Piiloutujan maa

Kaikkia haluavat joskus piiloon, kuka maailman pahuutta, kuka naapurinsa hyvyyttä, kuka perhettään, kuka itseään. Onneksi hyviä piiloja on kaikkialla – piiloutua voi vaikka lääninhallitukseen tai Somerolle.

Petri Tammisen kirjan luettuasi myös sinä katsot ympäristöäsi uusin silmin. Sillä viisas katselee piiloja kaiken aikaa, hädän hetkellä on jo myöhäistä.
(takakansiteksti)


Lyhytproosakokoelma Piiloutujan maa sisältää lyhyitä kertomuksia, joissa ei oikeastaan ole päähenkilöitä. Tamminen tarkastelee todellisuutta piiloutujan näkökulmasta käsin: jokaisessa kertomuksessa esitellään jokin piilopaikka, jonne voi piiloutua maailmalta, muilta ihmisiltä, kuten museo, hautausmaa, laitos, kylpyhuone, hiekkakuoppa, hotelli, vintti tai kalamaja. Lyhytproosakokoelman lävistää Petri Tammisen aikaisemmista teoksista tuttu huumori ja lakoninen ilmaisutapa.

Piiloutujan maassa näyttäytyy myös Petri Tammisen muusta tuotannosta tuttu sivullisuuden, ulkopuolisuuden tematiikka, vaikkakin käsitteellisemmällä tasolla kuin muissa teoksissa. Piiloutujan pyrkimys kun on paeta kanssaihmisiä. Esimerkiksi näin sivullisuuden tunnetta kuvataan kirjoituksessa nimeltä ”Ihmisjoukot”: ”Viisas juhlija piiloutuu ennen kuin mitään ehtii tapahtua. Hän irrottautuu seurusteluryhmistä heti ja katoaa ensimmäiseen tyhjään huoneeseen. Tällaisen hätäpiilon tunnelma on toverillinen. Poissaolon raukea lämpö leviää ruumiiseen. Mitään pahaa ei voi tapahtua. Ihmisjoukko seinän takana huohottaa kuin iso kesytetty eläin.”

Tammisen lyhytproosakokoelman luettuaan maailma näyttäytyy täysin eri valossa. Tuskin on olemassa lukijaa, joka ei joskus, jossakin hetkessä tai elämäntilanteessa, olisi halunnut piiloutua muilta, joka ei löytäisi itseään jostakin Piiloutujan maan kertomuksesta. Ja vastaisuuden varalta kannattaa muistaa tämä tärkeä neuvo: ”Omaa piiloa ei löydy koskaan, jos sitä etsii vasta hädän hetkellä. Viisas katselee piiloja kaiken aikaa.”
(Silene Lehto/ Sanojen aika)