Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Murha kirjapiirissä
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Metropoliitta Panteleimonin vanhan hyvän ajan Koskijärvi-sarja saa jatkoa. Vaikka poliisin rouva Elisabet Urhosen elämän peruspilarit järkkyvät, ei hän malta edelleenkään pysyä poissa rikospaikalta – tällä kertaa yhteislyseon käytäviltä.
”Tottapa sitten on myös määrätty, että minun tielleni asetellaan näitä murha-asioita. Kenelle murha, kenelle muuta, sellaista se on.”
Eletään 1960-lukua. Elisabet Urhonen on muuttanut Koskijärven kirkonkylästä läheiseen kaupunkiin yhdessä eläkkeelle päässeen poliisimiehensä kanssa, mutta jäänyt yllättäen leskeksi. Hakiessaan paikkaansa uudessa elämäntilanteessa rouva Urhonen päättää liittyä kaupungin kirjapiiriin, jota vetää itsevaltiaan ottein lehtori Tyynelä.
Keväinen kokoontuminen peruuntuu, kun yhteislyseon kerhotilasta löytyy ruumis. Murha tuntuu mukailevan Dostojevskin Rikos ja rangaistus -kirjan tapahtumia, mikä vie Elisabet Urhosen epäilykset kirjapiirin jäseniin. Tavoilleen uskollisena Urhonen alkaa tehdä omia tutkimuksiaan rikoksen tiimoilta, mutta ajatukset ovat vaarassa sotkeutua yllättävien huomionosoitusten vuoksi. Viekö tällä kertaa sydän voiton terävästä järjestä?
(Myllylahti)

Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Päähenkilöt
Tapahtumapaikat
Konkreettiset tapahtumapaikat
Tarkka aika
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Alanimeke
rikosromaani
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
181