Pulli, Hilkka

Lukijalle

Ihmisen elämä on kuin joenuoma, joka kulkee maiseman halki alkulähteeltään aina merelle asti. Se tempaa mukaansa mudan ja muistot, kuljettaa oksat ja risut; ilot ja surut, sekä tukevat tukkipuut, eli onnen ja rakkauden, joita meistä jokainen elämännesteekseen tarvitsee. Kuivunut joenuoma ei ketään tai mitään mihinkään kuljeta. Se vain on, kunnes se joko metsittyy tai täytetään.

Tällaisin ajatuksin minä olen kaksikymmentä vuotta sitten alkanut haalia materiaalia julkaisujeni pohjaksi. Silloin silmäni ikään kuin avautuivat huomaamaan, että elämä on paljon muutakin kuin aina vain sitä arkista tasapaksua raadantaa. Se on erittäin monivivahteista; joskus matelua, joskus taas juoksua, mutta joka tapauksessa yksilön mukanaoloa äärettömän laajassa kansakuntien ihmisvirrassa.

Silloin aloin katsella maailmaa myös lähimmäisten näkökulmasta. Näin kaduilla nuorten ja yhteiskunnasta syrjäytyneiden hädän, enkä voinut sulkea niiltä silmiäni. Yhteentörmäykset voimattoman ihmisen ja suuren yhteiskuntabyrokratian välillä patistivat minua tekemään jotain, ottamaan edes kynän käteeni ja kertomaan tuntemuksista, joita ne mielessäni herättävät.

Niihin aikoihin löysin myöskin klassisen musiikin. Se alkoi vapauttaa sisimmästäni tunteita runon muodossa. Hyvä musiikki antaa yleisölle paljon enemmän, jos siihen ei ole liitetty sanoja. Sanat pakottavat kuulijan kulkemaan sanoittajan rinnalla yhteistä tietä, eivät salli vapaata vaellusta omissa maisemissa, omaa seikkailua luovuuden lähteen äärellä.

Vastaavasti hyvä teksti voidaan pilata väärillä sävelillä. Suomalaisessa musiikissa tämä ilmiö on vähän liiankin yleinen.

Musiikin lisäksi sadut ovat hyvin lähellä runojen maailmaa. Niitä minä aloin kirjoittaa runsas kymmenen vuotta sitten. Niiden tekemisessä minua kiehtoo vapaa valta vaeltaa minne ikinä minun mieleeni juolahtaa; voin kuvitella möyriväni jonain itikkana roskatunkiossa tai lentäväni haukkana taivaalla ja niin edelleen, ilman pelkoa, että kokisin olevani luvattomalla maaperällä.

Intoa ja kirjoittamista minulla siis riittää, kunhan vain löytäisin tavan tuoda ne markkinoille. Ilman suurta kustantajaa tai rahoittajaa on tekijän joskus pakko junnata lähes paikoillaan, mutta älkää siltikään unohtako minua, olen olemassa ja kirjoitan joka ikinen päivä jonkin verran uutta tuoretta tekstiä.

Turussa 13.3.2003

Ystävyydellä Hilkka Pulli

Elämäkertatietoa

Syntynyt
vuonna 1944 Jaakkimassa, asuu Turussa

Opinnot
keskikoulu, erilaisia palvelualan ja luovan ilmaisun kursseja, avoimen yliopiston psykologian
approbatur-opinnot

Ammatti
freelance-toimittaja, ent. hovimestari

Harrastukset
vapaaehtoistyö, luovan opintoryhmän ohjaus

Luottamustoimet
v. 1999 - 2002 kirkkovaltuuston jäsen, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä
v. 1999 - 2002 seurakuntaneuvoston jäsen, Turun Katariinanseurakunta

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Lapsille:
Rupikonna Rusina. 1999
Satukimara: runoja ja lauluja lapsille. 2005

Äänitteitä:
Ikiomat iltasadut: tarinoita lapsille. 1996
Karjalais-kalevalaisia runoja. 2001

Mukana antologioissa:
- Tilkkutäkki. Lyhdyn luova kirjoittajapiiri 1999

- Runoja sinulle ystäväni. Lyhdyn luova kirjoittajapiiri 2001
- Samassa veneessä. Lyhdyn luova kirjoittajapiiri 2005
- Kuvastin : heijastuksia elämän virrasta. Lyhdyn luova kirjoittajapiiri 2007
- Arjen kristalleja vuonna 2010.
- Vuonna 2016 Neljä historiallista kertomusta Kotona Reuskulassa -teoksessa 1) Pullin perheen vaiherikkaat vuodet s. 28-31, 2) Matti ja Eedit Paavilainen s. 36-38, 3) Kertun muistot Reuskulasta s. 46-48, ja s. 341, 4) Vastuu ja vaara siivittivät lottienkin askeleita s. 320-321.
- Vuonna 2017 Sortavalan Pulli-suku ry:n perinnekirjassa 9 Kaksi runoa kissasta ja hiiristä s. 9, Kaiho s. 23, Suurperheen vaelusvuodet s. 24-35.
- Vuonna 2017 toimittajana ja tekijänä antologiassa: Matkalla varjosta valoon.

