Taivaslaulu

Hyvä kirja pidin kovasti kirjasta. Erityisesti kirjan runollinen kieli viehätti minua.

Puolen vuoden varausjonon jälkeen pääsin lukemaan tämän viimesyksyisen hitin. Siltä pohjalta, että itselläni ei ole mitään omakohtaista suhdetta lestadiolaisuuteen, kirja teki vaikutuksen. Melkein voin sanoa, että nyt tiedän, millaista lestadiolaisena eläminen voisi olla - jossakin tapauksessa, tietenkin kirja esitti siitä vain yhden mahdollisen kokemuksen. Mutta taas tuli todistettua, että kaunokirjallisuuden kautta voi päästä kokemaan jotain sellaista, mistä ei muuten tietäisi mitään.

Pidin Rauhalan tavasta kirjoittaa: teksti tuntui soljuvan todella vaivattomasti, huolimatta siitä, että oli välillä erittäin runollista ja vertauskuvilla lastattua. Raamatunlauseet ja virrenpätkät yms. joita varmasti läheskään kaikkia en tunnistanut enkä ollut ennen kuullutkaan, oli upotettu muuhun tekstiin niin taitavasti, että oli helppo uskoa niiden olevan oikeastikin jatkuvasti läsnä uskovaisten puheessa ja ajatuksissa. Myös toistojen käyttö ja tunteelliset vuodatukset olivat harkittuja ja hallittuja. Kieli ja tarkat yksityiskohdat tekivät perheen arkisesta elämästä taidetta.

Taivaslaulu on tarina, jonka voi uskoa muhineen ja kehkeytyneen pitkään tekijänsä mielessä, odottaen vain kirjoitetuksi tulemistaan. Se on oikea inhimillisyyden ylistys: ihmisen on parempi olla ihminen kuin yrittää olla jotain mitä kuvittelee Jumalan häneltä vaativan.