Keskustelu

TuomasA

26.7.2021

DFW:n lehtiin ja julkaisuihin kirjoittamista teksteistä koottu valikoima esittelee monipuolisen kattauksen hänen esseetuotantoaan. Neuroottinen, ahdistunut ja tietoisuuden syövereihin usein syvälle uppoava Wallace kirjoittaa ennen kaikkea viihdyttäviä tarinoita. Esseeajattelunsa ydintä hän avaa valikoiman nimiesseessä, kulttiklassikoksi kohonneessa pienoisromaanin laajuisessa reportaasissa luksusristeilyltä: “Kunnioittipa essee lukijoitaan tai ei, sen perustehtävä joka tapauksessa on palvella nimenomaan heitä.” (s. 182) Hän paheksuu kohdassa kirjailija Frank Conroyn risteilymainoslehteen kirjoittamaa tekstiä, joka esiintyy esseenä mutta on lopulta mainos. Totuudesta Wallace ei mainitse mitään, ja siitä onkin hänen journalististen tekstiensä yhteydessä keskusteltu. On selvää, että Wallace kulkee viihdyttävä ja kirjallisesti vaikuttava kerronta edellä. Risteilyesseessä hän kirjoittaa moneen kertaan dialogia, ja eniten totuudesta irtautuu esimerkinomainen (hillitön) dialogi, joka summaa hänen pöytäkumppaniensa käymiä keskusteluja. Merkillepantavaa on myös, että longreads.com-sivuston artikkeli Wallacen totuuskäsityksestä käyttää monista hänen esseistään nimitystä “story”.

Loistavaa luettavaa nämä tekstit kyllä ovat. Kirjan muut reportaasiesseet, “Hummereita yllin kyllin” ja “Iso punainen poika” kuvaavat hummerifestivaalia ja pornofilmien palkintogaalaa. Hummeriessee (joka on uskomatonta kyllä julkaistu Gourmet-nimisessä lehdessä) pohtii elävältä keitettävien eläimien kipuaistimuksia ja hermojärjestestelmää. Pornopalkintogaalassa hauskuus tulee siitä, että Wallace on selvästi niin väärässä paikassa kuin olla voi (ja sama energia vaikuttaa myös risteilykuvauksessa) alkaen pohtia koko teollisuutta jonkinlaisena kansakunnan mauttomimpien piirteiden kuvana. Sääharrastajana viehätyin tietysti “Tennistä ja tornadoja”-esseestä, jossa Wallace kertoo tennistaustansa lisäksi varttumisestaan tornadoherkällä alueella. DFW kertoo ihmisistä sekä julmasti että jonkinlaista vaikeasti määriteltävää rakkautta osoittaen, ja se lienee hänen kuvauksissaan eräänlainen tavaramerkki. Neuroottinen tapa analysoida myös omaa ajatteluaan ja huomioitaan näkyy erityisesti alaviitteissä (ja niiden alaviitteissä). Wallace on suositeltavaa luettavaa varsinkin esseen ja narratiivisen journalismin kirjoittamista harjoitteleville.

”Tornadot ovat kaikkivoipia eivätkä tottele mitään lakeja. Voimalla ilman lakia ei ole muotoa, sillä on vain suunta ja kesto.” (Tennistä ja tornadoja, s. 122)

”On myönnettävä, että pitkään piilossa ollut atavistinen haifetisismini pulpahti jälleen pintaan tällä luksusristeilyllä, ja kun uskoin nähneeni tyyrpuurin puolella yhden ainokaisen selkäevän (ehkä), touhotin siitä illallispöydässä siinä määrin, että pöytäseurueeni pöydässä numero 64 joutui lopulta mahdollisimman tahdikkaasti ilmoittamaan, että minun tulisi jo tukkia turpani.” (Hauskaa, mutta ei koskaan enää, s. 151)