Joenpolvi, Martti

asuu avioliitossa Nokialla

opinnot: Työväen akatemiassa v. 1957-58
päätoiminen kirjailija
sivutoimet: mainostoimittaja 1959-62 ja 66-67

palkinnot: Kalevi Jäntin palkinto -60
Unto Seppäsen palkinto -66
Alex Matson -palkinto -76
Väinö Linnan palkinto -84
Valtion kirjallisuuspalkinnot -74, -81, -89
Suomen Kirjailijaliiton tunnustuspalkinto -97
Aleksis Kiven palkinto -99
Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto 1961, -71, -75, -77, -80, -82, -84, -86, -88, -90, -94 ja -97
Gummeruksen Kaarlen päivän palkinnot -70, -81 ja -91, Pro Finlandia -mitali -89, Hämeen läänin taidemitali -93, Valtion taiteilijaeläke 1999

Martti Joenpolvi on nokialainen miehisen ahdistuksen ja yksinäisyyden taitava kuvaaja, jonka laaja tuotanto, 23 teosta, käsittää romaaneja, novellikokoelmia sekä tekstejä kokoomateoksissa ja antologioissa. Joenpolven tuotantoa on käännetty useille eurooppalaisille kielille antologioihin sekä kirjallisiin aikakausjulkaisuihin.

"Luovuus - minkä lajinen tahansa - on tulemista niin kuin syntymäkin on. Se ei ole valinnan asia", toteaa Martti Joenpolvi kirjailijan työnsä lähtökohdista.
Joenpolvi julkaisi ensimmäisen romaaninsa Kevään kuusi päivää vuonna 1959. Teos sai myönteisen vastaanoton. "Joenpolvi ei takertele kerronnassaan. Hänelle on suotu lahja kertoa vuolaasti ja sujuvasti, kuva kuvan perään, henkilö henkilön rinnalla." (KL 28.12.59, Aarne Kinnunen)
Joenpolvi kirjoitti 60-luvulla vielä neljä romaania sekä kaksi novellikokoelmaa. Kritiikki noteerasi nuoren kirjailijan korkealle: "Joenpolven metodina on eräänlainen verkkainen impressionismi: henkilöt ryhmitellään yhä uudestaan, eri työtilanteisiin, erisävyisiin maisemiin, heidän sanansa ja muut rektionsa merkitään muistiin; kireitä johtopäätöksiä tekemättä, ja konkreettiset yksityiskohdat kinostuvat vähitellen luonnekuvaksi, suhdekuvaksi. -- Joenpolven lahjat ovat niin runsaat, että on uskallettua lausua mitään lopullista." (HS 5.12.61, Timo Tiusanen)

70-luvulla Joenpolven tuotantoon asettui yksinäinen, ahdistunut keskiluokkainen mies. Joenpolven novellit puhkesivat täyteen voimaan ja täyttyivät pahansisuisesta vyörytyksestä.
Novellit olivat merkittävässä asemassa kirjailijan 80-luvun tuotannossa. Kolmessa kokoelmassaan Joenpolvi lisäsi mustuutta, mutta vahvisti samalla kertojan taitoaan ja iloaan. "Mutta tuollaisista tuiki tavanomaisista, kaiketi kuulluista ja koetuista tilanteista kirjailija onnistuu hiljalleen, varmasti ja oikealta kohtaa vetämään verhot edestä - ja niin henkilöt näytetään lukijalle paljaina, avuttomina ja kuin tuomittuina elämänsä peruuttamattomien kysymysten kuulusteltaviksi." (AL 5.9.82, Markku Huotari)
Omista teoksistaan Joenpolvi ei osaa asettaa yhtä toista merkittävämmäksi. "Niin sanottu pääteos on kirjailijan koko tuotanto", hän toteaa.

Kirjoittamisensa lähtökohdista hän sanoo: "Ne ovat entiset: maailma ja sen selittämättömyys."
Joenpolvelle tärkeitä kirjailijoita ovat mm. Anton Tšehov, Knut Hamsun, Guy de Maupassant, John Steinbeck, Ernest Hemingway, Isaac Singer, Bernard Malamud, Axel Sandemose, Thomas Mann (novellit), William Faulkner, Hermann Hesse.
90-luvun Joenpolven novelleissa elämän ahdistamat keski-ikäiset alkavat sovittautua vanhuuteen. Ihmissuhteiden vaikeudet ja yksinäisyys ovat toistuvia aiheita.
"Joka tapauksessa Joenpolven kerronta on harkittua, herkkävireistä ja vaikuttavaa. Hänen sopeutumattomuutensa on elintärkeää ja ilahduttavaa." (HS 20.9.92, Vesa Karonen)


Martti Joenpolvi sai arvostetun Aleksis Kivi -palkinnon vuonna 1999. Palkintolautakunta toteaa, että Joenpolvi kirjoittaa arjesta ohi arkisuuksien. "Teosten tiivis ilmaisu toimii tehokkaasti myös dramatisoituna --. Joenpolven pitelemätön kieli ja tunnelma ovat kiinni ajassa. -- Kirjailijan novellien lajia on määritelty tšehovilaisesta moderniin. Hänen lyhytproosansa muoto määräytyy ihmisten välisistä jännitteistä ja tunnelmasta sekä niistä mielikuvista, joita lauseet taiturimaisesti kuljettavat." (TS 9.10.1999)

Pekka Tarkka toteaa Joenpolven 1990-luvun novellikokoelmien (Terveessä ruumiissa, Jalopuumetsä, Villiminkit) arvioinnessaan, että ne "lisäävät makaaberin osuutta Joenpolven kirjailijakuvassa. Vanhan aineksen ohessa hänellä on myös uudenlaista fantasiaa, lyhyttä hurjuutta: asteikko ulottuu karikatyyristä kärsimyshistoriaan. Paitsi pippuria hän ripottelee kertomuksiinsa myös arsenikkia: hän on hauskan tappava kuoliaaksinaurattaja. Vaskeakin kestävämpiä lauseita hän takoo tahtoessaan todistaa ihmisen perimmäisen onnettomuuden." (Pekka Tarkka Suomalaisia nykykirjailijoita, 6. laaj. laitos 2000 s. 83)

Maila-Katriina Tuominen toteaa Kerrottu elämä -romaanin (1997) arviossaan: "Martti Joenpolven lause on niin tiukka, että se kuulostaa urahdukselta. Mitä turhia vatkaamaan, kun yhdellä kietaisulla saavuttaa saman tuloksen. Hän valaisee kuvattavansa sanojen röntgenillä. Kuva on paljas, taustaa vasten piirtyvä, tarkka ja vailla varjoa. On kuin katselisi etsintäkuulutettujen profiileja. -- Martti Joenpolvi on poikkeuksellisen tarkkavainuinen ajan- ja yhteiskunnan kuvaaja." (AL 19.12.1997)