Ylimpänä pieni höyhen

Lamppu

Lumisen peltoaukean takana
mustaa metsänreunaa vasten
yksinäinen liikkumaton valo,
sammuttamatta jäänyt lamppu.

Yksinäisempi kuin se olen täällä
niin kuin kaikki, jotka näkevät sen.


SYNTYMÄ JA KUOLEMA


Syntymä on kova juttu, tulla läpi luisen
tiuhan veräjän veripahka päässä, nivel sijoiltaan,
suu, silmät täynnä verta, limaa, virtsaa, tukehtua,
tekohengitystä, riippua pää alaspäin, lyöntejä,
tyhjä ontto ilma ympärillä, melu, haju,
hehkulamppu, laapista silmään, rääkätty
tajuton nainen, kirkas veitsi kuin hitsausliekki,
lääkärin ja hoitajattarien Ku Klux Klan.

Kuolema on kova juttu, toistaa kaikki tämä,
työntää itsensä ulos, kaikkensa pala palalta,
kärsiä, nujertaa elämä, henki, ruumis,
lihasten, luiden, suonten, jänteiden, hermojen
vastarinta, antaa leikata, polttaa, tunkeutua
veden, tulen, maan, ilman elementtien läpi
kitkasta, ihmissuhteista, kohtalosta, terveydestä,
sairaudesta, toivosta, epätoivosta, odotuksesta,
teon ahtaudesta niin suureen avaruuteen, ettei
mikään ylety, luonnu, suostu, torju, kutsu.

Siksi elämässä tympäisee, kun koko ajan
juostaan ovissa, tullaan sisälle, mennään ulos,
sanotaan sitä ja tätä toisen vastata, kolmannen kysyä
annetaan neulan, langan, patruunan, hylsyn, kirjeen, papin,
Jumalan, aamun, illan, kevään, syksyn tulla mennä.