Helariutta, Panu

Aikaisemmin kokosin ensimmiäsen kokoelmani aiheista, jotka liikkuivat Iähinnä Paraisten miljöössä. Sen nimeksi tuli Suntin partailta, koska Kirkkosalmi on erä'änlainen Paraisten valtasuoni ja sen rannoilla liikuskellessa runonpätkiäkin syntyy .

Tämänkertainen kokoelma pyrkii laajentamaan aihepiiriä laajemmalle, elämänmenoa yleisemmin kartoittavaan suuntaan, joskin vahvana näissäkin runoissa saaristokaupungin merenrantatunnelmat väikkyvät taustalla.

Kirjan nimi: Elon hetkiä varmaankin jo kertoo siitä, että runoni syntyvät elämän tuokioista, jotka usein ovat konkreettista elettyä elämää, eikä vain sanoilla kikkailua. Lukijalla on käsittääkseni oikeus ymmärtää, mitä kirjoittaja runoissaan ajaa takaa. Olen tavannut tuotoksia, joissa ei ole päätä eikä häntää. Niissä kirjoittajilla ei varmaan itselläänkään ole ollut mitään selvää sanottavaa. Tämä on sitten yritetty kätkeä sanojen sekamelskaan ja älyttömyyksiin, jotta saataisiin aikaan taiteellinen vaikutelma.

Isälläni aikoinaan oli vankka käsitys runon rytmistä, loppusoinnuista ja sanomasta. Tämä perintö varmaan heijastuu omissakin runoissani, vaikka en kaikkea täysin osaakaan. Vierastan kuitenkin suunpieksämistä ja huu-haata.

Kirjani kansikuva on toiseksi viimeisen runon piirroksesta. Siinä oikeastaan on näkymä työhuoneeni ikkunasta josta päivittäin tulee katseltua ulos, mutta sen lisäksi kuvassa on asteroidi, joka jossain avaruudessa on matkalla meitä kohti. Jo edesmennyt luokkatoverini, runoilija Altti Havas sanoi kerran mietelmässään: "Ei riitä, että on, pitää tuikuttaa olon yli!" Joskus on hyvä nostaa katse ruohonjuuren tasolta myös puunlatvojen yläpuolelle. Irti arjesta, asuinneliöistä ja autopaikoista. Esimerkiksi avaruus on joka päivä läsnä yläpuolellamme. Siellä ajatus voi lentää, eikä tunneta tilanpuutetta. Sen mittaaminenkin on mahdotonta. Tosin Konsta Pylkkänen sen mittasi ja sai tuloksenkin Klubi-askin kanteen.

Avaruudessa seikkailija voi kuitenkin kolhia päänsä törmätessään olevaisen rajamuuriin.

Kansikuvassa on rnyös ihmettelevä. ja tarkkaileva ihminen. Tätä hassua maailmaa ja sen omituisia ihmisiä ei voi kestää ilman huumoria. Älä ole tosikko, vaikka tunnustatkin tosiasiat.

Sanotaan, että kun on pää jääkaapissa ja jalat kuumalla hellalla, niin ihmisen on keskimäärin hyvä olla!

Kirja on tässä. Olen sen nimeksi antanut Elon hetkiä. Siinä olen runomuodossa yrittänyt kartoittaa kokemuksiani ja hetkiä elon varrelta. Useimmat runoista ovat tosijuttuja elävästä elämästä. Joissakin niistä voi löytää niinsanottuja ajatuksia.

Myös huumorin kultaista kukkaa olen yrittänyt viljellä, koska elämä on aika tylsää, jos aina pakerretaan tosissaan ja otsa rypyssä. Kun pitää silmiään ja korviaan auki, löytyy tästä hassusta maailmasta paljon hupia. Luonto antaa aina aiheita, suorastaan tyrkyttää niitä.

Kirjan kansikuva löytyy toiseksi viimeisen runon kohdalta. Siinä asteroidi juuri ylittää Paraisten saaristokaupunkia suurena möhkäleenä sementtitehtaan ja kalkkitehtaan yllä. Näkymä on tulevaisuudenkuva n. 30 vuoden päästä suoraan työhuoneeni ikkunasta katsottuna ja toivon todella, että asteroidi ei kohtaa maapalloa, kun sitä n. 100 -vuotiaana seurailen ilmeisesti hyvin kiinnostuneena.