Valaistut talot
Tyyppi
runokokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Valaistuissa taloissa raottuu näkyviin huvilan, lapsuuden salamajan ja tutkijankammion syvänteet: runot todistavat menneen kerrostumia ihmisessä ja paikoissa. Maritta Lintunen on aiemmin kirjoittanut runokokoelman Liekkikupolit sekä romaanin Sukukaktus.
Talo lumosi minut.
Nyt vakoilen portilla, vitkastelen päivät aidan takana,
Talo lumosi minut.
Nyt vakoilen portilla, vitkastelen päivät aidan takana,
ylhäällä välkkyy taitekatto
ja minä kuuntelen hypnotisoituna
hiljaisuuteen kaiverrettua ikkunaa –
kerrotaan että nainen oli silkkaa tuulta:
pihan syvyys
parvekkeen syvyys
puku leijaili alas
kuin valkoinen pilvi.
Ujutan ranteeni aidanrakoon
varastaakseni muutaman viivyttelevän minuutin
(tai orvokin, kuinka vain)
täällä ne versovat;
syrjäisten huviloiden pihoihin juurtuneet vuodet.
Minä aavistan niiden läsnäolon –
painavan
kuiskivan lehtiverhon.
(takakansiteksti)
”Jättäydyn muiden jälkeen,
koskettelen kaidepuita -
luen taloa, en vuosilukuja.
Muut eivät tiedä että puutarhassa on kertomatonta surua,
he eivät kuule hengästynyttä itkua
tai ymmärrä kun kysyn:
kuka soittaa tornissa?
Eivät huomaa oksaan solmiutuvaa huokausta,
näe rasioita, joita huilu lennättää
alas ruohikkoon.
---”
Kokoelman osat ovat nimiltään (huvila), (salamaja) ja (kammio). Menneisyys ja muistot ovat kokoelman läpäisevää materiaalia, joita myös runojen arkeologit ja sukeltajat käsittelevät. Runojen katse ei kiinnity pelkästään menneisyyteen, mutta tulevaisuuden näkyihinkin katsotaan menneen läpi.
(Tuija Lassila/ Sanojen aika)
ja minä kuuntelen hypnotisoituna
hiljaisuuteen kaiverrettua ikkunaa –
kerrotaan että nainen oli silkkaa tuulta:
pihan syvyys
parvekkeen syvyys
puku leijaili alas
kuin valkoinen pilvi.
Ujutan ranteeni aidanrakoon
varastaakseni muutaman viivyttelevän minuutin
(tai orvokin, kuinka vain)
täällä ne versovat;
syrjäisten huviloiden pihoihin juurtuneet vuodet.
Minä aavistan niiden läsnäolon –
painavan
kuiskivan lehtiverhon.
(takakansiteksti)
”Jättäydyn muiden jälkeen,
koskettelen kaidepuita -
luen taloa, en vuosilukuja.
Muut eivät tiedä että puutarhassa on kertomatonta surua,
he eivät kuule hengästynyttä itkua
tai ymmärrä kun kysyn:
kuka soittaa tornissa?
Eivät huomaa oksaan solmiutuvaa huokausta,
näe rasioita, joita huilu lennättää
alas ruohikkoon.
---”
Kokoelman osat ovat nimiltään (huvila), (salamaja) ja (kammio). Menneisyys ja muistot ovat kokoelman läpäisevää materiaalia, joita myös runojen arkeologit ja sukeltajat käsittelevät. Runojen katse ei kiinnity pelkästään menneisyyteen, mutta tulevaisuuden näkyihinkin katsotaan menneen läpi.
(Tuija Lassila/ Sanojen aika)
Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Alkukieli
Tekstinäyte
Hämäräkeinu
Tässä hämärässä
nostan levottoman syliin
lamppu syttyy
niin kuin päre syttyy
niin kuin tervas sähähtää
ja valo täyttää huoneen
niin kuin päreen kajo pirtin
niin kuin tulen vilkka luolan
ja ulkona lintu kallistaa päätään
vuosituhannet se on kuullut
kallioiden kaikuvan
kun maito suhahtaa lapsen kitalakea vasten
Näky
Paimennan kuukaudet,/
lajittelen negatiivien puhumattomat kallot/
yhtäkkiä,/
muistan tarinan vaivatta/
lukematta, kirjoittamatta –/
kun otat askeleen/
minä peräännyn kaksi, samassa rytmissä/
lusikoin sata kertaa/
puuron alta paljastuvan kuvan,/
hytisen koulutiellä ja/
itken poskeen tärskähtelevät lumipallot,/
sinun mentyäsi/
liimaan välähdykset albumeihin,/
ja minun mentyäni/
joku siivoaa hyllyt, poimii kuvat/
ihmettelee päätään puistellen/
kuinka noinkin on eletty,/
kunnes jonakin iltana/
hänkin muistaa,/
sitoo liekaan oman tarinansa,/
taluttaa sen kotiin./
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Alanimeke
runoja
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
52