Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Kung Po
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Tyttöystävänsä hylkäämä Reima on hukassa ja menestyksekkäästi romuttamassa elämäänsä, kun kaksi tuntematonta ihmistä astuu hänen elämäänsä ja rikkoo hänen rutiininsa. Reiman tarinan rinnalla kulkee hänen entisen kumppaninsa Reetan kertomus. Nainen tarkkailee Reimaa nyt etäältä, yrittää käsitellä tätä pois elämästään. Kumman näkemys todellisuudesta on oikea? Anu Silfverbergin kiitetyssä esikoisromaanissa ilo ja suru ovat läsnä yhtä aikaa, kerronta on elokuvamaisen tarkkaa ja eläytyvää.
(takakansi)
Rakkaustarina alkoi hyvissä merkeissä, kuin vahingossa. Kaksi omalla tavallaan epäsymmetristä palaa loksahti elämän pelilaudalla kauniisti yhteen. Molemminpuolista ihailua, kunnioitusta ja kiltteyttä riitti - kunnes.
Se jokin, epävarmuus siitä, halusiko Reeta olla äiti poikaystävälleen, hiipi salakavalina öinä mieleen kun Reeta katsoi nukkuvaa Reimaa. Hämärän huoneen televisioruudun välkkeessä Reeta huomasi syrjäsilmällä Reiman velton olemuksen sohvalla ja se alkoikin herättää inhoa. Mutta ei rakkaus noin vain lopu, ei vaikka se olisikin ollut olemassa jo pitkään lähinnä tavan vuoksi. Ei, vaikka ero tulisi kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Vuoron perään Reeta ja Reima kertovat lukijalle itsestään ja toisistaan. He surevat ja rypevät itsesäälissä ja koittavat selvittää miksi he olivat yhdessä, miksi erosivat. Vuoden kierron sisällä heidän maailmansa muuttuvat sataprosenttisesti. Jättäessään toisensa he ottavat vihdoin vastuun itsestään ja hyväksyvät vastuun toisista ihmisistä. Reima saa yllättävää tukea laittomalta somalipakolaiselta Abdilta ja nuorelta hippipunkkaritytöltä Maijulta. Joskus haaveet toteutuvat. Joskus siitä, mitä ei yhtään toivo tapahtuvaksi voi koitua suuri ilo.
(Satu Vähämaa/ Sanojen aika)
Rakkaustarina alkoi hyvissä merkeissä, kuin vahingossa. Kaksi omalla tavallaan epäsymmetristä palaa loksahti elämän pelilaudalla kauniisti yhteen. Molemminpuolista ihailua, kunnioitusta ja kiltteyttä riitti - kunnes.
Se jokin, epävarmuus siitä, halusiko Reeta olla äiti poikaystävälleen, hiipi salakavalina öinä mieleen kun Reeta katsoi nukkuvaa Reimaa. Hämärän huoneen televisioruudun välkkeessä Reeta huomasi syrjäsilmällä Reiman velton olemuksen sohvalla ja se alkoikin herättää inhoa. Mutta ei rakkaus noin vain lopu, ei vaikka se olisikin ollut olemassa jo pitkään lähinnä tavan vuoksi. Ei, vaikka ero tulisi kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Vuoron perään Reeta ja Reima kertovat lukijalle itsestään ja toisistaan. He surevat ja rypevät itsesäälissä ja koittavat selvittää miksi he olivat yhdessä, miksi erosivat. Vuoden kierron sisällä heidän maailmansa muuttuvat sataprosenttisesti. Jättäessään toisensa he ottavat vihdoin vastuun itsestään ja hyväksyvät vastuun toisista ihmisistä. Reima saa yllättävää tukea laittomalta somalipakolaiselta Abdilta ja nuorelta hippipunkkaritytöltä Maijulta. Joskus haaveet toteutuvat. Joskus siitä, mitä ei yhtään toivo tapahtuvaksi voi koitua suuri ilo.
