Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Heiniä hiuksissa
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Lämminhenkisen samaistuttava varhaisnuorten kirjasarja kertoo Vilman heppaelämästä – ratsastamisesta, ystävistä ja tallin tapahtumista. Tällä kertaa Vilman hevoskesän yllä kulkee sekä vaaleanpunaisia poutapilviä että uhkaavia varjoja.
Vilman rippileiri on ohi ja edessä ihania kesäpäiviä Sumuahon ratsastuskoululla ystävien ja hevosten kanssa. Vihdoinkin kaikki on hyvin: Vilma saa harjoitella hyppäämistä esteryhmän ratsastustunneilla, ja ystävyys Miron kanssa on palautumassa entiselleen, kunhan Vilma vain saa pidettyä ihastumisensa aisoissa. Kaikkein tärkeintä kuitenkin on, että Vilma saa auttaa lempihevosensa Tintin hoitamisessa. Jos Tintin omistaja Karoliina vielä pyytäisi häntä virallisesti Tintin hoitajaksi, kaikki olisi täydellistä!
Kun kesä etenee, osa haaveista toteutuu, mutta elämään tallilla tulee myös uusia varjoja. Miten Vilma saisi selitettyä parhaalle ystävälleen Ennille, että ei ehkä sittenkään malta olla Miron kanssa vain kaveri? Ja kun Tintti sitten loukkaantuu mutaisella metsätiellä, kaikki muut huolet kutistuvat. Entä jos Tintti ei enää koskaan toivu entiselleen?
(Myllylahti)

Kirjallisuudenlaji
Henkilöt, toimijat
Päähenkilöt
Tapahtumapaikat
Asiasana tai oma avainsana
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
181