Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Kuumaa rahaa

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Kansikuva
Kansikuva
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.

kuvaus

Upporikkaan Malcolm Pembroken viides vaimo on murhattu. Suku – Malcomin kahdeksan lasta ja kolme entistä vaimoa – ei tapahtunutta sure, sillä uusi vaimo oli puuhannut avioeroa jolla olisi vienyt mennessään puolet miehensä omaisuudesta. Vanha Malcolm käy itse murhasta epäiltyjen listalla, mutta joutuu pyytämään perheen mustan lampaan, lempipoikansa Ianin, henkivartijakseen, koska yhtäkkiä myös hänen henkensä on uhattuna. Dick Francisin 26. romaani etenee brittiläisen jännityskirjallisuuden perinteisessä hengessä: trillerinomaisen tarinan ratkaisu piilee menneisyydessä, perheen yhteisessä historiassa. Vastakkain asettuvat vanhan Malcolmin kovan työn arvostus ja uuden polven joutilas perintöön turvaaminen. Kiusatakseen pesänjakajia Malcolm ryhtyy syytämään rahojaan hyväntekeväisyyteen ja kilpahevosiin. Vihan ja ahneuden siemen on kylvetty. Isän ja pojan tehtäväksi jää selvittää, kuka perheenjäsenistä on murhaaja.
(takakansiteksti)

Kirjallisuudenlaji

Aiheet ja teemat

Henkilöt, toimijat

Päähenkilöt

Konkreettiset tapahtumapaikat

Tarkka aika

Asiasanayhdistelmät

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ilmestymisaika

Sivumäärä

297

Kieli

Kääntäjä

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

363

Kustantaja

Kieli

Kääntäjä