Bärman, Raimo
Elämäkertatietoa
Raimo Kyösti Bärman, s. 1932 Sulkava.
Kirjailija.
Koulutus: Lappeenrannan kansakoulu, Lappeenrannan keskikoulu, Imatran lyseo (yksityisopp. keskik.), Lahden kansankorkeakoulu.
Bärman on kirjoittanut myös nimimerkillä R. A. Karhumies.
Bärman on työskennellyt terveystarkastajana ja asuntojen tarkastajana Kajaanissa vuosina 1960-1964 sekä terveystarkastajana Lahdessa 1964-1982 aina eläkkeelle jäämiseensä saakka. Hän on toiminut myös freelance-toimittajana. Nykyisin Raimo Bärman asuu Vihtijärvellä. Raimo Bärman on ollut naimisissa vuodesta 1954 opettaja ja kirjailija Annikki Bärmanin (os. Kuukka) kanssa.
Bärmanin pääteos on Ruijaan 1800-luvulla muuttaneista suomalaisista kertova Kveenitrilogia: Kveenien rannat, Jäämeren soutajia ja Ruija kutsuu. Kaikkiaan hän toteaa halunneensa kuvata pääteemoinaan suomalaissiirtolaisuutta Pohjois-Norjaan ja kansojen keskinäistä suvaitsevaisuutta. Hän on luonnon harras tarkkailija.
Bärmanin eräaiheisia tekstejä on julkaistu myös antologioissa Erämiesten matkassa: eräkirjailijamme kertovat (Otava 1987) ja Erämaailman vuosikymmenet (Karisto 2000).
Bärman on ollut Suomen kirjailijaliiton jäsen vuodesta 1981 alkaen, Salpausselän kirjailijat ry:n johtokunnan jäsen yli 12 vuotta ja puheenjohtaja vuosina 1987-89. Hän on ollut myös mukana Odd-Fellow-Veljestoiminnassa 1980-luvulla.
Sulkavalla syntynyt Bärman on asunut Päijät-Hämeessä yhteensä yli 36 vuoden ajan.
Hän on käynyt Lahden Kansankorkeakoulun (1956-57). Bärman on työskennellyt terveystarkastajana/asuntojen tarkastajana Kajaanissa (1960-64) sekä terveystarkastajana Lahdessa (1964-82).
Bärmanin harrastuksiin kuuluvat valokuvaus, retkeily Lapissa ja kirjailijayhdistystoiminta.
Raimo Bärmanin mukaan hänen kirjojensa keskeisin sanoma liittyy ihmiseen luonnossa, sen osana ja vaalijana. "Nämä ihmiset eteläisestä Suomesta Jäämeren rannoille asti elävät täyttä elämää asuinseutujensa olosuhteissa aina säitä myöten" hän kertoo.
"Kirjailijatieni alkoi 1960-luvun alkupuolella poikien seikkailukirjan kirjoittamisella. Vaimoni innostui aiheesta ja kirja Salaperäinen savu syntyi yhteistyönä. Valistus julkaisi sen -64 ja myös seuraavan yhteistyönä syntyneen nuortenkirjan Kuusi kadonnutta päivää -68. Tiiviimpi kirjoittaminen alkoi 70-luvun lopulla, jolloin W&G julkaisi novellikokoelmiani, samoin Otava ja WSOY. FinnEpos Oy on kustantanut sekä runojani että ehkä vahvimpana työnäni pidetyn kveenisarjan. Kirjoitustyöni jatkuu yhä", hän jatkaa.
Päijäthämäläisiä aiheita Bärmanin tuotannossa edustavat novelli Lauri Rapalasta kirjassa Suurilta järviltä sekä novelli Vesijärven Matti kirjassa Luontopolun kulkijoita.
- - -
Luonnehdinta
Sulkavalla syntynyt Raimo Bärman vietti lapsuutensa Lappeenrannassa, mutta on asunut suurimman osan elämästään Päijät-Hämeessä. Erityisesti hän on luonnontarkkailija ja erähenkisyyden kuvaaja. Hänen keskeisin sanomansa liittyy ihmiseen luonnon osana ja vaalijana.
Useissa teoksissaan hän kuvaa Savon maisemia, ihmisiä ja tarinoita.
