Tarhakarhu
Tyyppi
novellikokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus
Tosipohjaisia eränovelleja Kemijärven ja Sallan erämaista.
Erämiehen pää ei ollut vielä korkealla, kun metsästys alkoi tuottaa tulosta. Kanalinnut olivat arvokkaita vaihtovälineitä naapurissa majailevien saksalaisten kanssa. Sota-aikana eränkäynnin tulos oli muutenkin hyvin tärkeässä osassa perheen ruokapöydässä. Nuorukaisen mieluisia toimia olivat myös tammukan pyynti, suurahvenien ja siian kalastus sekä syksyinen kanalintujen ansapyynti.
Tarinointi jatkuu aikaan, jolloin metsätieverkosto tunkeutui yhä syvemmälle koskemattomiin erämaihin. Työn ohessa tapahtuvan metsästyksen lisäksi miehen veri veti yhä syvemmälle uusiin selkosiin ja siellä hirven ja karhun jäljille. Metsästysaseet uudistuivat ja tuloksia alkoi näkyä.
Oulankajoen latvoilla oleva Vilmankaira on yksi viimeisistä erämaista, jonka lumo veti miestä puoleensa. Olosuhteet kuitenkin muuttuivat. Eläkepäivien himoharrastukseksi suunniteltu erästys koki suuren kolauksen, kun päättäjät tekivät lopun keväisestä karhun hiihdosta.
Tarhakarhu on Veikko Salon toinen eränovellikokoelma.

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Alanimeke
eränovelleja
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
255