Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Marsipaanisotilas
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.
kuvaus
"Tytöt." Pieni tauko. "Älkää nyt kiihtykö älkääkä pelästykö. Toivottavasti on kyseessä väärinkäsitys. Ei vielä heittäydytä toivottomiksi. Mutta on niin, että venäläiset ovat pommittaneet Helsinkiä. Me olemme niin lähellä rautatietä, että rehtori on päättänyt lopettaa opetuksen tältä päivältä." – Näin alkaa Ulla-Lena Lundbergin kauan odotettu, suuri romaani sodasta.
Sota tömähtää arjen keskelle, ja oppilaat ovat lähes helpottuneita, kun pääsevät irti koulusta. Mutta pian Kummelin opettajaperheelle koittavat vakavat ajat, sillä kaksi pojista, Göran ja Frej, joutuvat kutsuntoihin ja vanhin poika Peter saa kotirintamalla vastuullisia tehtäviä. Alkavat säännöstelyn, annostelun ja liikekannallepanon ajat. Perheen äiti Martha Kummel on vahva nainen, ja hänellä on harvinaislaatuinen kyky löytää arkihuolten takaa jokin korkeampi tarkoitusperä. Ja Charlotte-tytär on oikea silmänilo, joka saa sodan arjesta irti suunnattomasti romantiikkaa ja dramatiikkaa.
Ulla-Lena Lundberg, joka on syntynyt 1947, osaa sotahistoriansa. Asiantuntevasti hän kuvaa sitä elämää, jota eletään parakeissa ja rintamalla, mutta myös sitä, jota huolestuneet omaiset elävät kotona. Sota ei ole pelkästään verisiä iskuja ja dramaattisia käänteitä; se merkitsee vähintään yhtä paljon myös odotuksen pitkiä tunteja kasarmeilla ja kodeissa. Kirjeitä ja paketteja lähetellään puolin ja toisin, ja vähitellen alkaa tulla kaatuneita arkuissaan.
Se mikä tekee romaanista nautittavan ja suuren taideteoksen, on kerronnan ilo, joka säteilee joka sivulta. Ulla-Lena Lundberg avaa meille uusia näkökulmia sodan arkipäivään: huolimatta julmuudesta ja kärsimyksestä sota merkitsee Kummelin pojille vapautumista perheen tukahduttavasta syleilystä. He ovat ennen kaikkea nuoria, ja kirjasta säteilee paradoksaalinen hilpeys.
Marsipaanisotilas on ensimmäinen suuri romaani, joka kertoo suomenruotsalaisten osallistumisesta sotaan. Samalla kun se on väkevä kartoitus sodan ajasta se on myös inhimillisesti pätevä kuvaus, joka ei ole sidottu aikaan eikä tilaan. Ladattua eeppistä kerrontaa, jossa kertojan ääni kuuluu voimakkaana.
(Gummerus)
Ilmestyessään paljon keskustelua herättänyt romaani kertoo suomenruotsalaisen Kummelin perheen vaiheista talvi- ja jatkosodassa. Perheen pojista Göran ja Frej joutuvat sotaan, kun taas Petter jää huonon terveytensä vuoksi kotirintamalle yhdessä vanhempiensa ja Charlotte-sisarensa kanssa.
Göran on perheen suosikki, elämäniloinen ja huoleton nuori mies, marsipaanisotilas, jonka loputon ruokahalu vaatii äidiltä suuria ponnisteluja ruokapakettien lähettämiseksi rintamalle. Lundbergin herkullista henkilökuvausta on nautittavaa lukea!
(Silene Lehto/ Sanojen aika)
Sota tömähtää arjen keskelle, ja oppilaat ovat lähes helpottuneita, kun pääsevät irti koulusta. Mutta pian Kummelin opettajaperheelle koittavat vakavat ajat, sillä kaksi pojista, Göran ja Frej, joutuvat kutsuntoihin ja vanhin poika Peter saa kotirintamalla vastuullisia tehtäviä. Alkavat säännöstelyn, annostelun ja liikekannallepanon ajat. Perheen äiti Martha Kummel on vahva nainen, ja hänellä on harvinaislaatuinen kyky löytää arkihuolten takaa jokin korkeampi tarkoitusperä. Ja Charlotte-tytär on oikea silmänilo, joka saa sodan arjesta irti suunnattomasti romantiikkaa ja dramatiikkaa.
Ulla-Lena Lundberg, joka on syntynyt 1947, osaa sotahistoriansa. Asiantuntevasti hän kuvaa sitä elämää, jota eletään parakeissa ja rintamalla, mutta myös sitä, jota huolestuneet omaiset elävät kotona. Sota ei ole pelkästään verisiä iskuja ja dramaattisia käänteitä; se merkitsee vähintään yhtä paljon myös odotuksen pitkiä tunteja kasarmeilla ja kodeissa. Kirjeitä ja paketteja lähetellään puolin ja toisin, ja vähitellen alkaa tulla kaatuneita arkuissaan.