Faktaa
Raimo Bärman syntyi 6.6.1932 Sulkavalla sahurin perheeseen. Hän kävi kansakoulun, keskikoulun yksityisoppilaana sekä Lahden kansankorkeakoulun vuosina 1956 -1957. Hän toimi monenlaisissa työtehtävissä, mm. sepän kisällinä, asuntojen tarkastajana, terveystarkastajana ja matkailuyrittäjänä. Vapaana kirjailijana Bärman on ollut vuodesta 1984 alkaen.
Vuonna 1954 hän avioitui kirjailija Annikki Bärmanin (o.s. Kuukka) kanssa. Raimo Bärman harrastaa luontoliikuntaa, valokuvausta, kalastamista ja Pohjoisen erämaita.
Raimo Bärman on asunut mm. Tukholmassa, Kajaanissa, Anttolassa, Lahdessa ja Nastolassa. Tällä hetkellä asuu Vihtijärvellä.
Kirjailijaura
Kirjallisuus alkoi kiinnostaa Raimoa jo kansakouluaikana, kun vanhemmat kannustivat häntä kirjallisuuden pariin ja kirjastoon. Hän koki mielenkiintoa avaraan maailmaan. Mielikirjailijoita olivat mm. Arvi Järventaus, K. Nuorvala, Mark Twain, Ivan Turgenev ja Veikko Huovinen. Erityisesti taitavasti kirjoitetut hyvät tarinat ja seikkailut kiinnostivat nuoresta lähtien.
Varsinainen kirjailijaura alkoi 1950-luvulla, kun Raimo Bärman kirjoitti yhdessä vaimonsa kanssa Salaperäinen Savu-nimisen kirjan (1964). Yhteistyössä vaimonsa kanssa hän laati myös seuraavat kirjansa. Niiden kautta hänelle syntyi halu kehittyä sanataiteellisessa ilmaisussa. Vaimosta tuli hänen kirjallinen tukihenkilönsä, jonka tuen hän on kokenut hyvin myönteisenä ja kannustavana. Bärmanin pääteos on 1800-luvulla Ruijaan muuttaneista suomalaisista kertova Kveeni-trilogia.
(Etelä-Savon kirjailijat)
Kirjailija.
Koulutus: Lappeenrannan kansakoulu, Lappeenrannan keskikoulu, Imatran lyseo (yksityisopp. keskik.), Lahden kansankorkeakoulu.
Bärman on kirjoittanut myös nimimerkillä R. A. Karhumies.
Bärman on työskennellyt terveystarkastajana ja asuntojen tarkastajana Kajaanissa vuosina 1960-1964 sekä terveystarkastajana Lahdessa 1964-1982 aina eläkkeelle jäämiseensä saakka. Hän on toiminut myös freelance-toimittajana. Nykyisin Raimo Bärman asuu Vihtijärvellä. Raimo Bärman on ollut naimisissa vuodesta 1954 opettaja ja kirjailija Annikki Bärmanin (os. Kuukka) kanssa.
Bärmanin pääteos on Ruijaan 1800-luvulla muuttaneista suomalaisista kertova Kveenitrilogia: Kveenien rannat, Jäämeren soutajia ja Ruija kutsuu. Kaikkiaan hän toteaa halunneensa kuvata pääteemoinaan suomalaissiirtolaisuutta Pohjois-Norjaan ja kansojen keskinäistä suvaitsevaisuutta. Hän on luonnon harras tarkkailija.
Bärmanin eräaiheisia tekstejä on julkaistu myös antologioissa Erämiesten matkassa: eräkirjailijamme kertovat (Otava 1987) ja Erämaailman vuosikymmenet (Karisto 2000).
Bärman on ollut Suomen kirjailijaliiton jäsen vuodesta 1981 alkaen, Salpausselän kirjailijat ry:n johtokunnan jäsen yli 12 vuotta ja puheenjohtaja vuosina 1987-89. Hän on ollut myös mukana Odd-Fellow-Veljestoiminnassa 1980-luvulla.
Sulkavalla syntynyt Bärman on asunut Päijät-Hämeessä yhteensä yli 36 vuoden ajan.
Hän on käynyt Lahden Kansankorkeakoulun (1956-57). Bärman on työskennellyt terveystarkastajana/asuntojen tarkastajana Kajaanissa (1960-64) sekä terveystarkastajana Lahdessa (1964-82).
