Täällä en pyydä enää anteeksi

Kommentit (1)

Tyyppi

runokokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Täällä en pyydä enää anteeksi on nimensä mukaisesti anteeksipyytelemätön kuvaus siitä, millainen tytöksi ja naiseksi kasvatetun kokemus yhteiskunnassamme aivan liian usein on. Tämä rehellinen runoteos kertoo kursailematta miltä raiskaaja haisee, miten miehet vievät tilaa ja miten tärkeää on saada kavereilta lupa alisuorittaa. Nelli Ruotsalainen on runoilija, joka juhlistaa häpeilemättä omaelämäkerrallisuuden poliittisuutta ja nivoo näin taiteensa feministiseen omaelämäkerralliseen perinteeseen. Hänen teoksensa ei jätä tarkastelematta myöskään feministisen liikkeen ja feministin itsensä sisällä kyteviä ristiriitoja.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

77

Kustantaja

Kommentit (1 kpl)

Nelli Ruotsalaisen runokokoelma Täällä en pyydä enää anteeksi iskee pöytään rankkoja aiheita omista lähtökohdistaan. Loistavasti nimetty teos on nimensä mukainen. Se ei nöyristele itseään, mikä on mahtavaa. Kirjassa sekoittuvat suomi ja englanti tavalla, jota ei ole totuttu meillä julkaistussa runoudessa näkemään – lavoilla sitä kyllä kuulee säännöllisesti. Ruotsalaisen teos tuokin lavarunoutta kansien väliin, ja uskoisin, että open miceissa ja poetry slameissa hankittu esiintyjäkokemus alkaa näkyä yhä enemmän uusien kotimaisten runoäänien tavoissa käsitellä aiheitaan. Lavalle tuodaan usein omakohtaisia asioita, mikä on myös Ruotsalaisen feministisen kokoelman ydintä. On raiskaajan haju sporassa, keskustelu miesasiamiehen kanssa, todetaan että "queer tastes like utopia", jos ei ole "gay as in happy".

Kokoelman lukeminen oli minulle mäkinen polku: välillä fokus tuntui karkaavan, enkä tiennyt, olenko se vain minä vai onko jokin luetussa hajanaista, mutta kun käänsi sivua, vastaan tuli taas timanttisesti ilmaistu teksti, joka tuntui samaistuttavalta (myös näin cis-homomiehen positiosta). En tiedä, millainen vaikutus olisi ollut, jos kirjan viimeiset runot olisivat olleet alussa. Niissä nimittäin kuvataan naisen omakohtaisen kirjoittamisen ideaa, mikä avartaa suhtautumista puhujan rooliin kokoelmassa. Toisaalta nyt kirja teki mieli lukea loppuun päästyään heti uudestaan.

Olen kuullut, että nuoretkin lukijat ovat löytäneet Ruotsalaisen runokirjan. Se on upeaa. Toivottavasti kirjoitetaan paljon lisää tällaisia teoksia, jotka tuovat lavarunouden vereslihaisinta poetiikkaa kansien väliin. Tässä tekstissä on sisältöä, joka osuu ja tuntuu.

"Aamulla herään ja mietin: / kelle kaverille soittaa ja kysyä: olenko luuseri? / Antakaa toisillenne lupa alisuorittaa." (s. 53)

Linkki