Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Rushollarin poika
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Rusthollarin poika kertoo 1800-luvun alkupuolella eläneen Aapon tarinan. Aapo oli perheen vanhin poika, jonka odotettiin jatkavan sukutilan viljelyä.
Hän avioitui toisen suuren tilallisen tyttären kanssa, josta piti tulla Sepän tilan nuori emäntä. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.
Aapon elämä lienee ollut samanlaista kuin tuohon aikaan yleisesti oli. Surua toivat mm. raskaat menetykset kahden nuorimman lapsen kuoleman vuoksi. Lopulta menehtyi vaimokin.
Tarina pohjautuu Vihdin, Nurmijärven ja Helsingin ruotsalaisen seurakunnan kirkonkirjoihin, Raaseporin Itäisen Tuomiokunnan asiakirjoihin sekä muuttokirjoihin.
(Saaga Kirjat)

Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Päähenkilöt
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
298