Keskustelu

TuomasA

21.9.2020

Tommi Melenderin uusi esseekokoelma on runsas ja palaamisen arvoinen. Kirjassa esitetään mm. minut yllättänyt huomio siitä, että Clarice Lispectorin romaanit ovat täynnä ”maailmankaikkeutta syleileviä jumalkokemuksen hetkiä” - kohtaako esim. G.H. torakassa syvimmän minänsä sijaan jumalan? Miettimistä seuraavalle lukukerralle. Kirjallisten oivallusten ohella Melender tuo näkyviin asioita arkisesta maailmankuvastamme. Pyhä työ -esseessä tunnistan kaipuun vapaaksi kirjoittajaksi ja pelon kuukausipalkasta luopumisesta. Mieheyden taakat -esseessä tunnistan valtaosan hänen kuvaamastaan maskuliinisen häpeän synnyttämästä vihasta. Muutamat esseistä olivat jo ennestään tuttuja Parnassosta ja Imagesta, mutta eipä niiden uudelleenlukeminen haitannut, varsinkin kun kirjassa julkaistuja tekstejä on laajennettu lehtiversioista. Kokoelman loppuessa tuli harvinainen tunne, että ”nytkö jo?”

”Maailma pysyy siedettävänä vain niin kauan kuin teemme sen minkä ihmisyys vaatii.” (Toivon tuolla puolen)

”Niillä, jotka selviävät miehuuskokeestaan kunnialla, ei ole tarvetta kyseenalaistaa pelin sääntöjä, kun taas ne, jotka reputtavat miehuuskokeensa, häpeävät liikaa tehdäkseen sen.” (Mieheyden taakat)

”Soisin, että huolestuisimme välillä myös siitä, jaksaako kukaan enää vihata kirjallisuutta.” (Kirjallisuus ja viha)

”Minusta ei tullut kovanaamaa, vaan jouduin valitsemaan kulkureittini niin, etten joutuisi kovanaamojen tielle.” (Mieheyden taakat)