Bärmanin harrastuksiin kuuluvat valokuvaus, retkeily Lapissa ja kirjailijayhdistystoiminta.
Raimo Bärmanin mukaan hänen kirjojensa keskeisin sanoma liittyy ihmiseen luonnossa, sen osana ja vaalijana. "Nämä ihmiset eteläisestä Suomesta Jäämeren rannoille asti elävät täyttä elämää asuinseutujensa olosuhteissa aina säitä myöten" hän kertoo.
"Kirjailijatieni alkoi 1960-luvun alkupuolella poikien seikkailukirjan kirjoittamisella. Vaimoni innostui aiheesta ja kirja Salaperäinen savu syntyi yhteistyönä. Valistus julkaisi sen -64 ja myös seuraavan yhteistyönä syntyneen nuortenkirjan Kuusi kadonnutta päivää -68. Tiiviimpi kirjoittaminen alkoi 70-luvun lopulla, jolloin W&G julkaisi novellikokoelmiani, samoin Otava ja WSOY. FinnEpos Oy on kustantanut sekä runojani että ehkä vahvimpana työnäni pidetyn kveenisarjan. Kirjoitustyöni jatkuu yhä", hän jatkaa.
Päijäthämäläisiä aiheita Bärmanin tuotannossa edustavat novelli Lauri Rapalasta kirjassa Suurilta järviltä sekä novelli Vesijärven Matti kirjassa Luontopolun kulkijoita.
- - -
Luonnehdinta
Sulkavalla syntynyt Raimo Bärman vietti lapsuutensa Lappeenrannassa, mutta on asunut suurimman osan elämästään Päijät-Hämeessä. Erityisesti hän on luonnontarkkailija ja erähenkisyyden kuvaaja. Hänen keskeisin sanomansa liittyy ihmiseen luonnon osana ja vaalijana.
Useissa teoksissaan hän kuvaa Savon maisemia, ihmisiä ja tarinoita.
Faktaa
Raimo Bärman syntyi 6.6.1932 Sulkavalla sahurin perheeseen. Hän kävi kansakoulun, keskikoulun yksityisoppilaana sekä Lahden kansankorkeakoulun vuosina 1956 -1957. Hän toimi monenlaisissa työtehtävissä, mm. sepän kisällinä, asuntojen tarkastajana, terveystarkastajana ja matkailuyrittäjänä. Vapaana kirjailijana Bärman on ollut vuodesta 1984 alkaen.
Vuonna 1954 hän avioitui kirjailija Annikki Bärmanin (o.s. Kuukka) kanssa. Raimo Bärman harrastaa luontoliikuntaa, valokuvausta, kalastamista ja Pohjoisen erämaita.
Raimo Bärman on asunut mm. Tukholmassa, Kajaanissa, Anttolassa, Lahdessa ja Nastolassa. Tällä hetkellä asuu Vihtijärvellä.
Kirjailijaura
Kirjallisuus alkoi kiinnostaa Raimoa jo kansakouluaikana, kun vanhemmat kannustivat häntä kirjallisuuden pariin ja kirjastoon. Hän koki mielenkiintoa avaraan maailmaan. Mielikirjailijoita olivat mm. Arvi Järventaus, K. Nuorvala, Mark Twain, Ivan Turgenev ja Veikko Huovinen. Erityisesti taitavasti kirjoitetut hyvät tarinat ja seikkailut kiinnostivat nuoresta lähtien.
Varsinainen kirjailijaura alkoi 1950-luvulla, kun Raimo Bärman kirjoitti yhdessä vaimonsa kanssa Salaperäinen Savu-nimisen kirjan (1964). Yhteistyössä vaimonsa kanssa hän laati myös seuraavat kirjansa. Niiden kautta hänelle syntyi halu kehittyä sanataiteellisessa ilmaisussa. Vaimosta tuli hänen kirjallinen tukihenkilönsä, jonka tuen hän on kokenut hyvin myönteisenä ja kannustavana. Bärmanin pääteos on 1800-luvulla Ruijaan muuttaneista suomalaisista kertova Kveeni-trilogia.
(Etelä-Savon kirjailijat)
Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Mukana teoksissa:
Erämiesten matkassa: eräkirjailijamme kertovat Otava 1987.
Erämaailman vuosikymmenet, Karisto 2000.
