Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Luutnantti Bernerin revolveri
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Monitasoinen kerronnaltaan rikas romaani Koistisen ja Räntämäen suvuista eilen ja tänään.
1898 Kenraali Bobrikov julistaa junansa pysäyttäneille suomalaiskapinallisille kilpailun. Se, joka ensimmäisenä tuo hänelle kettuturkkiin tarvittavat nahat, saa tuhat kultamarkkaa, matkan Pietariin ja tilaisuuden ojentaa turkki Bobrikovin mielitietylle Natashalle, Niemenin Kielolle.
1898 Kenraali Bobrikov julistaa junansa pysäyttäneille suomalaiskapinallisille kilpailun. Se, joka ensimmäisenä tuo hänelle kettuturkkiin tarvittavat nahat, saa tuhat kultamarkkaa, matkan Pietariin ja tilaisuuden ojentaa turkki Bobrikovin mielitietylle Natashalle, Niemenin Kielolle.
Kapinamieli unohtuu, kun Räntämäki ja Iso Koistinen taistelevat kunniasta päästä tapaamaan taivallista Natashaa. Syntyvässä kilpajuoksussa Venäjän virkavaltaa kiusataan Helsingin kaduilla. Pietarin hovissa ja syrjäisellä rautatieasemalla, aina dramaattiseen loppuun saakka.
1977-1998 Hannu vaihtaa hehkulampun. Allu muuttaa metsään. Vanha Koistinen ostaa auton. Tuula saa kyydin. Kalervo katkeroituu. Taija haaveilee leikeistä, jotka tarttuvat verhoihin ja polttavat tuhkaksi koko aaveiden asunnon.
Harri Närhin kunnianhimoinen romaani limittää eilisen ja nykypäivän, menneisyyden seikkailunhohteen ja arjen musertavan vyöryn. Ajat ovat samanlaiset, molemmissa Suomi kieppuu kohti uutta vuosisataa, mutta jokin on peruuttamattomasti muuttunut.
Kaiken läpi kulkee luutnantti Bernerin revolveri, hyvin öljyttynä, iskuri ja liipasin viilattuna. Muuten muuttumattomana, mitä nyt kolme luotia on vuosien saatossa löytänyt määränpäänsä. Kaksi on vielä jäljellä…
(takakansiteksti)
Mikä yhdistää suomalaisia ennen ja nyt? Sukukronikan ja seikkailutarinan muotoon kirjoitettu romaani kulkee kahdella aikajänteellä: vuosina 1898-1899 ja 1977-1998. Metsien miehet pysäyttävät kenraali Bobrikovin junan keskellä suomalaismetsää ja vaativat Pietarissa tehtyjen määräysten kumoamista. Bobrikov kiemurtelee pois hankalasta tilanteesta lupaamalla kunnon rahapalkkion sille, joka tuo Helsinkiin nahat kaunottaren kettuturkkia varten. Historiallinen, postmoderni palapeli on huolella sommiteltu ja kirjoitettu vahvan visuaalisesti. Runsas henkilögalleria on täytetty kärjistetyillä mutta kiehtovilla hahmoilla.
(Niina Holm/ Sanojen aika)
1977-1998 Hannu vaihtaa hehkulampun. Allu muuttaa metsään. Vanha Koistinen ostaa auton. Tuula saa kyydin. Kalervo katkeroituu. Taija haaveilee leikeistä, jotka tarttuvat verhoihin ja polttavat tuhkaksi koko aaveiden asunnon.
Harri Närhin kunnianhimoinen romaani limittää eilisen ja nykypäivän, menneisyyden seikkailunhohteen ja arjen musertavan vyöryn. Ajat ovat samanlaiset, molemmissa Suomi kieppuu kohti uutta vuosisataa, mutta jokin on peruuttamattomasti muuttunut.
Kaiken läpi kulkee luutnantti Bernerin revolveri, hyvin öljyttynä, iskuri ja liipasin viilattuna. Muuten muuttumattomana, mitä nyt kolme luotia on vuosien saatossa löytänyt määränpäänsä. Kaksi on vielä jäljellä…
(takakansiteksti)
Mikä yhdistää suomalaisia ennen ja nyt? Sukukronikan ja seikkailutarinan muotoon kirjoitettu romaani kulkee kahdella aikajänteellä: vuosina 1898-1899 ja 1977-1998. Metsien miehet pysäyttävät kenraali Bobrikovin junan keskellä suomalaismetsää ja vaativat Pietarissa tehtyjen määräysten kumoamista. Bobrikov kiemurtelee pois hankalasta tilanteesta lupaamalla kunnon rahapalkkion sille, joka tuo Helsinkiin nahat kaunottaren kettuturkkia varten. Historiallinen, postmoderni palapeli on huolella sommiteltu ja kirjoitettu vahvan visuaalisesti. Runsas henkilögalleria on täytetty kärjistetyillä mutta kiehtovilla hahmoilla.
