Sotainen tarina

Heinärannalla jauhettiin yhä siitä osuusmeijerin paikasta.

Kokouksia oli pidetty vähä väliä ja yksimielisyyteen oli koetettu päästä, mutta turhaan. [Toiminta on jatkoa novelliin "Heinärannan osuusmeijeri".]

Moni jo väsyi, ei saapunut kokouksiin; kun kysyttiin, että mikset tullut kokoukseen, niin kirosi vastaukseksi. Eikä sanonut välittävänsä koko hommasta.

Entiset, meijerille sopiviksi katsotut paikat, Kuusimäen Kaisan lammashaka ja Pikku-Herralan rantavainio, olivat kumpainenkin tulleet hylätyiksi.

Uutta, sopivampaa paikkaa haettiin.

Aika kului. Vuosi meni, toinen alkoi. Pikku-Herralan rantavainiolla äkättivät meijerirakennuksen hirret paljaan taivaan alla, ja kivet painuivat Kuusimäen Kaisan pehmeäpohjaiseen lammashakaan. Meijeriä käytettiin vuokrahuoneissa, ja suuri ahtaus siellä vallitsi.

Ja kaikille oli nyt selvillä, että oma, ajanmukainen meijeri oli rakennettava.

Mutta mihin?

Ääniä alkoi kuulua, että rakennetaan Savukylään…

Monta painavaa seikkaa puhui Savukylän puolesta. Matka meijerialueelta Savukylään oli yhtä pitkä kaikilta suunnilta! Siinä oli jo verraton etu, niin etteivät toiset päässeet rähisemään siitä, että he joutuvat liian kauas meijeristä. Toiseksi oli Savukylä likempänä rautatieasemaa, ja sekin seikka piti ottaa huomioon. Kolmanneksi uskottiin vettä Savukylässä olevan runsaasti…

Innokkaita miehiä alkoi hommaan ja kulkivat pitkin meijerialuetta, koettaen taivuttaa mieliä Savukylän puoleen.

Merkillisesti olivatkin ennen jäykät ja itsekkäät mielet pehminneet. Ei ollut monta vastaanpanijaa. Savukylä sai puoltajia joka puolueesta. Ainoastaan Mallikylästä kuului napinaa, ja Maaherran Heikki pani jyrkän vastalauseen.

Ja taas kului aikaa. Mutta joka päivä ja joka hetki osuusmeijerin tarpeellisuudesta puhuttiin. Missä kaksi ja kolme kokoontui, niin siitä meijeripaikasta heti alussa puhe tuli ja siihen päättyikin.

Sillä joka viikko saatiin kokea, kuinka paljon vahinkoa jokainen saa kärsiä huonon ja sopimattoman meijerihuoneiston takia. Voin hintaa poljettiin ja muistutuksia sateli kuin rakeita. Milloin oli voi "hapanta", milloin oli siinä "piimänmaku", milloin "kalanhaju", ja pistemäärät alenivat…

Tilit tulivat yhä huonompia ja maidon hinta laski niin, ettei koskaan ollut niin alhainen ollut. Sitäpaitsi nousivat kulut hirmuisesti, kun koneet ja muut kamppeet olivat vähä väliä rempallaan. Sattui päiviä, ettei separaattori lähtenyt pyörimään mihinkään päin, vaikka Heinärannan ja Savukylän vankimmat miehet voimansa takaa yrittivät. Ja milloin halkesi kirnu ja kaikki kerma sinkosi meijerskalle vasten silmiä ja levisi pitkin meijerin likaista ja lahoa lattiaa.

Jo tuosta surkeudesta piti loppu tulla!

Että pitääkin ihmisten oleman niin tyhmiä, etteivät omaa parastaan ymmärrä!

Nyt piti saada suuri yhteinen kokous, ja siinä kokouksessa sitten päätetään, että meijeriä ruvetaan rakentamaan Savukylään.

Savukylää puolsivat nyt kaikki ja sydämestään toivoivat, että viho viimein oma meijeri rakennetaan.

"Entäs Mallikylän miehet, jotka vastustavat Savukylää?"

"Jos eivät mallikyläläiset tahdo liittyä osuuskuntaan ja jos alkavat taas jarruttaa, niin saavat jäädä pois!"

Se nyt oli kerrankin viisasta puhetta!

Kymmenen vuotta on jo omaa meijeriä hommattu, — kymmenenä vuotena on kokouksia pidetty, mutta paikkaa, johon meijeri rakennetaan, ei vain löydetä..,

Jaa… se on helvettiä!

Mutta nyt!

Nyt siitä tulee, ja jos ei nyt tule, niin iäksi päiväksi jääpi koko homma!

Kirkonkylän Kauppila kirjoitti konsulentille kirjeen ja pyysi saapumaan kokoukseen, josta riippui Heinärannan osuusmeijerin elämä tai kuolema. Mainitsi kirjeessään, että on hyviä toiveita siitä, että nyt viho viimein on löydetty meijerirakennukselle paikka, joka miellyttää kaikkia ja jonka suhteen näyttää kaikilla olevan sama ajatus. Niin että terve tulemaan, herra konsulentti!

Konsulenttia vähä nauratti, sillä hän tunsi jo ennestään heinärantalaisten yksimielisyyden. Mutta hän kirjoitti kuitenkin Kauppilalle vastauksen ja lupasi tulla määräpäivänä…

Ja kokous oli kuulutettu maaliskuun 5 päiväksi; siitä lähetettiin suullisia ja kirjallisia tietoja kaikille kulmille, jotta kukin saisi tiedon.

Yksimielisiä oltiin. Erkkilän Anaski ja Mäenpään Ulrikkikin olivat kaikki entiset unhoittaneet ja innostuneet uudestaan.

"Kun ei ennen ole hoksattu, että Savukylässä sopivin paikka on meijerille!"

"Niin, kun ei ole hoksattu!"

"Kuka sen viimein nyt huomasi?"

"Niin. Kuka sen lieneekin ensiksi hoksannut?"

Sitä ei tietty, eikähän se pääasia ollutkaan. Pääasia oli se, että nyt vihdoin oli sopiva paikka löydetty.

Mallikylästä kyllä kuului ääniä, ettei siellä ole niitä, jotka kannattavat Savukylää, mutta siitä eivät toiset olleet millänsäkään. Tulkoot kokoukseen vastustamaan, jos tahtovat!