Keskustelu
Osallistu kommentointiin teossivulla.
TuomasA
21.9.2020
Tämän kirjan lukemisesta kirjoittaminen pelottaa vähän, koska minulla on kummallinen olo, että jotain on voinut jäädä huomaamatta. Sinun päiväs koittaa on paljastuskirjamaisen suurmies- ja poliitikkoelämäkerran riisuminen luurangoksi ja pakkaaminen laatikkoon luu kerrallaan. Elämäkerturin ääni tulee vahvasti esiin. ”Kertomukseni ei ole ylistyslaulu eikä panettelukirja.” (s. 390) Arkistolaitoksen kiemurat ovat oma hauska tasonsa, vaikka ne voisivat vaikuttaa myös kuivilta. Politiikan kieli on otettu omintakeiseen käyttöön, mikä näkyy erityisesti kohdehenkilön isän Kustaa Harmajan puheessa. Ensin tukahtuneen homoseksuaalisuuden jännite tuntuu Anton Harmajan ja Judas Berglundin kirjeissä ilmiselvältä ja herättää paljon kysymyksiä, lopulta en ole kuitenkaan yhtään varma. Anton Harmajan peittelemätön naisviha ja tahattomiksi naamioidut rasistisensävyiset kommentit mietityttävät. Prinssi Charlesin klassikkokommenttiin kihlajaishaastattelussa viittaaminen sai nauramaan ääneen ja pohtimaan mahdollisia viitepisteitä enemmänkin. Pitkittynyt presidenttikausi ja hiihtämisen maininta tuovat mieleen Kekkosen. Välillä olin puutua pahasti poliittisten kiemuroiden ja vaihtoehtohistoriallisen maailmantilanteen pitkiin kuvauksiin, jotka ehkä ovat mukana ilmentämässä, että versioidussa lajityypissä tällaisia usein esiintyy. Sen voi epäröimättä todeta, että Raunio on hyvin taitava niiden erilaisten tekstilajien parissa, jotka tämän romaanin muodostavat. Tällainenko olisi kertomuskriittinen elämäkerta? Ovela teos, ajattelen lopussa.
”Muistan hyvin hänen läsnäolonsa. Kukaan ei tiennyt, miksi hän aina oli paikalla, mutta jollain tapaa hän kuului jokaiseen kuvaan.” (s. 47)
”Jo muinaiset sumerilaiset osasivat seuloa tietosisällöltään arvokkaammat savitaulut poltettaviksi ja karsia muut.” (s. 158)