Meri

"Ihminen huoneen lattialla, kaikki tiedot, kaikki kaikki valtamerta - suikaleina, irti revittyinä lehtileikkeinä seinillä. Tuo kokemus. Ehkä niin o n nyt, itse asiassa. Todella. Kun kaikki kuoritaan. Todellisuudessa." (s. 145)

Kirjoitus tästä teoksesta tekee mieli aloittaa sitaatilla, koska sen kautta pääsee sisään kirjan kokonaisuuteen harvinaisen hyvin. Monika Fagerholmin ja Martin Johnsonin esseekokoelma Meri (Teos 2012, suom. Asko Sahlberg) sisältää tekstejä merestä, ja esseemuodolle ominaisesti myös asioista sen ympärillä, yllä ja alla. Lajina on lyyrinen essee, mikä ei tarkoita määritelmänä vain käytetyn kielen "runollisuutta" (vaikka kirjassa onkin hyvin runon tapaan soivia lauseita) vaan rakennetta, jossa on yhdistelty hyvin erilaisia tekstiaineksia, haastattelupätkistä ja reportaaseista kaunokirjallisiin mielikuviin. Teoksessa luetaan merikirjallisuutta, sekä seikkailuhenkisiä kertomuksia että esim. Shakespearen Myrskyä ja Tranströmerin Itämeri-aiheisia runoja. Ollaan sukellusveneessä pelottavan syvällä, Itämeren kuolleessa pohjassa, ja lapsuuden soutumatkalla vanhan tädin kanssa. Lopussa pohditaan myös veden tajun, siinä uimisen yhteyttä kirjoittamiseen, ja se löytyy, rytmi, antaumuksellisuus, yksinäisyys. Kaikki tämä liittyy.

Pidän paljon tavasta, jolla lauserakenteet ikään kuin katkeilevat ja sanat tuntuvat putoilevan välistä, vai onko se meren aaltoilua, joka iskee veneen kylkiin, pärskeitä? Tällä tyylillä tehtyjä kirjoja toivoisi lisää, ja lopussa tulee harvinainen tunne, että olisi voinut lukea enemmänkin tästä, kirjan läpikäymistä aiheista. Mutta lienee hyvä, että jää myös tyhjää tilaa ajatusten sukelluksille.

"Merkitystä on vain antautumuksellisuudella. Muista myös tämä: kukaan ei pyydä sinua tekemään tätä. Älä siis myöskään itse pyydä keneltäkään lupaa. Unohda joksikin tuleminen, vertauskuvaksi muuttuminen. Liiku itsesi kanssa, älä itsestäsi pois." (s. 124)