Kuolema noutaa arkkipiispan

Eräänä kesäiltana vuonna 1848 istui kolme kardinaalia ja muuan Amerikasta tullut lähetyspiispa yhdessä päivällistä syöden Sabini-vuorilla olevan huvilan puutarhassa. Huvila oli kuuluisa sen terassilta Roomaan päin avautuvan kauniin näköalan ansiosta. Piilossa olevan puutarha, jossa nuo neljä miestä aterioivat, oli parisenkymmentä jalkaa tämän terassin eteläpään alapuolella ja oli oikeastaan vain jyrkän, viinitarhojen peittämän vuorenrinteen yläpuolelle pistävä kallionkieleke. Kiviportaat yhdistivät sen ylempänä olevaan kävelytiehen. Pöytä oli pienellä hiekkaisella aukiolla ruukkuihin istutettujen appelsiini- ja oleanteripuiden keskellä, ylempänä kallionrinteellä kasvavien piikkipaatsamain varjossa. Pylväskaiteen toisella puolella avautui tyhjyys, ja kaukana alapuolella levittäytyi maisema pehmeän aaltoilevana – ei ollut mitään mikä olisi vanginnut katseen ennen kuin se kohtasi etäisyydessä itse Rooman.