Keskustelu

Osallistu kommentointiin teossivulla.

Sivupiirin käyttäjän arvio

6.2.2015

Kirja kertoo Jacinda nimisestä drakista - lohikäärmeistä polveutuvasta ihmisestä, joka rikkoo yhteisön sääntöjä ja joutuu pakenemaan ihmisten pariin äitinsä ja siskonsa kanssa.

Yhteisölle tämä asia on järkytys sillä hän on ainoa ja ainutlaatuinen tulidraki, vaikka olikin sääntöjä rikkonut. He olivat ystävänsä kanssa lentänyt väärään aikaan ja metsästäjät olivat nähneet heidät. Yhteisö olisi halunnut viedä Jacindalta tärkeimmän, nimittäin siivet. Tähän hänen äitinsä ei kuitenkaan suostunut ...

Hän muuttaa keskelle kuivaa aavikkoa, sillä hänen äitinsä haluaa Jacindan drakin kuolevan, kuten hänenkin drakinsa. Paikassa johon he muuttavat onkin metsästäjäsuvun talo, ja perheen poika Will herättää odottamattomia tunteita Jacindassa, sillä hänen drakinsa puskee ulos aina kun hän kommunikoi pojan kanssa. Juonesta saa paremmin kiinni kun lukee kirjan!

Kirjassa oli parasta fantasia ja todentuntuisuus. Hahmoja oli helppo ymmärtää, eikä mikään mennyt överiksi missään kohtaa.

Hyvää kirjassa oli myös kaiken selväksi tekeminen, sillä ei jäänyt epäselväksi mikä on draki tai mitä metsästäjät tekevät. Kirjassa on myös uskomattoman hyvä juoni ja kirjoitustapa. Jännitystä ja surullisiakin kohtia kirjasta löytyy.

Lainasin kirjan kannen perusteella, enkä olisi uskonut että sisältö olisi näinkin mahtava. Kirja ei jätä ketään kylmäksi, ei hetkeksikään! (Dimppe / Sivupiiri)