Se mikä tekee romaanista nautittavan ja suuren taideteoksen, on kerronnan ilo, joka säteilee joka sivulta. Ulla-Lena Lundberg avaa meille uusia näkökulmia sodan arkipäivään: huolimatta julmuudesta ja kärsimyksestä sota merkitsee Kummelin pojille vapautumista perheen tukahduttavasta syleilystä. He ovat ennen kaikkea nuoria, ja kirjasta säteilee paradoksaalinen hilpeys.
Marsipaanisotilas on ensimmäinen suuri romaani, joka kertoo suomenruotsalaisten osallistumisesta sotaan. Samalla kun se on väkevä kartoitus sodan ajasta se on myös inhimillisesti pätevä kuvaus, joka ei ole sidottu aikaan eikä tilaan. Ladattua eeppistä kerrontaa, jossa kertojan ääni kuuluu voimakkaana.
(Gummerus)
Ilmestyessään paljon keskustelua herättänyt romaani kertoo suomenruotsalaisen Kummelin perheen vaiheista talvi- ja jatkosodassa. Perheen pojista Göran ja Frej joutuvat sotaan, kun taas Petter jää huonon terveytensä vuoksi kotirintamalle yhdessä vanhempiensa ja Charlotte-sisarensa kanssa.
Göran on perheen suosikki, elämäniloinen ja huoleton nuori mies, marsipaanisotilas, jonka loputon ruokahalu vaatii äidiltä suuria ponnisteluja ruokapakettien lähettämiseksi rintamalle. Lundbergin herkullista henkilökuvausta on nautittavaa lukea!
(Silene Lehto/ Sanojen aika)
Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Päähenkilöt
Tapahtumapaikat
Konkreettiset tapahtumapaikat
Tarkka aika
Asiasana tai oma avainsana
Alkukieli
Tekstinäyte
Göran Kouvolassa. Humalassa, mutta ruotsiksi. Salonkihumalassa, ruotsalaishumalassa, sillä hän kuolee jos juo niin kuin suomalainen, sen hän kyllä käsittää.
Ravintolassa alikersantti Sirenin kanssa, kumpikin loistotuulella. Ravintolaan mennään syömään, niin sanovat sekä tapa että halu, sillä Göranille ruoka on yhtä tärkeää kuin juoma. He käyvät istumaan ja tilaavat: lihapullia ja paljon kastiketta ja perunaa ja porkkananpaloja ja puolukkahilloa. Ruoan kanssa iso lasi maitoa, jälkiruoaksi mehukiisseliä. Ja sitten.
Siinä menevät kuukausien päivärahat, siinä menee kaikki käteinen mikä on saatu hankituksi, sillä nyt ei juodakaan jaloviinaa, nyt otetaan kahvia ja konjakkia. Kultareunainen kahvikuppi, konjakille pyöreä lasi. Nestettä pyöritellään vähän, lasia liikutellaan sopivan matkan päässä nenästä: hyvää. Ensimmäinen kulaus skool, toinen hei, kolmas kippis, neljäs prosit, viides nazdarovje. Hillittyyn tahtiin, nythän näytetään miten sivistyneet ihmiset käyttäytyvät.
He tuntevat tarjoilijatytön katseen. Istuvat selkä suorassa, käsi on vakaa. Neste lämmittää ja laajentaa kurkkua, he seuraavat sen laskeutumista, näkevät miten hyvää se tekee. Sikari olisi nyt poikaa, mutta rajansa kaikella, ja kummallakin on selkeä kuva lompakkonsa tilasta, he ovat katsoneet ja laskeneet.
Vielä konjakki? Että neiti luulee heidän olevan niitä miehiä, jotka ovat tulleet kännäämään ja rällästämään, niinkö? Ei toki! Mutta ei toinen konjakki heitä kellistä, niin että otetaan vaan. Ja kahvia, jos lisäkupin saa samaan hintaan. Voi neiti, neiti!
Yksi konjakki riittää, ja Göran puhuu suomea kuin filmitähti. Siistejä lauseita, kauniita päätteitä, ääni lämmin ja värisevä. Siren katsoo ja kadehtii. Jos heidät pantaisiin rinnatusten ja Göranin käskettäisiin pitää suunsa kiinni ja näyttää vakavalta, Sireniä voisi pitää heistä kahdesta mukavamman näköisenä. Mutta Sirenillä ei ole minkään valtakunnan mahdollisuuksia, kun Göranilla on pää kallellaan ja suuvärkki käy. Pöydän ääressä ei näe, että Göranilla on aika lyhyet sääret ja hän on tukevanpuoleinen. Näkee vain kauniin aaltoilevan tukan ja kasvot, jotka hyväntahtoisuutta ja ruumiin kylläisyyttä säteillen kääntyvät hymyillen puhuteltavaan päin. Iloiset siniset silmät, ääni joka pysäyttää kuulijan paikalleen, vaikka ravintolasalissa huudetaan
Neiti!
Kyse ei ole niinkään siitä mitä hän sanoo vaan miten hän sen sanoo. Lämpimästi ja keveästi, ei vaatien. - Ajatella että noin hienon neidin täytyy totella kaiken maailman kännikalojen käskyjä. Jos minulla olisi noin hieno neiti, minä tajuaisin kohdella häntä hyvin.
