Keskustelu
Osallistu kommentointiin teossivulla.
Sivupiirin käyttäjän arvio
4.2.2015
Kirja kertoo tytöstä nimeltä Myran joka on joutunut kokemaan jotain aivan kamalaa, hänen elämänsä muuttui yhdessä yössä niin, ettei mikään voi palata enää ennalleen. Lukion ensimmäinen vuosi oli ohi ja hän lähti luokkansa kanssa juhlistamaan sitä kaupunkiin, kaikki olivat kavereidensa kanssa ja ilta venyi myöhään, kavereista alkoi paljastua täysin uusia puolia, kurjia sellaisia. Silloin se tapahtui, kun Myranin paras kaveri lähti kotiin rankan illan jälkeen hän itse lähti hieman vasten tahtoaan viettämään iltaa poikien luo. Myran joutuu törkeän raiskauksen kohteeksi, kauniista tytöstä muuttuu poikamainen, mustiin pukeutuva ja hän haluaa vain peittää itsensä ja olla näkymätön ettei sitä tapahtuisi enää ikinä. Hän joutuu oikeudenkäynteihin ja kaikkiin muhin vaikeisiin juttuihin, vain sen yhden yön takia ja syyttää siitä itseään. Lopulta hän ei keksi enää muuta kuin lähteä maalle siirtämään ajatuksensa jonnekin kauas pois.
Kirjan kerronta on selkeää ja pysyy kärryillä alusta loppuun, kirja vie mukanaan eikä huomaakaan kun onkin jo lukenut koko kirjan. Kirjailija ei säästele sanojaan vaan kertoo kaiken raiskauksesta alusta loppuun, se tekee kirjasta entistä kiinnostavamman koska on kivempi lukea suoraa kuin kaunisteltua tekstiä, se tekee tästä vielä entistä selkeämmän ja mukavamman lukea.
Paras kohta kirjassa on mielestäni ilta josta kaikki alkoi, se ilta jolloin Myran joutuu kokemaan sen mitä jokainen tyttö pelkää. (sussen / Sivupiiri)