Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Talvisota
Aikalaisarvio
Aikalaisarvio Arvostelevasta kirjaluettelosta (AKL). Huom., saattaa sisältää juonipaljastuksia!
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.
kuvaus
Vaikuttava, elokuvanakin nähty kuvaus suomalaisen rivimiehen sodasta nyt uutena painoksena
Martti, nyt jo vanha mies, kertoo siitä mitä hänelle ja hänen komppanialleen talvisodassa tapahtui. Martti kuului Laurilan komentamaan Jalkaväkirykmentti 23:een, joka oli melkein kokonaan pohjalaisista koottu.
Talvisota-teoksen totuuspohja on vankka: sen perustaa ovat autenttiset sotapäiväkirjat, mukana olleiden haastattelut ja kertomukset.
Mutta suora dokumentti Talvisota ei ole. Se on kertomus tavallisesta miehestä sodassa: rivimiehen kuvaus siitä mitä hän koki ja tunsi sodan tappotyötä tehdessään. Kun poikkeusolot jatkuivat ja muuttuivat ainoaksi olemassa olevaksi todellisuudeksi, luonnottomaksi ja mahdottomaksi. Ja silti oli pakko kestää.
Talvisota on vaikuttava kunnianosoitus suomalaisille rintamasotilaille, jotka joutuivat läheltä katsomaan sodan kuolemankasvoja.
Antti Tuurin Talvisota-romaani ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1984.
(Otava)
”Kauheassa aseiden paukkeessa ja tykistön ammusten ja lentopommien pauhussa tunsi olevansa niinkuin huumattu eikä ollut olemassa mitään aikaa, joka jatkui, tuli jostakin ja jäi menneisyydeksi; mitään tulevaisuutta ei tuntunut olevan vaan kaikki oli tässä ja nyt, ja läsnä oli vain se työ, jota tehtiin: ampuminen, aseen lataaminen, käsikranaattien heittäminen. Ja koko ajan oli myös läsnä se korviahuumaava pauhu, joka aiheutui ampumisesta kaikilla aseilla molemmilta puolin rintamaa.”
Romaani alkaa lokakuun 13. päivästä 1939, kun Martti ja Paavo Hakala lähtevät pitäjän sotaikäisten miesten mukana ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Seinäjoella Hakalan veljekset sijoitetaan pääosin pohjalaisista kootun Jalkaväkirykmentti 23 toiseen pataljoonaan. Rykmentin komentajaksi tulee everstiluutnantti Matti Laurila, pohjalaisille ennestään tuttu mies. Seinäjoelta rykmentti lähetetään kohti Karjalan Kannasta. Sotaa edeltävät viikot miehet viettävät Unnunkoskella ja Konnitsan kylässä. Sodan syttymisen jälkeen rykmentti aloittaa itsenäisyyspäivänä marssin kohti Taipaleenjokea, jossa Terenttilän aukeilla miehet saavat ensikosketuksensa sodankäyntiin. Talvisodan lopun rykmentti taistelee Äyräpäässä. Romaani päättyy rauhan tuloon 13.3.1940.
Sotapäiväkirjoihin sekä veteraanien haastatteluihin ja kertomuksiin pohjautuvan romaanin kertojana on Martti Hakala, joka vanhana miehenä muistelee talvisodan tapahtumia. Kertausharjoituksen odottava mieliala, etulinjan taistelut, raskaat menetykset ja sodan julmuus mutta myös vahva yhteishenki tulevat esiin Martin muistoissa. Martin kertojanääni on nimenomaan kertova, hän on kuvauksissaan tarkka ja täsmällinen. Tuurimaisissa keskustelujen referoinneissa on mukana myös pienieleistä huumoria. Taistelukuvauksien lisäksi Martti kuvaa hienovireisesti omia tuntemuksiaan esimerkiksi veljensä kaatumisen sekä etukäteen epäonnistuneeksi tuomitun hyökkäyksen peruuntumisen jälkeen:
”Kun kuulin sen pataljoonan komentajan lähetin viestin, menin aivan voimattomaksi; tuntui kuin joku jo olisi ottanut minulta elämän ja minä olisin sen antanut, koska muutakaan en voinut, ja sitten tämä elämä olisi annettu minulle takaisin. En osannut heti tehdä sillä mitään. Valvomisesta ja nälästä ja elämäni antamisesta ja takaisin saamisesta menin niin voimattomaksi, että oli istuttava hankeen mustan lumen ja hiekan, ja puunlatvusten sekaan, ja pidäteltävä, ettei itku olisi tullut.”
Teoksessaan Kuinka kirjoitan romaanin Antti Tuuri valottaa Talvisota-romaanin taustoja ja syntyä.
(Tuija Lassila/ Sanojen aika)
Martti, nyt jo vanha mies, kertoo siitä mitä hänelle ja hänen komppanialleen talvisodassa tapahtui. Martti kuului Laurilan komentamaan Jalkaväkirykmentti 23:een, joka oli melkein kokonaan pohjalaisista koottu.
