Jäähyväiset sukuromaanille

Hän on kuuden ällän ylioppilas Jaako Heinämäki. Hän hinnoittelee itäeurooppalaisia aluspöksyjä Citymarketin Naisten pukeutumisessa. Se ei ole hänen työtään, vaikka varaston isot pojat ohimennen kahville löntystäessään naljailevatkin, että Jaako on romanialaisten alushousujen myyjänä Euroopan Top 10 -listalla viidentenä. Keskusradio aukeaa rätisten.
- Liike avataan noin viiden minuutin kuluttua. Affären öppnas om fem minuter.
Jaako kaivaa taskukellon housuistaan. Kapeat viisarit näyttävät viittä vaille yhdeksää kun nainen, joka makaa selällään ja jalat tekevät pyöräilemistä jäljittelevää jumppaliikettä. Osastopäällikkö ilmaantuu virkapaikalle puolen tunnin kuluttua, ellei ole krapulassa. Ja silloin on päivä pilalla, Jaako huokaa. Keskusradiosta tulvahtaa Albinonin Adagio panhuilulla, seuraavana vuoroaan odottaa pari kärsimätöntä iskelmätähteä ja ennen puolta kymmentä kuullaan myös jonkin kuutamosonaatin alkutahdit.
Jaako hakeutui Citymarketiin töihin suurin odotuksin. Hänestä kaupankäynnin ja inhimillisen suuruuden välillä on yhteys. Kuukausitolkulla hän on odotellut, että päivittäistavarakaupan esirippu repeäisi ja humanismin kultainen samppanjavispilä välähtäisi näkyviin. Edes hetkeksi. Toistaiseksi odotusta ei ole palkittu. Schubertin C-duurikvintetto on tältä maailmalta liikaa vaadittu. Jaako kuroo työpaitansa ylimmän napin kiinni ja päättää käydä hakemassa solmionkin alakerrasta. Senhän voi aamupäivän ajaksi pistää prässiin lehtipisteeseen saapuneiden menestyskirjojen väliin. Kellarikerrokseen johtavien portaiden ikkunasta Jaako näkee, kuinka ulkona maailmassa sataa. Täällä sisällä eivät muovituolit mene kaupaksi.