Muuta:
Pakinoita, kolumneja, runoja, henkilökuvia ja muita artikkeleita vuodesta 1987 eri puolilla Suomea ilmestyvissä lehdissä, yhteensä n. 300
Perustanut Klaara-lehden (ilmestyi vuoteen 1999 asti nimellä Lyhty) 1998, päätoimittajana edelleen
Osallistunut Kansallisen kulttuurin juhlavuoden 1994 ohjelmakilpailuun elokuvakäsikirjoituksella Turku - helmi Suomen historiassa
Satusarja (15 osaa) Radio Auran Aallot, keväällä 1993
Osallistunut vuodesta 1990 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston perinteen tallennukseen.

Runoja julkaistu Turku TV:n
Ruutukehällä, muun muassa joulurunoja vuosittain vuosina 1983 -2010.

Satunäytelmien käsikirjoituksia ja niihin perustuvien esitysten ohjauksia Varissuon kirjastossa:
Tiina-tontun joululahja. 1994
Ihan oikea joulupukki. 1995
Perhonen. 1996
Tonttujen joulukiireet. 1996
Aamuhetki linnan puistossa. Musiikkinäytelmä.1997

Runoista 11 sävelletty.
Haastatteluja: Turun Sanomissa v. 1999, YLEn Turun Radiossa v. 1993 ja uuden kirjan johdosta 21.8.2003.
Satukimara-kirjan julkistamisen yhteydessä haastattelut Turun Radiossa 7.11.05 sekä artikkelit Turun Sanomissa 11.11.05 ja Kaarina-lehdessä.

Näyttelyt:
Kirjaimia ja kuvia elämästä, runo- ja grafiikkanäyttely Varissuon kirjastossa keväällä v. 1997
Kosketuksia, piirustusnäyttely Varissuolla, huhtikuussa v. 2001
Samassa veneessä, runo- ja grafiikkanäyttely Turun tuomiokirkossa marraskuussa v. 2004.

Elokuvakäsikirjoitus: Turku - helmi Suomen historiassa. Turkua käsittelevä lyhytelokuva 2007

Mieterunoja päivän mietelauseena radio YLE 1:ssä 30.12.2008

Tuli juskilla tuntojen: kalevalaisooppera 2010

Haastattelut:
Turun radio: maaliskuussa 1996, kesällä 2003, marraskuussa 2005
Turun Sanomat: lokakuussa 1999, marraskuussa 2005
Lapuan Sanomat: heinäkuussa 2003
Kaarina-lehti: lokakuussa 1996, joulukuussa 2005
Turkulainen: 1999
Kulmakunta: huhtikuussa 1996, huhtikuussa 1997, toukokuussa 1998, kesäkuussa
2001.
Jaakkiman Sanomat: huhtikuussa 2013

Tekstinäyte

Ote romaanista Kultaportaat

...

Maijun rohkea esitys ei saa Santtua sanattomaksi. Hellästi mies kohottaa tämän leukaa kädellään katsoessaan tätä syvälle silmiin ja kysyessään tältä teennäinen kiihko äänessään

- Eikö ole?

Mutta mitä näiden kahden välillä tämän jälkeen tulee tapahtumaan, se jää Minnalle arvoitukseksi, sillä siinä samassa hän huomaa Nilsin. Mies on pysähtynyt juttelemaan jonkun vanhemman naisen kanssa. Onneksi Nils ei vielä ole huomannut häntä. Tuskin huomaisikaan, jos hän heti lähtisi ulos, hän miettii. Ja niin hän ottaa käsilaukkunsa pöydältä ja nousee lähteäkseen.

Santtu tulkitsee hänen elkeensä siten, että hän alkoi tuntea itsensä kolmanneksi pyöräksi. Niinpä mies ilmoittaakin lähes juhlallisen oloisena

- No niin, arvon ladyt, nyt minun on todella palattava neuvotteluun. Mutta pidetään yhteyttä. Minä soitan teille.

- Älä nyt sinäkin lähde, Minna suostuttelee, - Älä suotta vaihda pöytää... Mulla on sovittu tapaaminen. Pitäisit Maijulle seuraa.

Maiju itse ei käske eikä kiellä. Hän vain mittailee Santtua suurilla silmillään. Ja tottahan se on, ettei tuon ilkikurisen silmäparin hehkua ilman vartijaa voi tänne nurkkapöydän hämärään kytemään jättää... Santun neuvotteluun palaaminen saa jäädä.