Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Mansikkamäen Elina
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Sammaliston kylässä Eurajoella eletään 1940-luvun alkua, ja jatkosota alkaa. Elina menettää rakastettunsa, naapurin Oskun, ja joutuu ison talon isännän, Juuselan Markun vaimoksi. Avioliitto osoittautuu pettymykseksi molemmille.
Tarvitaan useita vuosia ja molempien henkistä kasvua ennen kuin yhteiselo alkaa sujua. Sittenkään kaikki ei ole selvää, vaan elämällä on vielä yksi yllätys jäljellä. Kirjassa kuvataan sodan otetta ihmisiin, rakkautta ja luopumista, mutta myös voimaa ja sitä, että jokainen on lopulta oman onnensa seppä. Tarina on sijoitettu kuvitteelliseen eurajokelaiseen kylään, jonka tapahtumat ja henkilöt toimivat rakkaustarinan kehyksenä. Myös muutama oikeasti elänyt ihminen on mukana.
Kirjan dialogi käydään Eurajoen murteella. Tämä kirja onkin ensimmäinen romaani, jossa on käytetty tätä murretta. Lisäksi Juuselassa on asutettuna karjalainen Poskiparran perhe, joka puhuu Karjalan murretta.
Elina kasvaa tarinan aikana nuoresta tytöstä, hennosta lemmikistä, talon emännäksi ja vaimoksi, kuin tummanpunaiseksi pioniksi.
(Nordbooks)

Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Päähenkilöt
Tapahtumapaikat
Konkreettiset tapahtumapaikat
Tapahtuma-aika
Tarkka aika
Asiasanayhdistelmät
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
377