvia ja kultaa
nämä laulut olivat niin kauniita, niin verrattomasti paljon kauniimpia ja ihmeellisempiä kuin äidin opettamat, että ilahtuneet lehmät, vuohet ja lampaat luovuttivat oitis kaikkein kauneimman tuotantonsa; toiset pienet paimentytöt tulivat oppimaan ruusunmarjan lauluja ja pian koko kylässä, koko maassa, koko pienessä maailmassa puhuttiin vain tytöstä, joka on pieni ja sievä kuin käsihöylä ja joka ihmeellisellä äänellä laulaa ihmeellisiä lauluja ihmeellisistä asioista ja maailmoista, universumeista
kerran ruusunmarjaa tuli kuuntelemaan seitsemän parrakasta miestä, seitsemän viisasta ja kerran nuori parrakas mies, jonka kuvia oli kaikkialla, hänellä oli sauva, hänkin oli paimen
kun ruusunmarja näki nuoren miehen hänen sydämensä alkoi oudolla tavalla läpyttää, ruusut sävähtivät ruusunmarjan poskille ja hänen lauluihinsa alkoi sekottua lauseita äidin opettamista lauluista, niin onnellinen, niin hämmentynyt, niin oudon tunteen valtaan ruusunmarja oli joutunut, mutta hänen laulunsa sen kuin vain kaunistuivat siitä, niin kuin ruusunmarjakin
niihin aikoihin ruusunmarja alkoi nähdä unia ja kirjoittaa satuja, joita ihmiset myöhemmin kultakengissään kuuntelivat teattereissa, aitioissa ja silkeissä, toisia lauluja ja satuja ruusunmarjan sanoihin sävellettiin ja laulettiin toreilla tamburiinin ja symbaalin säestyksellä, ja niitä laulettiin paimenissa ja satamissa, toreilla ja keittiöissä, rannoilla ja buduaareissa, basaareissa ja kahviloissa, mutta älkäämme ehättäkö ajassa edelle, silloin kun ruusunmarja alkoi nähdä unia ja kirjoittaa satuja ja lauluja, hän oli vielä köyhä paimentyttö, pieni ja sievä kuin käsihöylä
noihin aikoihin ensimmäiset seutujen paimenpojat tulivat hekin kuuntelemaan ruusunmarjan lauluja, mutta heidän partansa olivat pienet ja takkuiset kuin vuohen, eivätkä heidän silmänsä olleet suuret ja säteilevät kuin mielikin
ruusunmarja lauloi siitä ensimmäisestä nuoresta parrakkaasta paimenesta, jolla oli sauva ja sandaalit, ja niin kauniit varpaat kuin mailikin nisät, hänestä, jonka katse virtasi ruusunmarjaan kuin viini ja täytti hänet autuudella


(Ote tarinasta olipa kerran tyttö; Hän tarvitaan 1967)