Maisemasta läpi
Tyyppi
runokokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Alkukieli
Tekstinäyte
Kuitenkin metsä/
jonka osia et ymmärrä, olet rakentanut sammalen/
vihreän koneen muunnelman, oravat/
jotka hehkuvat yössä ja käyttävät/
käsiään, kiipeilevän eläimen tomeruus, ja aurinko//
puhuu lammenpinnassa omiaan//
kieletöntä kieltä, joka hehkuu/
sanatonta suonväristä rakkautta/
ja metsäkoneen hikistä kaarnaa/
ja linnut radoillaan kuin hurmaantuneet/
planeetat, aikojen alussa//
tuli kevät/
akryyliauto halkaisi maiseman/
ja kesä kasvoi, valon/
sirpaleet//
maaveden hitaat rattaat//
Seison keskellä huonetta, moninkertaisesti sairas, kuumeilevat seinät ja viiraava ikkuna. Nyt minun on kylmä enkä halua lähteä, mennä makuulle, seisomisen ponnistus on tässä enkä muuta pyydä. Näen ruumiini sohvalla sillä tulevaisuus on siinä. Minulla on selässä silmät. Minulla on nauhoittava kone. Moninkertaiset onnen elementit piirittävät minua, tämä luvanvarainen tyytyväisyys, että kerran eteisessä kasvava epäjärjestys järjestyy. Asiat järjestyvät kyllä. Eivät taulut järjesty. Minulla on liian monta takkia. Minulla on ruma esine. Minulla on tavoiteaikataulu josta myöhästyn sitä mukaa. Keitän teetä, lattialaudat nauravat tunnustettua nauruaan, ajattelen kaivo, ajattelen nainen joka pudotti kaivoonsa talon, eikä noussut enää. Pimeys, joka minua tarvitsee, on kerran ollut valo.
I
Ranta on raukea jo. Lattialla kerosiininväriset eläimet
kiemurtelevat turkeissaan, suomuissaan, surussa
ja ilossa, joka peittää maan. Mutta ranta
on raukea jo: haukotteleva siili.
Joka tulee merten takaa, kuulee laivan ajatukset.
Sininen hiekka valuu sormien välistä kuin hiekka…
Ja millaista olisi olla arvokkaampi
omaa painoaan, matkustaa suuren kaupungin torniin
kuin hidas myrsky, tulla merten takaa keskelle maalausta
ja piillä siinä.
II
Värit eivät tule järjestyksessä keltainen ensin, ehkä punainen
värit tietävät millaista on olla sininen
ja sataa. Sataa kaatamalla, tynnyrikaupalla sinne
minne ei näe, vettä ei näe, se on syvä
mutta vuori on syvä
jossa lapis lazuli istuu ja kadottaa.
Odottaa mitä? Että kivet kierähtäisivät taskuun
itsestään, että simpukankuoret
puhuisivat? Että niillä olisi jalat?
Ja mitä kieltä ne puhuvat, kun ne kävelevät
ohi palmujen ja kirjallisuuden, on märkää pitää kädessä
meren valkoista, painavaa kantaa taskussa
tätä katkonaista kipeää kieltä.
Ranta on raukea jo. Lattialla kerosiininväriset eläimet
kiemurtelevat turkeissaan, suomuissaan, surussa
ja ilossa, joka peittää maan. Mutta ranta
on raukea jo: haukotteleva siili.
Joka tulee merten takaa, kuulee laivan ajatukset.
Sininen hiekka valuu sormien välistä kuin hiekka…
Ja millaista olisi olla arvokkaampi
omaa painoaan, matkustaa suuren kaupungin torniin
kuin hidas myrsky, tulla merten takaa keskelle maalausta
ja piillä siinä.
II
Värit eivät tule järjestyksessä keltainen ensin, ehkä punainen
värit tietävät millaista on olla sininen
ja sataa. Sataa kaatamalla, tynnyrikaupalla sinne
minne ei näe, vettä ei näe, se on syvä
mutta vuori on syvä
jossa lapis lazuli istuu ja kadottaa.
Odottaa mitä? Että kivet kierähtäisivät taskuun
itsestään, että simpukankuoret
puhuisivat? Että niillä olisi jalat?
Ja mitä kieltä ne puhuvat, kun ne kävelevät
ohi palmujen ja kirjallisuuden, on märkää pitää kädessä
meren valkoista, painavaa kantaa taskussa
tätä katkonaista kipeää kieltä.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.