(Satu Vähämaa/ Sanojen aika)
Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Asiasanayhdistelmät
Alkukieli
Tekstinäyte
Yöllä Reima ei saa unta, vaan heittelehtii hien kostuttamissa lakanoissa, joissa on epämiellyttävä haju, kuin pilaantunutta sitruunamehua. Pimeydessä hänet tavoittaa vanha, lapsuudesta tuttu vaiva. Uni ja tosi sekoittuvat sekavaksi virraksi ja puoliksi hereillä hän näkee näkyjä, joissa päivien tapahtumat sekoittuvat johonkin absurdiin ja koomiseen: ihmisillä on toiset kasvot, tutuilla kaduilla toiset talot, jokin tuntematon seuraa kannoilla ja sitten katoaa. Kaiken taustalla pauhaa toistuva lyhyt sävelkulku, jokin radiosta kuultu laulu, sietämätön ja yksinkertainen.
Aamun jo valjetessa Reima katsoo eteensä hämärässä ja ajattlee Abdia seinän takana. Hän toivoo, ettei Abdi valvo. Samanaikaisuus, kaiken tapahtumisen ja olemassaolon rinnakkaisuus tuntuu mahdottomalta kestää. On mahdotonta ajatella kaikkia niitä ihmisiä, jotka juuri nyt makaavat sängyillä, sohvilla, lattioilla, metsissäkin. He lepäävät yhdessä, silti toisistaan tietämättä. Hän voi melkein kuvitella heidän raskaan hengityksensä, heidän kivistävän yksinäisyytensä. Hän haluaisi kertoa heille itsestään jotain, puhua mieltymyksistään ja ajatuksistaan.
Juuri nyt joku kuolee unessaan, hän ajattelee. Minä itse voin kuolla.
Reima sulkee silmänsä.
Silloin mieli kehrää esiin ajatuksen langasta, joka venyy hänen itsensä ja maailman väliin. Se lähtee hänen sormenpäästään ja pingottuu maalle, veteen, venyy seinien ja ihmisen valmistamien rakenteiden läpi. Se löytää meren, joka on pimeä ja vailla turvaa; ylittää sen, löytää toisen rannan. New Yorkin kaupungissa on nyt myöhäinen ilta. Susan Sarandon on juuri kapuamassa suureen, upottavaan sänkyyn - lanka pysähtyy kohtaan, jossa se hädin tuskin koskettaa naisen etusormea. Susan Sarandon on pessyt kasvonsa ja levittänyt niille voidetta, hänen hiuksensa ovat latvasta takkuiset. Susan Sarandon laskeutuu vuoteelle.
Ehkä hänkin nyt ajattelee ihmisiä, jotka ovat hereillä, valvovat hänen kanssaan. Ehkä hän voi jopa kuvitella jonkun hiukan Reiman kaltaisen ihmisen olemassaolon.
Hetken aikaa Susan Sarandon makaa liikkumatta. Sitten hän huokaa syvään ja nousee taas, kävelee ripein askelin makuuhuoneen vieressä olevaan wc:hen. Kaiken varalta, ettei joudu heräämään aamuyöstä. Reima hymähtää hellästi sitä ajatellessaan. Susan Sarandon haparoi pimeässä; yöllä väsymys tekee hämäryydestä uhkaavaa ja naisen mieleen nousee ehkä pelkoja, joiden hän on toivonut jäävän lapsuuteen. Jos hän olisi yksin, hän sytyttäisi valon ja tarkistaisi peilistä omat kasvonsa: kaikki on vielä tässä, tallella. Mutta hän haluaa suojata parisängyn toisella puolella makaavan miehen unta.