Talvisota-teoksen totuuspohja on vankka: sen perustaa ovat autenttiset sotapäiväkirjat, mukana olleiden haastattelut ja kertomukset.
Mutta suora dokumentti Talvisota ei ole. Se on kertomus tavallisesta miehestä sodassa: rivimiehen kuvaus siitä mitä hän koki ja tunsi sodan tappotyötä tehdessään. Kun poikkeusolot jatkuivat ja muuttuivat ainoaksi olemassa olevaksi todellisuudeksi, luonnottomaksi ja mahdottomaksi. Ja silti oli pakko kestää.
Talvisota on vaikuttava kunnianosoitus suomalaisille rintamasotilaille, jotka joutuivat läheltä katsomaan sodan kuolemankasvoja.
Antti Tuurin Talvisota-romaani ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1984.
(Otava)
”Kauheassa aseiden paukkeessa ja tykistön ammusten ja lentopommien pauhussa tunsi olevansa niinkuin huumattu eikä ollut olemassa mitään aikaa, joka jatkui, tuli jostakin ja jäi menneisyydeksi; mitään tulevaisuutta ei tuntunut olevan vaan kaikki oli tässä ja nyt, ja läsnä oli vain se työ, jota tehtiin: ampuminen, aseen lataaminen, käsikranaattien heittäminen. Ja koko ajan oli myös läsnä se korviahuumaava pauhu, joka aiheutui ampumisesta kaikilla aseilla molemmilta puolin rintamaa.”
Romaani alkaa lokakuun 13. päivästä 1939, kun Martti ja Paavo Hakala lähtevät pitäjän sotaikäisten miesten mukana ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Seinäjoella Hakalan veljekset sijoitetaan pääosin pohjalaisista kootun Jalkaväkirykmentti 23 toiseen pataljoonaan. Rykmentin komentajaksi tulee everstiluutnantti Matti Laurila, pohjalaisille ennestään tuttu mies. Seinäjoelta rykmentti lähetetään kohti Karjalan Kannasta. Sotaa edeltävät viikot miehet viettävät Unnunkoskella ja Konnitsan kylässä. Sodan syttymisen jälkeen rykmentti aloittaa itsenäisyyspäivänä marssin kohti Taipaleenjokea, jossa Terenttilän aukeilla miehet saavat ensikosketuksensa sodankäyntiin. Talvisodan lopun rykmentti taistelee Äyräpäässä. Romaani päättyy rauhan tuloon 13.3.1940.
Sotapäiväkirjoihin sekä veteraanien haastatteluihin ja kertomuksiin pohjautuvan romaanin kertojana on Martti Hakala, joka vanhana miehenä muistelee talvisodan tapahtumia. Kertausharjoituksen odottava mieliala, etulinjan taistelut, raskaat menetykset ja sodan julmuus mutta myös vahva yhteishenki tulevat esiin Martin muistoissa. Martin kertojanääni on nimenomaan kertova, hän on kuvauksissaan tarkka ja täsmällinen. Tuurimaisissa keskustelujen referoinneissa on mukana myös pienieleistä huumoria. Taistelukuvauksien lisäksi Martti kuvaa hienovireisesti omia tuntemuksiaan esimerkiksi veljensä kaatumisen sekä etukäteen epäonnistuneeksi tuomitun hyökkäyksen peruuntumisen jälkeen:
”Kun kuulin sen pataljoonan komentajan lähetin viestin, menin aivan voimattomaksi; tuntui kuin joku jo olisi ottanut minulta elämän ja minä olisin sen antanut, koska muutakaan en voinut, ja sitten tämä elämä olisi annettu minulle takaisin. En osannut heti tehdä sillä mitään. Valvomisesta ja nälästä ja elämäni antamisesta ja takaisin saamisesta menin niin voimattomaksi, että oli istuttava hankeen mustan lumen ja hiekan, ja puunlatvusten sekaan, ja pidäteltävä, ettei itku olisi tullut.”
Teoksessaan Kuinka kirjoitan romaanin Antti Tuuri valottaa Talvisota-romaanin taustoja ja syntyä.
(Tuija Lassila/ Sanojen aika)
Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Päähenkilöt
Tapahtumapaikat
Alkukieli
Tekstinäyte
Aamun valjettua näimme minkälaiseen paikkaan meidät oikein oli tuotu; Terenttilän aukiot, Kansakoulun metsikön, Pärssisen ja niiden takana Taipaleenjoen, ja Terenttilän aukeiden takana venäläisten hyökkäysvaunut. Laskimme niitä olevan kymmenen kappaletta. Venäläinen tykistö ampui koko ajan, oli ampunut jo aamuyöstä saakka, mutta yli, jonnekin etulinjan taakse. Vasta aamupäivällä tykistö laski tulen siihen eteen. Seurasimme niitä hyökkäysvaunuja, että mitä venäläinen aikoo tehdä. Hyökkäysvaunut ajoivat edestakaisin aukeiden takana, puolen kilometrin päässä ja jalkaväkeä liikkui siellä myös. Meidän oma tykistö ampui sinne muutaman kerran.
