Keltakukkia

Keltakukkia.

Ne ovat kevään ensimäisiä nuo kömpelöt, niukkatuoksuiset keltakukat. Ne nousevat melkein samoihin aikoihin kuin niittyjen nurmi ja juuri silloin kuin lämpöiset kevättuulet lumien alla levänneistä laihoista ruosteenkarvaa pois hiovat. Sama maaemo, sama taivaan sade, sama päivänpaiste ne synnyttää kuin sulotuoksuiset kesän kukatkin, nuo huumaavan tuoksunsa ja loistavan ulkomuotonsa takia ihaillut ja rakastetut kukkaset, joita kuka tahansa mieltään ilahuttaakseen mielellään poimii.

Mutta ne ovat kuin luonnon harjoitelmia uusiin ja ihanampiin muunnoksiin. Siksi niitä yksinkertaisuudestaan ja vaatimattomuudestaan huolimatta suvaitsevaisina katsellaan.

Eivät ne osaa valita paikkaa, mihin nousevat. Ne tyytyvät kasvamaan pihapeltojen pientarilla ja viihtyvät yhtä hyvin tuvan päivänpuoleisen akkunan alla kuin lehtiheinäisellä niitylläkin, kun vaan saavat tarpeeksi valoa, sillä siitähän ja siinä nekin elävät eivätkä ilman toimeen tule.

Jos ne nostaisivat päänsä keskikesällä, jolloin ilma on täynnä tuoreita tuoksuja ja kentät kirjavina suosituiden värejen kukkia, niin tuskin niihin luotaisiin sitäkään huomiota, mitä ne kevään esikoisina osakseen saavat. Pienet ja kokemattomat, elämäänsä alottelevat, jotka eivät tietoviisaiden tavoin niitä voikukiksi osaa arvostella, vaan väristä päättäen yksinkertaisesti keltakukiksi kutsuvat, katselevat niitä viattomalla lapsekkaalla tyytyväisyydellä, jopa ovat taipuisia niitä kulmilleenkin kohottamaan. Viehättyypä jokunen vanhempikin niitä hetkiseksi katselemaan ainakin sentähden, että hänessä niitä nähtyään ehkä herää toiveita toisten parempien puhkeamisesta.

— Keltakukkia! Hyi! huudahtaa kuitenkin moni. Niin, hylityitä ne ovat, jopa halveksituita. Niillä on hyljätyn haalea väri ja katkeran mielen karvainen kaapu. Siksi ne ovatkin ainoastaan osattomien ystäviä ja elämässä sysityiden ja syrjäytettyjen suosikkeja.

Kukkikaa kuitenkin keltaisetkin kukat ja auvetkaa ummuistanne, oikeus siihen on teillekin suotu. Aikanne oltua ja unhotukseen jouduttuanne sikiävät kyllä saloille sinivuokot ja puhkeavat pensastoissa purppuraiset ruusut.