Lappalainen, Seppo

Olen syntynyt Pohjois-Karjalassa. Asun Joensuun kaupungin lähellä olevassa Höytiäisen-Karjalassa, vuonna 1859 lasketun järven vesijättömaakylässä. Vanhempani aikoivat vuoden 1939 kesällä muuttaa työhön ja asumaan Suojärvelle, mutta tuossa hankkeessa he eivät onnistuneet. Isäni osallistui 1939-1940 alikersanttina Talvisotaan Kollaalla. Siellä hän haavoittui puhelinlinjaa vetäessä. Minä elin äidin ja lähisukulaisteni kanssa jatkosodan ajan. Pienessä esikoisteoksessani kerroin hiukan Luovutetusta Karjalasta tapahtuneen muuttajien saapumisen kylään sekä siirtoväen ja rintamamiesten asuttamisesta.

Vuoden 1960 elokuussa teimme vaimoni ja minä - me polvijärveläisten uudisraivaajaperheiden lapset - häämatkan Länsi-Saksaan, Hollantiin, Belgiaan, Luxemburgiin ja Ranskaan. Se oli ensimmäinen matkani ulkomaille. Myöhemmin kävin Venäjällä, (silloin Neuvostoliiton Leningrad) Pietarissa ja Petroskoissa. Vuoden 1967 kesällä matkustin Kanadaan Montrealin Maailmannäyttelyyn. Tuolloin näin Toronton, Niagaran vuolaan virran, vesiputoukset ja Amerikan kaupungit.

Myöhemmin työni ohessa tutustuin Suomeen, jossa kulkiessa en tarvinnut karttaa ja avukseni sen lukijaa. Pohjola - Pohjois-Norja ja Ruotsin teollisuuskaupungit - tulivat minulle maisemiltaan ja asukkailtaan tutuksi sinne suuntautuneiden matkojen aikana. Tein Unkariin kaksi matkaa; ensimmäisen talvella, toisen kevätkesällä. Tutustuin Tsekkoslovakiaan ja keväiseen Puolaan. Tukholmassa olen elänyt useampia päiviä kuin viettänyt öitä Helsingissä. Pariisin kirjamessuilla näin Pierre-Alain Gendren ranskaksi kääntämän Muuan rakkaustarina -nimisen romaanini. Suuressa uudessa oopperatalossa esitystä katsoessani muistin Pentti Savolaisen, jonka kanssa kävin kerran kansakoulua ja Espanjassa syntyneen joensuulaisen teatterikapellimestari Carlos Sedanon, joka sävelsi musiikin Paavo Liskin ohjaamiin näytelmiini Savottaooppera ja Raivaajaeepos...

Minulla ei ole ollut puutetta nimenomaan kirjoitettavasta. Asun seudulla, jossa ihminen on ollut jo noin 4500 vuotta. Elän kotiseutuni väestön joukossa. Olen olemisenkoreuteen ja mukavuuteen nähden ehkä vähään tyytyväinen. Meillä on ystäviä eloseudulla, kotimaassa ja maailmalla.

En ole sopiva henkilö arvioimaan sitä, mitä olen tähän mennessä kirjoittanut. Jos haluatte tietää, niin te voitte lukea kirjojani ja kirjoituksiani, katsoa näytelmiäni ja sanoa, miltä ne teistä tuntuvat, mitä te niistä ajattelette.
(1995)

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Lappalainen teki käsikirjoituksen Seppo Putkisen elokuvaan Lintumies (1978) ja Edvin Laineen elokuviin Akaton mies (1983) ja Akallinen mies (1986).
Tietokirjallisuutta:

Polvijärveläisiä. Polvijärvi-seura 1962

Eletty eilinen päivä, tämä päivä tähän asti : kuvia ja pakinoita Polvijärveltä. Polvijärvi-seura 1976

Elämää Pohjois-Karjalassa. (Toim. Jorma Komulainen) Otava 1981

Pielisen reitti ja ihmiset. (Kuvat Reino Turunen) Wsoy 1985

Henrik Renqviast 1789-1866 (Yhdessä Matti Kallion ja Paula Kukkosen kanssa) Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö 1989

Karjalan kankailta. (Äänite, omakustanne) 1986
Sateenvihkimät. (Äänite, omakustanne) 1987
Karjalainen sarja. (Äänite, omakustanne) 1987

Kova laji. Suomalaisen yrittäjän juhlakirja. Headline Tietosykli 1993

Tekstinäyte

Linja-auto tuli puoli seitsemän aikaan kylän osuuskaupan kohdalle. Nousin kyytiin, istuin kuljettajan viereen ja katselin, kun ajovalot lakaisivat syysrousteikkoista tietä, kyytiin pyrkijät heiluttivat kättä ja tussahtivat keinonahkalla päällystetyille penkeille tarinoimaan.
Linja-auto tuli puoli seitsemän aikaan kylän osuuskaupan kohdalle. Nousin kyytiin, istuin kuljettajan viereen ja katselin, kun ajovalot lakaisivat syysrousteikkoista tietä, kyytiin pyrkijät heiluttivat kättä ja tussahtivat keinonahkalla päällystetyille penkeille tarinoimaan.

- Viinanhakuunko menet? Toivasen Juhani kysyi.
- En.
- Naisenjäljetkö sitten olet haistanut?
- En niitäkään, sanoin.
- Muutenko aikaa kuluttamaan menet?
- Muuten.
- Jaha, Juhani sanoi. Sitten hän veisasi vakituisen virtensä: - On tämä maailma soma. Hinnat nousee ja palkat nousee kuin pullataikinat helvetissä. Meikäläinen riekkuu tässä ja marmattaa.
- Tottakai palkat nousee, kun hinnat nousee sanoin. - Kyllä työmiehenkin täytyy elää.
- Tottakai, Juhani myönsi. - Sitä en kiellä. Yhtä asiaa vain ihmettelen. Minkä takia hintoja pitää vakituisesti nostaa? Pitäisivät hyvät hinnat ennallaan! Minä en ymmärrä näitä asioita. Käsitätkö sinä?
- En alkuunkaan.
- Vai et sinäkään käsitä, Juhani sanoi. Sitten hän pani kämmenen suun sivuun ja kuiskasi: - Minä sitä kirjoitin Kekkoselle, että parempi järjestys tähän maahan on saatava. Hinnat ja palkat on jäädytettävä niin kuin syksyllä järven selät, ja pankkikorko on kasvatettava kaksinkertaiseksi.
- Haha, naurahdin. Sinulla taitaa olla säästöjä?
- Saattaa ollakin, naapurin isäntä arveli. Niistä en huutele.

[Maailmanrannan rellut. WSOY 1974, s. 145-146]