Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Juho, 34-63
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Perhekronikan kolmas osa
Komeasti alkanut Juho-sarja on edennyt kolmanteen, täyteläiseen osaan, joka kattaa oman vuosisatansa ikäisen kertojan keskeisimmän elämänjakson eräässä pohjoishämäläisessä tehdastaajamassa.
Hitaasti helpottuva talouslama sitoo Juhon palkkamieheksi pitemmäksi aikaa kuin hänen tahtonsa olisi. Silti hän hoitaa osuusliikkeen lihamestarin työtä kuin omaansa, koska ei muuta tekemisen tapaa tunne.

Kylän ja kaupan pihapiirin säätyjako ärsyttää itsetuntoisen demokraattista Juhoa – etenkin kun hänen ylisosiaalinen Marttansa orjailee ja pelkää mustakulmaista johtajaa. Kun 30-luvun lopun hyvät vuodet viimein tulevat, alkaa yritteliään miehen lompakossa karttua uuden itsenäisyyden alkupääoma, mutta kohta viiksimiehet panevat maailman taas vuosiksi sekaisin.
Sotavuosinakaan Juho ei luovu kanteesta päästä joskus vielä särvittämään askelillaan omaa pihaa. Kun otollinen hetki viimein koittaa, hän saa kasvavasta poikasarjasta apua idyllisen vuokratilan viljelyyn ja myöhemmin oman talon rakentamiseen.
Juhon tarkan monologin myötä Suomen ensimmäinen tasavalta vaihtuu toiseksi ja alkaa hahmottua se moderni hyvinvointiyhteiskunta, jossa yhä elämme. 50-luvun puolivälistä eteenpäin perhekronikassa vahvistuvat näkyviksi siitä elimellisesti kasvavat kulttuurihistorialliset säikeet.
(Gummerus)

Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Päähenkilöt
Tapahtumapaikat
Konkreettiset tapahtumapaikat
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Alanimeke
monologiromaani
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
292