Reima pidättää hengitystään, ja pimeydesää Susan Sarandon käy tarpeillaan. Lopulta kuuluu, kuinka wc vedetään, hetken aikaa on hiljaista. Sitten nainen palaa makuuhuoneeseen. Hän laskeutuu sängylle aivan hiljaa. Lanka hänen sormensa päässä väreilee tuskin havaittavasti kun hän kääntyy kyljelleen. Silmät auki pimeässä hän kuuntelee nukkuvan miehen hengitystä. Sekin on tavallaan rakkauden teko, Reima ymmärtää - kuunnella hengitystä, olla kiitollinen siitä.
Kaiken voisi sitoa tällä tavalla langalla kiinni, hän ajattelee, ja nukahtaa.
Aamun jo valjetessa Reima katsoo eteensä hämärässä ja ajattlee Abdia seinän takana. Hän toivoo, ettei Abdi valvo. Samanaikaisuus, kaiken tapahtumisen ja olemassaolon rinnakkaisuus tuntuu mahdottomalta kestää. On mahdotonta ajatella kaikkia niitä ihmisiä, jotka juuri nyt makaavat sängyillä, sohvilla, lattioilla, metsissäkin. He lepäävät yhdessä, silti toisistaan tietämättä. Hän voi melkein kuvitella heidän raskaan hengityksensä, heidän kivistävän yksinäisyytensä. Hän haluaisi kertoa heille itsestään jotain, puhua mieltymyksistään ja ajatuksistaan.
Juuri nyt joku kuolee unessaan, hän ajattelee. Minä itse voin kuolla.
Reima sulkee silmänsä.
Silloin mieli kehrää esiin ajatuksen langasta, joka venyy hänen itsensä ja maailman väliin. Se lähtee hänen sormenpäästään ja pingottuu maalle, veteen, venyy seinien ja ihmisen valmistamien rakenteiden läpi. Se löytää meren, joka on pimeä ja vailla turvaa; ylittää sen, löytää toisen rannan. New Yorkin kaupungissa on nyt myöhäinen ilta. Susan Sarandon on juuri kapuamassa suureen, upottavaan sänkyyn - lanka pysähtyy kohtaan, jossa se hädin tuskin koskettaa naisen etusormea. Susan Sarandon on pessyt kasvonsa ja levittänyt niille voidetta, hänen hiuksensa ovat latvasta takkuiset. Susan Sarandon laskeutuu vuoteelle.
Ehkä hänkin nyt ajattelee ihmisiä, jotka ovat hereillä, valvovat hänen kanssaan. Ehkä hän voi jopa kuvitella jonkun hiukan Reiman kaltaisen ihmisen olemassaolon.
Hetken aikaa Susan Sarandon makaa liikkumatta. Sitten hän huokaa syvään ja nousee taas, kävelee ripein askelin makuuhuoneen vieressä olevaan wc:hen. Kaiken varalta, ettei joudu heräämään aamuyöstä. Reima hymähtää hellästi sitä ajatellessaan. Susan Sarandon haparoi pimeässä; yöllä väsymys tekee hämäryydestä uhkaavaa ja naisen mieleen nousee ehkä pelkoja, joiden hän on toivonut jäävän lapsuuteen. Jos hän olisi yksin, hän sytyttäisi valon ja tarkistaisi peilistä omat kasvonsa: kaikki on vielä tässä, tallella. Mutta hän haluaa suojata parisängyn toisella puolella makaavan miehen unta.
Reima pidättää hengitystään, ja pimeydesää Susan Sarandon käy tarpeillaan. Lopulta kuuluu, kuinka wc vedetään, hetken aikaa on hiljaista. Sitten nainen palaa makuuhuoneeseen. Hän laskeutuu sängylle aivan hiljaa. Lanka hänen sormensa päässä väreilee tuskin havaittavasti kun hän kääntyy kyljelleen. Silmät auki pimeässä hän kuuntelee nukkuvan miehen hengitystä. Sekin on tavallaan rakkauden teko, Reima ymmärtää - kuunnella hengitystä, olla kiitollinen siitä.
Kaiken voisi sitoa tällä tavalla langalla kiinni, hän ajattelee, ja nukahtaa.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Videot