(Niina Holm/ Sanojen aika)
Aiheet ja teemat
Päähenkilöt
Alkukieli
Tekstinäyte
Vähän pelko hellittää, kun pääsee junasta ja asemalta kaupungille asti. Ilkeästi ja tarkkaan katseli messinkinappinen konduktööri häntä ja hänen lippuansa kuin olisi arvannut, ettei hän kulje aivan luvan kanssa ja kunnon asialla. Koko matkan se aina ohitse mennessänsä vilkuili epäluuloisen näköisenä ja varmaan se teki monesti ihan asiaakin vain häntä vaaniakseen. Oli samalla tavalla tylyn ja virallisen tuntuinen kuin se yöllä Luumäen asemalla lipun myynyt nuori koppalakki. Sekin oli rautaverkkonsa lävitse tuijottanut häntä pitkään ja rummutellut tiskiä sormilla kuin ei olisi osannut päättää pitäisikö antaa hänelle piletti vai herättää odotushuoneen penkillä kuorsaava santarmi tutkailemaan hänen rahojensa alkuperää. Kovin oli vaikuttanut totiselta, vaikkei ollut varmaankaan kovin monta vuotta häntä itseään vanhempi, eikä yhtään hullumman näköinenkään. Vahatut mustat viikset ja tarkasti tasatut pulisongit, varmaan joidenkin niitten määräysten mukaiset.
- Mitäs se tyttö Helsingissä? se oli tiukannut häneltä rahoja laskiessaan.
- Mummon luokse myytäviä vien, hän valehteli ja kuuli itsekin äänensä vavahtelevan. Näytti nyytistänsä reunapitsejä ja isoa liinaa ja jatkoi: - Ostaakos asemapäällikkö vaimollensa? Hartiahuivin taikka lakanoihin komiat koristeet? Tai jos mie kortista katson, mitä tuo huominen tullessansa? Tai kädestä vaikka?
Sen verran päällekäyvästi sai hän siinä puheensa kulkemaan, että ihan kai vain hänestä päästäkseen se työnsi viimein lipun hänelle, vaikka siinäkin vielä viirusteli lakkinsa lipan alta epäilevin silmin.
- Eikä sitten mitään kerjuuta tai kaupittelua junassa. Muuten sieltä heitetään ulos heti seuraavalla asemalla. Saattaa sakkokin tulla.
- Enhän mie siellä. Mummohan se vasta kaupungissa.
Korkean uunin kylkeen hän pilettiä puristaen kyyristyi ja katseli miten rautatien mies laski vielä kahteen kertaan hänen antamansa kolikot luukkunsa takana. Siinä kohden pelko melkein pahimmin kouraisi, kun mummon antamista rahoista olivat monet olleet niin tummiksi kuluneita, että ei hän tiennyt josko ne enää ollenkaan kelpasivat. Muutaman keisarin setelinkin oli hän mukaansa saanut, mutta niitä hän ei olisi arvannut vielä siellä käyttämään ruveta, varsinkin kun mummo oli siitä varoittanut:
- Siulla ne jos Luumäen asemalla paperirahan näkevät, eivät varmasti junaan laske. Varkaana pidättävät ja jolleivät ihan linnaan laita niin ainakin kotia palauttavat. Älä ennen Helsinkiä niitä missään näyttele, vaan pidä vain tiukasti piilossa pussisi pohjalla.
- Mitäs se tyttö Helsingissä? se oli tiukannut häneltä rahoja laskiessaan.
- Mummon luokse myytäviä vien, hän valehteli ja kuuli itsekin äänensä vavahtelevan. Näytti nyytistänsä reunapitsejä ja isoa liinaa ja jatkoi: - Ostaakos asemapäällikkö vaimollensa? Hartiahuivin taikka lakanoihin komiat koristeet? Tai jos mie kortista katson, mitä tuo huominen tullessansa? Tai kädestä vaikka?
Sen verran päällekäyvästi sai hän siinä puheensa kulkemaan, että ihan kai vain hänestä päästäkseen se työnsi viimein lipun hänelle, vaikka siinäkin vielä viirusteli lakkinsa lipan alta epäilevin silmin.
- Eikä sitten mitään kerjuuta tai kaupittelua junassa. Muuten sieltä heitetään ulos heti seuraavalla asemalla. Saattaa sakkokin tulla.
- Enhän mie siellä. Mummohan se vasta kaupungissa.
Korkean uunin kylkeen hän pilettiä puristaen kyyristyi ja katseli miten rautatien mies laski vielä kahteen kertaan hänen antamansa kolikot luukkunsa takana. Siinä kohden pelko melkein pahimmin kouraisi, kun mummon antamista rahoista olivat monet olleet niin tummiksi kuluneita, että ei hän tiennyt josko ne enää ollenkaan kelpasivat. Muutaman keisarin setelinkin oli hän mukaansa saanut, mutta niitä hän ei olisi arvannut vielä siellä käyttämään ruveta, varsinkin kun mummo oli siitä varoittanut:
- Siulla ne jos Luumäen asemalla paperirahan näkevät, eivät varmasti junaan laske. Varkaana pidättävät ja jolleivät ihan linnaan laita niin ainakin kotia palauttavat. Älä ennen Helsinkiä niitä missään näyttele, vaan pidä vain tiukasti piilossa pussisi pohjalla.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
340