Wallin, Kristiina

Lukukeskus

"Kirjoittaessa voi unohtaa itsensä: minä en kirjoita, vaan jokin minussa kirjoittaa."


---

- Runoissa alitajunta, sanat ja kuvat ovat yksi ja sama kokemisen väline, jonka outo logiikka ei tahdo taipua arjen muottiin. Wallinin runokieli on visuaalista. Kehollisuus ja fyysisyys kietoutuu säkeisiin. (Juha Siro Kengitetyn eläimen jäljet -teoksesta, Aamulehti 6.5.2005)

synt. 14.9.1971 Kankaanpäässä
asuu Ylöjärvellä
naimisissa
opinnot: FM (kotimainen kirjallisuus, Jyväskylän yliopisto), kirjansitojan ammattitutkinto (Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitos)
ammatti: runoilija
sivutoimet: sanataideopettaja, kirjansitoja
palkinnot: Tanssiva karhu -ehdokkuus v. 2005
Runeberg-palkintoehdokas kokoelmalla Murtuneista luista (2007)
Einari Vuorela -palkintoehdokas kokoelmalla Murtuneista luista (2007)
Einari Vuorela -palkintoehdokas kokoelmalla Valon paino (2016)
Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto kokoelmasta Valon paino (2016)
harrastukset: "Yhä uudelleen lumoudun elokuvista, musiikista, tanssista, kuvataiteesta, äänistä, puistoista, kaupungeista ja kulkemisesta vailla päämäärää."

Kristiina Wallinin esikoinen Kengitetyn eläimen jäljet ilmestyi 2005 ja hänen toinen runokokoelmansa Murtuneista luista v. 2007. Kummassakin teoksessa on samoja teemoja: tytön ja naisen identiteetin etsintää ja naisen eri rooleihin kasvamista ja kasvattamista. Kummassakin kokoelmassa on nähty myös sivullisuuden, vierauden ja yhteisöön kuulumattomuuden, ulkopuolisuuden teemoja. Molemmat kokoelmat ovat saaneet hyvän vastaanoton.

"Kengitetyn eläimen jäljet puhuu nimeään myöten kulttuuriin syntymisen vaikeudesta - kesyyntymisestä. Erityisesti sukupuoleen kasvaminen ja kasvattaminen merkitsevät käänteistä metamorfoosia: perhosesta tuleekin kotelo, kauniin eläimen harmaa ansa." (Mervi Kantokorpi, HeSa 24.4.2005)

"... Wallin käsittelee naiseksi kasvamista ja kielen vaikutusta sosiaalistumiseen. Wallinin runot ovat selkeitä ja viimeisteltyjä, ja kokonaisuus vaikuttaa harkitulta. Lukeminen on siten vaivaton kokemus. Vaikka kohteena on korostetusti tyttöys, sitä käsitellään aikuisen näkökulmasta. (Siru Kainulainen, Turun sanomat 10.5.2005)

Wallinin kieli on visuaalista, "[- -] niin tiheää kieli on, että ydinmehun äärelle pääsy vaatii useita lukukertoja. Se on hyvän kokoelman merkki." (Juha Siro,
kiiltomato.net 8.4.2005)
Ilkka Pernu arvioi Wallinin käyttämää kieltä: "Wallinilla on rohkeutta puhua hiljaa asioista, joista toinen karjuisi. Harmonian koettelu, aistikas kieli ja kuluneen runokuvaston rohkea käyttö ovat hänen vahvuuksiaan." (Ilkka Pernu Murtuneista luista -teoksesta, Aamulehti 14.1.2008)