Lisäksi kveejejä käsitteleviä artikkeleita on julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa. Sekä muutama novelli jokaisesta eräkirja viroksi painettuna; Salapärased Kirikukellad, Tiritamm. 2002 Tallinna. Kääntäjä kirjailija Aivo Löhmus.
Muistelmat
Linnoituksen takana: muistelmia Lappeenrannasta. FinnEpos 2006.
"Pojankoltiaisen" muistelmia Lappeenrannan Pikisaaren sahayhteisön elämästä 1930- ja 40- luvuilta, mv kuvitus.
Osallistuminen antologioihin
Rannalta rannalle. Luontoaiheisia runoja. FinnEpos 2009.
Omien teosten käännökset
Salapärased kirikukellad. Tiritamm, Viro 2002. (viroksi kääntänyt Aivo Lõhmus)
Erämiesten matkassa: eräkirjailijamme kertovat Otava 1987.
Erämaailman vuosikymmenet, Karisto 2000.
Lisäksi kveejejä käsitteleviä artikkeleita on julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa. Sekä muutama novelli jokaisesta eräkirja viroksi painettuna; Salapärased Kirikukellad, Tiritamm. 2002 Tallinna. Kääntäjä kirjailija Aivo Löhmus.
Muistelmat
Linnoituksen takana: muistelmia Lappeenrannasta. FinnEpos 2006.
"Pojankoltiaisen" muistelmia Lappeenrannan Pikisaaren sahayhteisön elämästä 1930- ja 40- luvuilta, mv kuvitus.
Osallistuminen antologioihin
Rannalta rannalle. Luontoaiheisia runoja. FinnEpos 2009.
Omien teosten käännökset
Salapärased kirikukellad. Tiritamm, Viro 2002. (viroksi kääntänyt Aivo Lõhmus)
Tekstinäyte
Kalle etsi sopivaa rautaa, järjesti niin, että Olsen myi ne halvalla eikä udellut mitä Ahti niistä tekisi.
Aikanaan kyllä selviäisi.
Ahdin parta loimotti reunoilta punaisena kuin hehkuvat hiilet ahjossa. Armas tuli pajaan katsomaan:
- Mitä ihmettä sie nyt meinaat tehhä? hän kysyi ihmeissään.
Aikanaan kyllä selviäisi.
Ahdin parta loimotti reunoilta punaisena kuin hehkuvat hiilet ahjossa. Armas tuli pajaan katsomaan:
- Mitä ihmettä sie nyt meinaat tehhä? hän kysyi ihmeissään.
- Ka – saranoita, Ahti vastasi rauhallisesti.
Armas ei tajunnut mihin niin isoja ja komeita saranoita tarvittiin. Ihan ovat kuin kirkon oven saranat, hän tuumi ja Ahti selitti tekevänsä saranoita hautuumaan porttia varten. Tuomolan Tuomas teki ristin ja Jaakolan Aleksanteri oli luvannut tehdä Harjalan Joonin kanssa puuportin. Aliinan talosta oli jo Antti-vainaa haudassa, niin että ainut mitä seppä osasi yhteiseksi hyväksi, oli kunnon rautasaranat. Ja ne hän tekisi.
Armas ymmärsi. Muisto pitää ihmisestä jäädä, hän sanoi itsekseen. Niin kuin Ahti-sepästä saranat. Armaksesta sanotaan aikanaan, että muiston jätti Amerikan Armaskin: ainakin kammi jäisi könöttämään sinne tunturin kupeeseen. Siellä olisi seuraakin. On se kuolleen merilappalaisen kammi siinä lähellä…
Sinulla Antti-vainaa, taitaa olla yksinäistä, hän jatkoi ajatuksiaan. Mutta aika tuo seuraa lisää. Ja onhan täällä ihmeen kauniit maisemat -.
Armas katseli ympärilleen. Matalien koivujen takana näkyvä kivinen tunturinlaita uhosi jylhyyttä, toisella suunnalla näkyi meri jota riitti aina taivaan alle näkymättömiin. Eikä saaren saarta missään -.
Syyskuinen taivas on kirkkaan sininen. Jäämeren aallot iskevät Ruijan rantaan kohisevia iskujaan. On alkanut tuulla kovempaa ja tunturista kuuluu matalaa huminaa mihin kosken kohina sulautuu.