Kymmenen maissa venäläisten hyökkäysvaunut tulivat esteille saakka ja mylläsivät siinä. Niillä ei ollut jalkaväkeä mukana niin, ettei meillä ollut paljon tekemistä, ei päästy ampumaan. Pojat yrittivät kyllä ampua panssarivaunuja kivääreilläkin ja konekivääreilläkin niitä taidettiin ampua losottaa, mutta siitä ei ollut mitään hyötyä. Panssarivaunut ajoivat aukealla ja meidän esteille saakka ja rikkoivat telaketjuillaan panssariesteitä ja piikkilankaesteitä ja espanjalaisia ratsuja, joita sinne oli rakennettu asemien suojaksi. Hyökkäysvaunut pitivät kulkiessaan sellaista kolinaa niinkuin toisiinsa huonosti liitetyt metallikappaleet pitävät. Kuuli, että jossakin oli välystä ja paljon. Komppanianpäällikkö lähetti pataljoonaan sanan, että meidän asemien edessä olisi nyt töitä panssarintorjuntamiehille ja pian meidän tukikohtaamme tulikin panssarintorjuntatykki ja sen miehistö. Ne eivät ehtineet saada vielä tykkiään asemaan, kun panssarivaunut kääntyivät ja ajoivat takaisin Terenttilän aukeiden yli, Taipaleenjoen rantaan ja hävisivät jokiuomaan, tai jokeen laskevaan rantaluiskaan. Meillä seisoi koko komppania asemissa ja venäläisen tykistön ampuessa me istuimme juoksuhautojen pohjalla tai makasimme. Se oli ensimmäinen tykistökeskitys, jossa jouduimme olemaan sillä tavalla, että jokainen meistä käsitti ryssän nyt yrittävän meihin osua ja meidät tappaa. Se taaemman reservin tykistökeskityksessä oleminen oli ollut sellaista, että jokainen oli käsittänyt naapurin ampuvan summittain, mutta täällä ne ampuivat tositarkoituksella. Se teki monet asiat selviksi kertaheitolla. Koko ajan yritettiin tähystellä, mitä venäläinen aukeiden toisella puolella aikoo. Pakkasta oli toistakymmentä astetta, mutta kylmä meillä ei ollut kenelläkään. Sen verran oli veressä adrenaliinia.
Kymmenen maissa venäläisten hyökkäysvaunut tulivat esteille saakka ja mylläsivät siinä. Niillä ei ollut jalkaväkeä mukana niin, ettei meillä ollut paljon tekemistä, ei päästy ampumaan. Pojat yrittivät kyllä ampua panssarivaunuja kivääreilläkin ja konekivääreilläkin niitä taidettiin ampua losottaa, mutta siitä ei ollut mitään hyötyä. Panssarivaunut ajoivat aukealla ja meidän esteille saakka ja rikkoivat telaketjuillaan panssariesteitä ja piikkilankaesteitä ja espanjalaisia ratsuja, joita sinne oli rakennettu asemien suojaksi. Hyökkäysvaunut pitivät kulkiessaan sellaista kolinaa niinkuin toisiinsa huonosti liitetyt metallikappaleet pitävät. Kuuli, että jossakin oli välystä ja paljon. Komppanianpäällikkö lähetti pataljoonaan sanan, että meidän asemien edessä olisi nyt töitä panssarintorjuntamiehille ja pian meidän tukikohtaamme tulikin panssarintorjuntatykki ja sen miehistö. Ne eivät ehtineet saada vielä tykkiään asemaan, kun panssarivaunut kääntyivät ja ajoivat takaisin Terenttilän aukeiden yli, Taipaleenjoen rantaan ja hävisivät jokiuomaan, tai jokeen laskevaan rantaluiskaan. Meillä seisoi koko komppania asemissa ja venäläisen tykistön ampuessa me istuimme juoksuhautojen pohjalla tai makasimme. Se oli ensimmäinen tykistökeskitys, jossa jouduimme olemaan sillä tavalla, että jokainen meistä käsitti ryssän nyt yrittävän meihin osua ja meidät tappaa. Se taaemman reservin tykistökeskityksessä oleminen oli ollut sellaista, että jokainen oli käsittänyt naapurin ampuvan summittain, mutta täällä ne ampuivat tositarkoituksella. Se teki monet asiat selviksi kertaheitolla. Koko ajan yritettiin tähystellä, mitä venäläinen aukeiden toisella puolella aikoo. Pakkasta oli toistakymmentä astetta, mutta kylmä meillä ei ollut kenelläkään. Sen verran oli veressä adrenaliinia.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Alanimeke
kertomus
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
242
Kustantaja
Kieli
Lisätietoja
Talvisota on ilmestynyt äänikirjana sekä kasettina että cd-levynä. Kirja on käännetty ruotsiksi, tanskaksi, islanniksi, viroksi ja saksaksi.
Sarjamerkintä
Nimi
Ilmestymisaika
Sivumäärä
234