Makuasioita:
Lapsuuden jälkeen ensimmäinen vaikutuksen tehnyt kirja oli Fredrick Forsythen "Odessan miehet". Kurt Vonnegutien ohessa omistauduin musiikille, mutta oli kausi jolloin olin lukevinani Dantea, Nietzschea ja Dostojevskiä. Ehkä joitakin sivuja luinkin. Koska lukio jäi alkuunsa jäi myös kirjallisuuteen tutustuminen oman onnensa nojaan ja etenkin suomalainen kirjallisuus täysin vieraaksi. Haanpään, Päätalon, Hyryn ja Huovisen kaltaisissa nimissä ei ollut yhtään samanlaista vetovoimaa kuin Burroughsissa, Bukowskissa, Kerouacissa ja Selbyssä. Chandlerin ja Humprey Bogartin polkuja seurasin myös kovaksi keitettyyn amerikkalaiseen alamaailmaan. Ikkunat Eurooppaan olivat hädin tuskin raollaan. Jostakin syystä luin Graham Greenen koko heittelehtivän tuotannon osin useampaankin kertaan.
Ensin iski Salama, sitten Erno Paasilinna, Haanpää ja Diktonius. Oli selvää että pitää kirjoittaa muutakin kuin biisintekstejä ja julkaisematta jääviä pienlehtiä. Kävin Kokemäellä Kari Levolan ja Timo Montosen opissa ja kirjoitin ensimmäiset novellit. Eurooppa avautui: Döblin Berliinissä, Joyce Dublinissa, Celine Pariisissa, Dostojevski yhä Pietarissa. Musiliin olen yrittänyt tutustua nyt jo yhdeksän vuotta. Kaiken maailman Rabelaisten luurankoja löytyi kaapista. Pessoa haahuili Lissabonissa. Löysin itsenikin Lissabonista ja Bairro Alton baareista. Hauraimmassa krapulassa saatan joskus korjaussarjojen ja musiikin ohella kiduttaa itseäni Pessoan runolla "Tupakkakauppias", raaimmillani jopa Anhavan tanka-suomennoksilla. Mutta ei kukaan ole vielä kääntänyt lontoolaisia John Kingiä ja Iain Sinclairia. Sietäisi.
Tänä päivänä näytän uppoavan yhä syvemmälle 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenten Suomeen enkä saa koskaan tarpeekseni Jamaikan ja mustan Amerikan rytmimusiikista kaikinensa. Sen parhaimpia tuntomerkkejä ovat kierrätys, lainailu ja varastelu, interaktiivisuus (sic), huimakierroksinen evoluutio ja ikuinen paluu. Verrattomia konsteja myös kirjallisuudessa.
Lähteitä ja viittauksia
Kuva: Ville Palonen