Aurinko alenee, kiertää taivaalla matalalla eikä enää lämmitä, valaisee tuntureita vaeltavan ruskan, tekee maisemasta jylhän ja kauniin, mihin syksyn ja kaamoksen on hyvä aikanaan tulla.
Kveenien rannat, FinnEpos 1991. sivut 227-228.
Päijänteen kalastaja
Kalkkistenkylän kesäinen metsäpolku kumisi rantaan astelevan miehen alla, tupakansavu haisi pitkään tyynessä metsässä. Heinäkuinen aamuaurinko paahtoi koko sinisen taivaan täydeltä kesähellettä, lämmitti lisää Päijänteen lämmenneitä vesiä. Rantaanmenijä kolusi soutuveneen vesille, karhea koura sipaisi otsaan kihonneet hikipisarat, siniharmaa silmäpari vilkaisi taivaalle huolekkaan katseen.
Rapalan Lauri alkoi soutaa kitkuttaa kohti selkävesien karikoita, kalapaikkojaan.
Siinä meni mietteliäs mies totisin kasvoin kauniissa kesässä toimeentulemisiaan katsomaan. Illansuussa laskemiaan satoja koukkujaan kokemaan. Myytäviä hakemaan... Ja syötäviä.
Suurilta järviltä, 1987.
Armas ei tajunnut mihin niin isoja ja komeita saranoita tarvittiin. Ihan ovat kuin kirkon oven saranat, hän tuumi ja Ahti selitti tekevänsä saranoita hautuumaan porttia varten. Tuomolan Tuomas teki ristin ja Jaakolan Aleksanteri oli luvannut tehdä Harjalan Joonin kanssa puuportin. Aliinan talosta oli jo Antti-vainaa haudassa, niin että ainut mitä seppä osasi yhteiseksi hyväksi, oli kunnon rautasaranat. Ja ne hän tekisi.
Armas ymmärsi. Muisto pitää ihmisestä jäädä, hän sanoi itsekseen. Niin kuin Ahti-sepästä saranat. Armaksesta sanotaan aikanaan, että muiston jätti Amerikan Armaskin: ainakin kammi jäisi könöttämään sinne tunturin kupeeseen. Siellä olisi seuraakin. On se kuolleen merilappalaisen kammi siinä lähellä…
Sinulla Antti-vainaa, taitaa olla yksinäistä, hän jatkoi ajatuksiaan. Mutta aika tuo seuraa lisää. Ja onhan täällä ihmeen kauniit maisemat -.
Armas katseli ympärilleen. Matalien koivujen takana näkyvä kivinen tunturinlaita uhosi jylhyyttä, toisella suunnalla näkyi meri jota riitti aina taivaan alle näkymättömiin. Eikä saaren saarta missään -.
Syyskuinen taivas on kirkkaan sininen. Jäämeren aallot iskevät Ruijan rantaan kohisevia iskujaan. On alkanut tuulla kovempaa ja tunturista kuuluu matalaa huminaa mihin kosken kohina sulautuu.
Aurinko alenee, kiertää taivaalla matalalla eikä enää lämmitä, valaisee tuntureita vaeltavan ruskan, tekee maisemasta jylhän ja kauniin, mihin syksyn ja kaamoksen on hyvä aikanaan tulla.
Kveenien rannat, FinnEpos 1991. sivut 227-228.
Päijänteen kalastaja
Kalkkistenkylän kesäinen metsäpolku kumisi rantaan astelevan miehen alla, tupakansavu haisi pitkään tyynessä metsässä. Heinäkuinen aamuaurinko paahtoi koko sinisen taivaan täydeltä kesähellettä, lämmitti lisää Päijänteen lämmenneitä vesiä. Rantaanmenijä kolusi soutuveneen vesille, karhea koura sipaisi otsaan kihonneet hikipisarat, siniharmaa silmäpari vilkaisi taivaalle huolekkaan katseen.
Rapalan Lauri alkoi soutaa kitkuttaa kohti selkävesien karikoita, kalapaikkojaan.
Siinä meni mietteliäs mies totisin kasvoin kauniissa kesässä toimeentulemisiaan katsomaan. Illansuussa laskemiaan satoja koukkujaan kokemaan. Myytäviä hakemaan... Ja syötäviä.
Suurilta järviltä, 1987.