Kolmas runokokoelma Jalankantama ilmestyi vuonna 2008. Juha Hakkarainen arvioi kokoelman lukemista hengästyttäväksi kokemuksesksi kiiltomato.net (21.12.2009, viittaus 20.9.2011): "Se on sitä sekä hyvässä että pahassa: kokoelman runsaat ja tyylillisesti kirjavat runot eivät päästä lukijaa helpolla, mutta etsivä löytää niistä paljon. - - Jalankantaman matkan teema on tulkittavissa monella tapaa. Matkoja tehdään nimettömiin kaupunkeihin ja syvälle minään, lapsuudesta aikuisuuteen ja historian hämäristä nykyaikaan. Matkaa tehdään kielen mahdollisuuksien rajoille. Jalankantaman runoihin eksyy mielellään kuin tuntemattomiin, kauniisiin kaupunkeihin, jotka oppii tuntemaan vain siten: ”Eilen eksyimme kahdeksan kertaa, kerta kerran jälkeen paremmin.”

Neljäs runokokoelma Kaikki metrit ja puut ilmestyi vuonna 2012. Ulla Ora toteaa, että kokoelma "on syvältä kumpuavan kielen juhlaa. Sanat putoilevat fyysisyydestä kuin itsestään. Niiden väliin jää ilmaa ja aukkoja. -- Hämmentävää teoksessa on se, että siinä on voimakasta liikettä, joka tulee esiin tanssissa ja tanssijan kautta. Samanaikaisesti runoissa pysähdytään, hiljennytään ja syvennytään maailmaan ympärillä, mutta kehon kautta. -- Wallinin kokoelmaa voi suositella lukijalle, joka ei halua päästä helpolla. Runoilijan kieli pakottaa palaamaan ja maistamaan." (Ulla Ora: Vahvaa kehollista runoa, Kymen Sanomat 16.3.2012)

Viides runokokoelma Valon paino ilmestyi vuonna 2016. Se on kokoelma surusta, kaipauksesta, muistamisesta ja kuolemasta. Mervi Kantokorpi kirjoittaa arviossaan:
"Wallin kirjoittaa sensitiivisesti surutyöstä, joka on vaeltelua 'muistamisen ja unohtamisen rajapinnalla.' Teos tutkii 'surun ja sen hälvenemisen matematiikkaa' hyvinkin tarinallisesti, vaikka runoilmaisu hajauttaakin merkityksiä tietoisesti.
Valon paino on temaattisessa kiinteydessään runoelman kaltainen, mutta typografinen muuntelu nostaa esiin muistin sirpaleet kuin eri rekistereiden materiaalina. Syntyy tekstien kollaasi, joka vastaa surevan ihmismielen hallittua kaaosta."
(Helsingin Sanomat 3.3.2016)

Kristiina Wallin taustoittaa kirjoittamistaan: "Kirjoittaminen on minulle tapa olla olemassa. Se on dialogia minun ja maailman välillä. Kirjoittaminen on leikki, jossa saa rakentaa ja puhkoa todellisuuksia. Se on eksyminen paikkoihin, joissa voi löytää kysymyksiä."

Kysyttäessä Wallinille itselleen merkittävintä teosta hänen omasta tähänastisesta tuotannostaan Wallin vastaa: "Merkittävä on jokainen teksti, joka kommunikoi, herättää tunteita ja avaa maailmaa."

Kirjoittamisensa lähtökohtia Wallin pohtii: "Kirjoittaminen on minulle mahdollisuus tutkia ihmisyyttä, havainnoida tietoisesti kaikilla aisteilla ja pyrkiä kommunikaatioon, jossa maailma rakentuu lukijan kanssa yhdessä. Lähtökohtia ovat utelias ja intensiivinen läsnäolo, leikki ja sanojen rytmi, kielen mahdollisuudet."

Tärkeitä kirjailijoita Kristiina Wallinille ovat olleet Eeva-Liisa Manner, Mirkka Rekola, Marguerite Duras, Jean Rhys.

Pirkanmaalaisuuden merkityksestä itselleen Kristiina Wallin sanoo: "En kiinny paikkoihin enkä määritä itseäni paikallisuuden kautta. Silti Pyynikinharjun männyt tai Pyhäjärven rannat tuntuvat kodilta. Ne ovat tärkeitä kiinnekohtia."