Vain ruumis puuttuu

Rikosylikonstaapeli Aulis Tyynelä kuulee itsestään levitettävän perättömiä huhuja. Esimiehensä kanssa keskusteltuaan hän päättää jäädä eläkkeelle heti, kun se on mahdollista. Niinpä hänellä on työaikaa jäljellä enää runsaat kaksi kuukautta. Viimeiseksi tehtäväkseen Tyynelä saa tehdä joitakin tarkistuksia jo syyttäjälle menneessä rikostapauksessa. Kyseessä on tappo, tai ainakin hätävarjelun liioitteluna tehty tappo, tekijäksi epäilty on kiinniotettuna. Juttu vaikuttaa selvältä – vain ruumis puuttuu. Paikkakuntalaisena Tyynelä tuntee tai ainakin tietää sekä epäillyn tappajan että epäillyn uhrin, on kuullut heistä liikkuvia huhuja ja ymmärtää jutun aikaisempien tutkijoiden ajatusten juoksun. Tutkinta vain on tehty osiltaan varsin huitaisemalla – huhujen taustoja ei ole juuri selvitetty, edes kadonneen vaimoa, huhujen osapuoli hänkin, ei ole kunnolla kuultu. Tyynelä uskoo aluksi, että hänen tutkimuksensa tulevat vain vahvistamaan tappoepäilyjä. Mutta kun hän penkoo uhrin elämää ja menneisyyttä, suhdetta vaimoon ja pariin ystävään, ja konkreettisia tapahtumia, kuten pankkitiliä, hän oivaltaa, että on olemassa toinenkin mahdollisuus. Tätä selvittäessään Tyynelä hakeutuu juhannusjuhlille, joilla on suuri henkilökohtainen merkitys hänelle itselleen. Enemmän kuin perinteinen salapoliisiromaani tämä kirja on kertomus mustasukkaisuudesta, siitä, minkälaisiin tekoihin mustasukkaisuus saattaa miehen ajaa. Ja miten elämä luonnon keskellä voi selkiyttää ajatuksia, kirkastaa sen, mikä on tärkeää ja mikä ei.