Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Perhokalastus Pohjanmaalla
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Takakannen teksti:
Perhokalastus on pyyntitavoista vaikein mutta antaa myös eniten, vaikka ei aina saalista. Erityisen vaativaa se on Pohjanmaalla, jossa joet ovat hitaasti virtaavia ja jokivarsien kansa arvaamatonta. Perhokalastus Pohjanmaalla kertoo pohjalaisista ihmisistä, maisemista ja kalastamisesta jokivarsilla. Kalat, jotka kirjoittaja väittää saaneensa, on vain ehkä saatu, eikä lukijalle anneta takuuta saaliista kirjan kuvaamilla paikoilla. Myös monet kirjan henkilöistä ovat kuviteltuja, ja todellisetkin henkilöt ovat saattaneet joutua kertomuksiin tahtomattaan.

Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Konkreettiset tapahtumapaikat
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Alanimeke
kalastuskertomuksia
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
203
Kustantaja
Kieli
Lisätietoja
Ilmestynyt myös äänikirjana vuonna 2007.