Torakat

Tämä tapahtui niinä harmaina päivinä, jotka seurasivat isäni nerouden ajan värihehkua. Elettiin pitkiä masennuksen viikkoja, raskaita viikkoja vailla sunnuntaita ja juhlapyhiä, aikaa jolloin taivas oli suljettu ja maisema riisuttu. Isää ei silloin enää ollut. Yläkerran huone oli siivottu ja vuokrattu eräälle keskusneidille. Koko lintuvaltakunnasta oli jäänyt jäljelle yksi ainoa yksilö, täytetty kondori salongin hyllyllä. Kiinni vedettyjen valoverhojen viileässä hämärässä se seisoa kökötti niin kuin oli eläissäänkin seisonut, yhdellä jalalla, ja näytti aivan joltakin buddhalaiselta mestarilta, jonka katkeruutta henkiville, kuihtuneille askeetinkasvoille kivettynyt ilme kertoi äärimmäisestä välinpitämättömyydestä ja itsekieltäymyksestä. Silmät olivat pudonneet pois, ja itkettyneistä, kyyneleisistä silmäkuopista valui sahajauhoja. Vain sarvimaiset, egyptiläiset kyhmyt muhkealla, paljaalla nokalla ja kaljulla kaulalla, nuo hailakan sinervät kyhmyt ja patit loivat edes jonkinlaista papillista arvokkuutta tuohon vanhaan päähän.