Ihminen on iso fasaani

Mylläri Windisch polkee joka ilta myllyltä kotiin. Hän laskee päiviä ja vuosia, on laskenut siitä lähtien kun päätti muuttaa maasta. Hän katsoo talojen ikkunoita: jos verhot on otettu pois, hän tietää, että asukkaat ovat vihdoinkin saaneet passin. Hän kantaa pormestarille jauhosäkin toisensa perään, maksaa myös rahassa, mutta passia ei vain tule. Papilta saa papinkirjan vain sängyn kautta, ja jos vaimo on liian vanha tarkoitukseen, sitten on tyttären vuoro.
Näin Herta Müller kuvaa Romanian saksalaiskyliä, joilla ei ole tulevaisuutta, joista väki pakenee yhä nopeammin. Passinhankintahuolten lomitse suodattuu kuva Ceauşescun Romanian poliittisesta todellisuudesta: lastentarhan juhlissa ylistetään toveri Nicolaeta ja toveri Elenaa kaikkien lasten isänä ja äitinäM vuoriston sanatoriossa säilytetään hulluja, mm. kaivostyöläistä joka ”oli mennyt lakkoon”; viljelijöiden on luovutettava valtiolle kanoja ja kananmunia ja satoja kiloja maissia ja perunoita, joita he ovat kasvattaneet omilla peltotilkuillaan. Kirjan 50 pientä lukua valaisevat kaleidoskooppimaisin välähdyksin kukin oman särmänsä tästä todellisuudesta, rakentavat kokonaiskuvan siitä vasaranisku vasaraniskulta.
Romaniassa on jo tapahtunut kumous, olot ovat muuttuneet kirjassa kuvatuista, mutta vasta nyt sen sisältö avautuu lukijalle pohjia myöten. Vasta nyt ulkomaalainen voi ymmärtää pienimmätkin vihjeet, oivaltaa miksi kumous alkoi vähemmistä keskuudesta, miksi ihmisiä yhä virtaa länteen.
(takakansi- ja lieveteksti)