Raittila, Hannu

Yhteiskuntakriittinen särmä on toinen aspekti, joka erottaa hänen teoksiaan modernismin perillisistä. Aristotelinen pulma 'mitä on hyvä elämä?' joutuu hänen teoksissaan jatkuvasti koetteelle. Kyselevän epäilijän kriitiikki sisältää usein ironian ja parodian aineksia, etenkin kun Raittila tuo teoksissaan etualalle Suomen sotien jälkeisen ajan suuren murroksen. Poliittisen retoriikan 'hallittu rakennemuutos' ja 'kestävä kehitys' tasoittelevat niitä 'muutosvoimien' kupruja, joita Raittila tutkii kuvatessaan kokonaisten elämänmuotojen hajoamista 1900-luvun viime vuosikymmeninä.

Romaanit 'Ei minulta mitään puutu', 'Canal Grande' ja 'Atlantis' ovat sarja parodisia allegorioita katastrofin reunalle pystytetystä maailmasta. Älykäs ihminen tekee ja toimii, hän valjastaa sekä hengen että materian maksimoidakseen tulostehokkuuden. Päätös näköjään sittenkin kestämättömälle kehitykselle ei ole yhtään vähempää kuin raamatullinen vedenpaisumus.

'Pamisoksen purkauksessa' Raittila jatkaa uusliberalistisen maailman analyysia ennennäkemättömän jyrkällä romaanirakenteellisella ratkaisulla. Teoksen maailmassa katastrofi on jo tapahtunut, ja nyt kerrotaan 1990-luvun talouskriisin jälkeisestä ajasta spektaakkelin kaltaisena usean muuttujan yhtälönä.

Romaanin metarakenne kommentoi kuvattua maailmaa sisällöntuotantoteollisuutena, jossa mielikuvien alkuperä on kadotettu. Kuten 'Ei minulta mitään puutu' -romaanissa myös tässä Raittilan lamaromaanissa äänillä ja äänitteillä on keskeinen merkitys. Kun nauhat ja raidat ovat sekaisin tai kateissa, mikään ei kiinnity enää mihinkään. Näin myös romaanin kaksi osaa jää ilman tarinan kannalta välttämätöntä sidosta; niiden välissä on tyhjää.

Puolifiktiivisessä 'Kirjailijaelämää'-teoksessaan Raittila kommentoi romaania mahdottomana kirjallisuudenlajina vailla tulevaisuutta, ja viittaa samalla myös 'Pamisoksen purkauksen' vaiheisiin. Juuri näin muoto ja sisältö ovat tälle kirjailijalle yhtä: kuva maailmasta on epätoivoinen hanke, mikä oli todistettava.

On kiinnostavaa, miten Hannu Raittilan esseet, kirjoitukset ja puolifiktiiviset proosateokset niveltyvät vaivatta hänen romaani - ja novellituotantoonsa. Poleeminen, liikkuen kyseenalaistava kärki on sukunäön taustalla. Asenteena se muistuttaa valistuksen hengen kriittistä edistysuskoa, vaikka kirjailija ei tätä taatusti allekirjoitakaan."

(Mervi Kantokorpi)


- - -

toimet:
Radioteatterin kirjailija 1993-1994, Aamulehden televisiokriitikko 1982-1986 ja kolumnisti 1988-1992, Turun Sanomien kolumnisti 1995-1996.

opinnot:
historian ja filosofian opintoja Helsingin yliopistossa

palkinnot:
Ylen lasten- ja nuortenkuunnelmien 1. palkinto, 1990
Kalevi Jäntin palkinto, 1994
Runeberg-palkintoehdokas, 1994 ja 1999 Näytelmäkirjailijoiden kuunnelmapalkinto, 1996
Olvi-säätiön kirjallisuuspalkinto teoksesta Ei minulta mitään puutu, 1998
Finlandia-palkintoehdokas, 1998
Suomi-palkinto, 1998
Sokeain kuunnelmapalkinto, 2000
Finlandia-palkinto teoksesta Canal Grande, 2001,
Varjo-Finlandia 2001

kirjailijan teoksia on käännetty myös mm. saksaksi, englanniksi, viroksi ja unkariksi