Kivelä, Anneli
Kuvatiedoston lataaminen
Photograph information
Kuvaaja: Porthan Timo. Karisto
On sama kuin
Synnyinaika
Synnyinpaikka
Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
Tekijän käyttämä kieli
Kansallisuus
Maakunta-alue
Teokset
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
runokokoelmat
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Kirjailijan omat sanat
Kirjoittamiseni juuret ulottuvat kauas lapsuuteen – aikaan, jolloin opin lukemaan. Tallessa on iso pahvilaatikollinen runoja, pikku kertomuksia, sarjakuvia, kuvallisia tarinoita ja pari, kolme ”nuortenkirjaa”… Vanhimmat on luotu 8 vuotiaana, tuoreimmat lukioaikana, muut sillä välillä. Suomenkielen opettajani sanoi ylioppilaaksi tultuani odottavansa, että Anneli Kivelästä tulee kirjailija. Hän joutui odottamaan sitä todella kauan, sillä julkaisin ensimmäisen kirjani vasta viime vuonna. Valitettavasti hän ei saanut sitä koskaan tietää, koska kuoli neljä vuotta aikaisemmin. Pelkään tosin, että hän on kiepsahtanut pari kertaa kauhusta haudassaan, sillä kirjoittamani kolme teosta eivät ehkä vastaa täysin hänen odotuksiaan.
Koska kaikkiin toimenkuviini vuosien varrella on kuulunut vaatimus sujuvasta kynän käytöstä, olen kirjoittanut aina. Jäätyäni eläkkeelle kustannustoimittajan virasta, en kuitenkaan kuvitellut hetkeäkään alkavani kirjoittaa romaania, sillä vähän aikaa tuntui siltä, että olin kurkkuani myöten täynnä kirjoittamista, tekstien korjaamista ja yleensäkin kirjallisuutta. Kun Karistolta sitten yllättäen pyydettiin minua kirjoittamaan naisille suunnattu ajanvieteromaani, päässäni alkoi raksuttaa… Millainen ympäristö, millainen päähenkilö, millaiset asiat kiinnostaisivat 30-90 vuotiasta naista? Siitä alkoivat Katajamäen kylän tapahtumat, joista on nyt kerrottu kolmessa teoksessa ja neljäs on juuri valmistumassa. Tähän saakka tekstiä on syntynyt ihmeellisen helposti.
Katajamäki on lapsuuteni pieni syrjäkylä, missä vietin äidinäitini syntymätorpassa aina joka kesä parisen viikkoa. Maisema sellaisenaan heräsi uudestaan eloon, sinne oli helppo sijoittaa fiktiiviset henkilöt arkipäivän iloineen ja suruineen. Tunsin olevani kuin antiikin ajan kreikkalaiset jumalat Olymposvuorella: ohjasin ihmisten kohtaloita, päätin heidän tekemisistään! Melkein aina, sillä hämmästyksekseni totesinkin, etteivät kaikki ”totelleet” minua! Sivuhenkilöitä pystyin kuljettamaan mieleni mukaan, mutta päähenkilöt ryhtyivät joskus hankaliksi. He eivät noudattaneetkaan luomiani suuntaviivoja, vaan alkoivat elää omaa elämäänsä. Ehkä oli hyvä niin, saattoihan heistä tulla siten mielenkiintoisempia…
Kirjoittaminen on tempaissut minut nyt kokonaan mukaansa. Joskus ahdistaa, kun muulle ei tunnu riittävän aikaa, varsinkaan ikonimaalaukselle, jota olen harrastanut 30 vuoden ajan ja käynyt mm. kursseilla Uudessa Valamossa. Ikonimaalaus on kuitenkin yhtä kokonaisvaltaista ja pitkäjänteisyyttä vaativaa, kuin kirjoittaminenkin. Sitä ei tehdä sutaisemalla ja istahtamalla toviksi paikalleen. Olenkin joskus miettinyt, miten minulla on kaksi näin saman tyyppistä, vaativaa harrastusta.
Lukemiselle on kuitenkin löydyttävä aina aikaa – ellei muulloin niin illalla vuoteessa. Ja – kehtaanko sanoa – kerran vuodessa (aina kesällä) luen Montgomeryn Annan-sarjan kirjoja läpi. Sain ensimmäisen kirjan Helsingin tuliaisina isältäni ollessani 7-vuotias, ja ihastuin ikihyväksi. Tyttärentyttäreni sanoi kerran 8-vuotiaana, että kesä on tullut silloin, kun mummi alkaa lukea Anna-kirjoja. Kysymys on ehkä jonkinlaisesta nostalgiasta – niiden kirjojen myötä omat lapsuuden muistoni alkava vyöryä elävinä esiin… ihmiset, maisemat, tapahtumat, tuoksut, jopa äänet.
