Räddaren i nöden

Holden Caulfieldin elämä ei ole ollut helppoa. Jo nuorena hän menetti rakkaan veljensä leukemialle, kouluja on jouduttu vaihtamaan useaan otteeseen ja nykyisestä koulustaan hän on saamassa potkut.

Holden käy Penceyn poikakoulua. Ollaan lähellä joulua ja hän on saanut tietää saaneensa potkut koulusta, suoritettuaan vain äidinkielen. Tapeltuaan huonekaverinsa kanssa päättää Holden jättää koulun jo hieman lomaa ennen ja lähteä New Yorkiin vapaalle.

Sielä Holden asettuu motelliin ja katsoo ympärilleen. Hän viettää letkeää elämää, tapaa vanhoja tuttuja ja kuluttaa aikaansa. Tulevaisuuden suunnitelmissa on karata pois viimeisillä rahoillaan tai siepata lapsia ruispellossa turvaan ennen kuin he tippuvat salaperäisiin rotkoihin.

Kaikkien ajatustensa jälkeen hän salaa hiipii kotiinsa tapamaan siskoaansa, joka on eräs hänen suosikki ihmisistään koko maan päällä. Huoneessa he juttelevat ja miettivät. Päättääkö Holden yhä touteuttaa suunnitelmansa?

Sieppari ruispellosta on tehty kaksi eri suomennosta. Itse luin uusimman Arto Schroderuksen kääntämän. Teksti on selkeää luettavaa, pari sanaa sielä täällä ei heti valkene, mutta kun kysäisee joltakin niin pääsee jatkamaan tekstiä eteenpäin. Holden Caulfield oli hyvin katkeroitunut. Tekstissä hän usein arvosteli erinäisiä asioita, joita hän ei voinut sietää, kuten elokuvia sekä urheilija-atleetteja, jotka viettivät päivänsä tyttöjä jahdaten. Maailma, jonka hän kuvasi, ei ollut täynnä yksisarvisia ja perhosia. Silloin tällöin ilmestyi pieni valopilkkuja kerrontaan, esimerkiksi kertoessaan pikku siskostaan Phebestä sekä Allien, edesmenneen veljensä, runojen täyttämästä räpylästä. Kaiken kaikkiaan pidin lukemastani. (Brunojr / Sivupiiri)