66 luuta

Poika auttoi minut taksiin, en halunnut sen apua. Olin jalaton mies, polvien yläpuolelta poikki. Painoni oli vähentynyt kuudenkymmenenkuuden luun ja niitä ympäröivien siteiden, kalvojen, jänteiden, suonien, lihasten, ihran ja ihon myötä kahdeksantoista kiloa.
Jalkani päättyivät kahteen kulmattomaan tuppeen, joihin saatoin vetää suuremmatta vaivatta lämmikkeeksi sukkahousut.
Taksikuski lähestyi risteyksiä liian lujaa, en tuntenut sitä vaikka olin ennen onnettomuutta ollut ammattiveli. Sen oli vaikea saada kolmosvaihdetta kuoppaansa. Se ei keskustellut kanssani, ei ollut toivottanut tervetulleeksi kyytiin, se oli pelkästään käynnistänyt. Kehnoa palvelua. Minä olin nyökännyt huomenta.
Tynkäni osoittivat kuskin selkänojaan. Tyngissä olivat entiset hääpuvun housut, joiden lahkeet pojan vaimo Mervi oli lyhentänyt ja ommellut umpeen. Sitkeästi se oli halunnut lisätä upslaakintapaiset mukaan, "tyylikäshän sinä haluat olla, pelkän näön vuoksi upslaakeja pidetään myös täyspitkissä punteissa".
Ulosmenotien risteyksessä oli punaiset valot. Tien yli käveli nainen, sen kaulahuivi kiemurteli piikkisuoran hihnan ympärillä. Hihnassa tempoi susikoira ja levitteli meille lasin läpi hampaitaan. Kuskin hanskalokeron kannessa luki maalarinteipissä Rolle.
Tunsin koiran, jonka nimi oli Rolle. Sille sanottiin: Rolle istu makaa kieri istu hyppää hae. Rolle opettele käyttämään kolmosvaihdetta.
Vihreä valo, Rolle käynnisti auton. Auto pompahti, en ollut huomaavinani.
Rollea ei auttanut keltainen valotäplä ja viisi kirjainta bemarin katolla. Ymmärtäisin jos menettäisin jalkani tällä matkalla. Se olisi loogista. Loogisuuteen minä uskon.
Ymmärtäisin jos olisin humalassa ja Rolle palvelisi minua kylmästi. Ei sanoisi kuin: seitkytäkaksi markkaa. Ei sanoisi edes, että terve. Se olisi loogista. Kumimies, ex-työni ex-kollega, vaistoaa erehtymättä mäskirajan jossa heittää herra arvon bulituurin kylmästi ulos, lempattu ei kehtaa valittaa taksifirmaan koska pelkää käyttäytyneensä itse törkeästi. Jos se uhkaa soittaa, Kumimies neuvoo sitä pokkaamaan ensi kerralla kohteliaammin, taksi on kyytiväline, ei paskasanko. joku vipu arvonherrojen päässä naksahti, kun he joivat puolenkymmentä kaukaloa olutta ja vetäytyivät takapenkille, kun heillä oli kerrankin oma chauffööri. Joko he haukkuivat kaiken muun paitsi itsensä tai sitten he keskittyivät omaan sisikuntaan ja löysivät peräsuolen pielestä mielikuvituksen ja katkuavat unelmat, yksi oli kerran paasannut taskulaskimen kanssa kuinka hän kasvattaa tätinsä lonkkavaivaisen piskin poikueesta rekikoiravaljakon: siihen tarvitaan kolmessa vuodessa ravinnoksi tämän verran kurkkutorvia, keuhkoja, ykkösluokan luita, rustoja, mahalaukkuja aa kokonaisina mahoina bee kuivattuina mahalevyinä cee mahajauheena. Kymmenen kiloa kurkkutorvia maksaa kahdeksankymppiä, se selitti, kun hankin viisikymmentä kiloa kerralla hinta putoaa kaksikymmentäviisi prosenttia. Pakastearkkuja tarvitaan kasvatuksessa vähintään kaksi.
Olin ymmärryksestä hiljaa.
Tuli äkkijarrutus ilman tarpeellista syytä ja kyltti: kuusi kilometriä jäljellä Heinlahden kaksioon, josta minä en lähtisi kuin kuolleena, mikäli pojan hymyileviin kiertelyihin oli uskomista. Poika ei ollut ikinä yhtä tosissaan kuin silloin kun se hymyili. Kumimies valitti pojastaan joka ei ikinä hymyillyt, mutta parempi niin; sillä pojalla on vielä varaa antaa hymyn verran periksi.
- Muutan asumaan Heinlahteen, sanoin Rollelle.
Ei se vastannut.
Okei paikka, kerroin. - Siellä on järvi ja koivu ja paljon polkuja. Niillä voivat halukkaat kävellä.

Uusi nopea jarrutus. Rolle ei osannut ennakoida tilanteita. Erittäin looginen tilaisuus joutua kolariin.
Kun onnettomuus kävi, sitä ei edeltänyt visio. Mukana ei ollut yhtä tai useampaa hirveä. En nähnyt varomerkkejä ennalta, en osannut pelätä, en hidastaa, en muista muuta kuin sulan tien ja kaidetta päin luisuvan taksinkeulan ja kaiteen joka pullistui ja äkisti puhkesi. Sillan alla kulkeva moottoritie kääntyi pystyyn. Sitten autoni pysähtyi ilmaan ja kellui paikallaan ikuisesti.
Paikallislehdessä onnettomuudesta kerrottiin yhden palstan parillakymmenellä rivillä, ei kuvaa. Otsikko: Taas liukkaan kolari. Toimittaja käytti riveistä yli puolet virkkeeseen jonka ydin oli johtopäätös, että onneksi taksissa ei sentään ollut onnettomuushetkellä kuljettajan lisäksi matkustajia.