Koska kaikkiin toimenkuviini vuosien varrella on kuulunut vaatimus sujuvasta kynän käytöstä, olen kirjoittanut aina. Jäätyäni eläkkeelle kustannustoimittajan virasta, en kuitenkaan kuvitellut hetkeäkään alkavani kirjoittaa romaania, sillä vähän aikaa tuntui siltä, että olin kurkkuani myöten täynnä kirjoittamista, tekstien korjaamista ja yleensäkin kirjallisuutta. Kun Karistolta sitten yllättäen pyydettiin minua kirjoittamaan naisille suunnattu ajanvieteromaani, päässäni alkoi raksuttaa… Millainen ympäristö, millainen päähenkilö, millaiset asiat kiinnostaisivat 30-90 vuotiasta naista? Siitä alkoivat Katajamäen kylän tapahtumat, joista on nyt kerrottu kolmessa teoksessa ja neljäs on juuri valmistumassa. Tähän saakka tekstiä on syntynyt ihmeellisen helposti.
Katajamäki on lapsuuteni pieni syrjäkylä, missä vietin äidinäitini syntymätorpassa aina joka kesä parisen viikkoa. Maisema sellaisenaan heräsi uudestaan eloon, sinne oli helppo sijoittaa fiktiiviset henkilöt arkipäivän iloineen ja suruineen. Tunsin olevani kuin antiikin ajan kreikkalaiset jumalat Olymposvuorella: ohjasin ihmisten kohtaloita, päätin heidän tekemisistään! Melkein aina, sillä hämmästyksekseni totesinkin, etteivät kaikki ”totelleet” minua! Sivuhenkilöitä pystyin kuljettamaan mieleni mukaan, mutta päähenkilöt ryhtyivät joskus hankaliksi. He eivät noudattaneetkaan luomiani suuntaviivoja, vaan alkoivat elää omaa elämäänsä. Ehkä oli hyvä niin, saattoihan heistä tulla siten mielenkiintoisempia…
Kirjoittaminen on tempaissut minut nyt kokonaan mukaansa. Joskus ahdistaa, kun muulle ei tunnu riittävän aikaa, varsinkaan ikonimaalaukselle, jota olen harrastanut 30 vuoden ajan ja käynyt mm. kursseilla Uudessa Valamossa. Ikonimaalaus on kuitenkin yhtä kokonaisvaltaista ja pitkäjänteisyyttä vaativaa, kuin kirjoittaminenkin. Sitä ei tehdä sutaisemalla ja istahtamalla toviksi paikalleen. Olenkin joskus miettinyt, miten minulla on kaksi näin saman tyyppistä, vaativaa harrastusta.
Lukemiselle on kuitenkin löydyttävä aina aikaa – ellei muulloin niin illalla vuoteessa. Ja – kehtaanko sanoa – kerran vuodessa (aina kesällä) luen Montgomeryn Annan-sarjan kirjoja läpi. Sain ensimmäisen kirjan Helsingin tuliaisina isältäni ollessani 7-vuotias, ja ihastuin ikihyväksi. Tyttärentyttäreni sanoi kerran 8-vuotiaana, että kesä on tullut silloin, kun mummi alkaa lukea Anna-kirjoja. Kysymys on ehkä jonkinlaisesta nostalgiasta – niiden kirjojen myötä omat lapsuuden muistoni alkava vyöryä elävinä esiin… ihmiset, maisemat, tapahtumat, tuoksut, jopa äänet.
Elämäkertatietoa
kirjoittaa myös nimellä Anne Seppälä nuortenkirjoja
perhe:
aviopuoliso kunnanjohtaja Toivo Seppälä (eläkkeellä), aikuiset tytär ja poika, yksi lapsenlapsi
toimet:
toimittajana Vaasa-lehdessä ja Hämeen Sanomissa
toimittajana mainostoimistossa
perhe:
aviopuoliso kunnanjohtaja Toivo Seppälä (eläkkeellä), aikuiset tytär ja poika, yksi lapsenlapsi
toimet:
toimittajana Vaasa-lehdessä ja Hämeen Sanomissa
toimittajana mainostoimistossa
öljy-yhtiössä tiedotussihteerinä
30 vuotta kustannustoimittajana
opinnot:
ylioppilas
toimittajatutkinto, Tampereen yliopisto
harrastukset:
liikunta, kirjallisuus, ikonimaalaus
30 vuotta kustannustoimittajana
opinnot:
ylioppilas
toimittajatutkinto, Tampereen yliopisto
harrastukset:
liikunta, kirjallisuus, ikonimaalaus
Lähteitä ja viittauksia