Ei takapuolelle taputtelua, ei tunkeilevia käsiä. Voitte kääntyä rauhallisin mielin. Tarjoilija seisoo siinä, vaikka
ravintolassa huudetaan Neiti! Hän kipaisee hakemaan konjakin ja kaataa lisää kahvia ja kysyy toiveikkaana: - Saako olla vielä jotain?
Ja Göran huokaa niin että neiti sulaa, ja sanoo: - Saisi hyvinkin! Mutta ne toiveet on pidettävä omana tietona kun on vain vaivainen kersantti, jolla ei ole oikeutta edes katsella noin hienoa neitiä.
Neiti tirskahtaa, nauraa sitten avoimesti: - No katsoahan aina saa, hän sanoo armollisesti. Imarreltuna, ihastuneenakin.
Ja seisoisi siinä vielä tänä päivänä, ellei hovimestari säntäisi paikalle sähisten.
Ravintolassa alikersantti Sirenin kanssa, kumpikin loistotuulella. Ravintolaan mennään syömään, niin sanovat sekä tapa että halu, sillä Göranille ruoka on yhtä tärkeää kuin juoma. He käyvät istumaan ja tilaavat: lihapullia ja paljon kastiketta ja perunaa ja porkkananpaloja ja puolukkahilloa. Ruoan kanssa iso lasi maitoa, jälkiruoaksi mehukiisseliä. Ja sitten.
Siinä menevät kuukausien päivärahat, siinä menee kaikki käteinen mikä on saatu hankituksi, sillä nyt ei juodakaan jaloviinaa, nyt otetaan kahvia ja konjakkia. Kultareunainen kahvikuppi, konjakille pyöreä lasi. Nestettä pyöritellään vähän, lasia liikutellaan sopivan matkan päässä nenästä: hyvää. Ensimmäinen kulaus skool, toinen hei, kolmas kippis, neljäs prosit, viides nazdarovje. Hillittyyn tahtiin, nythän näytetään miten sivistyneet ihmiset käyttäytyvät.
He tuntevat tarjoilijatytön katseen. Istuvat selkä suorassa, käsi on vakaa. Neste lämmittää ja laajentaa kurkkua, he seuraavat sen laskeutumista, näkevät miten hyvää se tekee. Sikari olisi nyt poikaa, mutta rajansa kaikella, ja kummallakin on selkeä kuva lompakkonsa tilasta, he ovat katsoneet ja laskeneet.
Vielä konjakki? Että neiti luulee heidän olevan niitä miehiä, jotka ovat tulleet kännäämään ja rällästämään, niinkö? Ei toki! Mutta ei toinen konjakki heitä kellistä, niin että otetaan vaan. Ja kahvia, jos lisäkupin saa samaan hintaan. Voi neiti, neiti!
Yksi konjakki riittää, ja Göran puhuu suomea kuin filmitähti. Siistejä lauseita, kauniita päätteitä, ääni lämmin ja värisevä. Siren katsoo ja kadehtii. Jos heidät pantaisiin rinnatusten ja Göranin käskettäisiin pitää suunsa kiinni ja näyttää vakavalta, Sireniä voisi pitää heistä kahdesta mukavamman näköisenä. Mutta Sirenillä ei ole minkään valtakunnan mahdollisuuksia, kun Göranilla on pää kallellaan ja suuvärkki käy. Pöydän ääressä ei näe, että Göranilla on aika lyhyet sääret ja hän on tukevanpuoleinen. Näkee vain kauniin aaltoilevan tukan ja kasvot, jotka hyväntahtoisuutta ja ruumiin kylläisyyttä säteillen kääntyvät hymyillen puhuteltavaan päin. Iloiset siniset silmät, ääni joka pysäyttää kuulijan paikalleen, vaikka ravintolasalissa huudetaan
Neiti!
Kyse ei ole niinkään siitä mitä hän sanoo vaan miten hän sen sanoo. Lämpimästi ja keveästi, ei vaatien. - Ajatella että noin hienon neidin täytyy totella kaiken maailman kännikalojen käskyjä. Jos minulla olisi noin hieno neiti, minä tajuaisin kohdella häntä hyvin.
Ei takapuolelle taputtelua, ei tunkeilevia käsiä. Voitte kääntyä rauhallisin mielin. Tarjoilija seisoo siinä, vaikka
ravintolassa huudetaan Neiti! Hän kipaisee hakemaan konjakin ja kaataa lisää kahvia ja kysyy toiveikkaana: - Saako olla vielä jotain?
Ja Göran huokaa niin että neiti sulaa, ja sanoo: - Saisi hyvinkin! Mutta ne toiveet on pidettävä omana tietona kun on vain vaivainen kersantti, jolla ei ole oikeutta edes katsella noin hienoa neitiä.
Neiti tirskahtaa, nauraa sitten avoimesti: - No katsoahan aina saa, hän sanoo armollisesti. Imarreltuna, ihastuneenakin.
Ja seisoisi siinä vielä tänä päivänä, ellei hovimestari säntäisi paikalle sähisten.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
430
Kustantaja
Kieli
Ilmestymisaika
Sivumäärä
495