Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Tuntemani maailma
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Kirjailijan kuuluu ymmärtää omia tunteitaan ja eläytyä toisten, todellisten tai kuviteltujen, ihmisten kokemuksiin. Mutta mitä enemmän tunteita on, sitä nopeammin niihin myös väsyy. Kun muuttuva maailma ja yhä huolestuttavammiksi käyvät uutiset työntyvät ihon alle, tunteita on jo yksinkertaisesti liikaa. Ei kai voi olla kansalaisvelvollisuus viedä itseään toistuvasti jaksamisen äärirajoille tai kantaa koko ajan sisällään toisten kärsimystä? Täytyy kai olla muitakin tapoja elää?
Kirjailija alkaa käydä terapiassa ja tilaa potilasasiakirjat varhaisvuosiltaan. Hän työntää päänsä kylmällä vedellä täytettyyn pullataikinakulhoon. Hän tutkii psykopaatteja, noita populaarikulttuurin sydämettömiä hirviöitä, jotka ovat todellisuudessa usein jotakin muuta. Miksi itse asiassa pidämme empatiaa niin suuressa arvossa?
Tuntemani maailma päättää Pauliina Vanhatalon omaelämäkerrallisen trilogian. Ajatuksia herättävä teos tutkii ihmisen osaa ilmastokriisin ja pandemian keskellä.
(S&S)

Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Päähenkilöt
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
160