Aseet pois

Seitsentoista vuotiaana olin sangen haaveileva tyttö. Tämän olisin jo varmaankin unhottanut, jollei minulla olisi tallella sen aikaisia päiväkirja-muistoonpanojani. Mutta näissä muistoonpanoissa ovat entiset haaveiluni, korkealle tähtäävät ajatukseni ja ylenpalttiset tunteeni tulleet ikuistetuiksi, ja siten voin minä nyt lähemmin tarkastella sitä kirjavaa ajatusten tulvaa, joka liikkui siinä tyhmässä, kauniissa tytönpäässä. Tämän pään kauneuden kertovat minulle vanhat valokuvat, vaikka kuvastimeni ei enää siitä mitään tiedä. Voin käsittää millainen kadehdittava olento tuo nuori, ylistetty, kaiken komeuden ja loiston pyörteessä elävä Martha Althaus lienee ollut. Punaiset muistoonpanovihkoset kertovat kumminkin paljon runsaammin alakuloisia, kuin rajatonta nuoruuden riemua ilmaisevia tunteita. Ja minä kysyn itseltäni: olinko todellakin niin kiittämätön, että en huomannut onneani ja mukavuuttani, joka oli osakseni tullut, tahi olinko niin typerä, että luulin ainoastaan synkän alakuloisuuden olevan kyllin arvokasta runollisin sanoin ilmaistavaksi ja ikuistutettavaksi vaikeneville päiväkirjan lehdille.