Kevyt kantamus ja muita kertomuksia

Matkustaminen symbolisoi kirjallisuudessa usein muutosta. Juna, laiva tai lentokone kuljettaa kohti uutta ja tuntematonta maisemaa. Liikkeelle lähteminen merkitsee silloin irtautumista tutusta ympäristöstä ja identiteeteistä. Vieraassa ajassa ja paikassa, uusissa peileissä, omat kasvot näyttävät erilaisilta ja ihmissuhteista paljastuu uusia piirteitä. Kevyen kantamuksen novelleissa matkustetaan vieraaseen kaupunkiin lyhyelle vierailulle, mennään maalle kesäksi tai häämatkalle lintujen asuttamalle saarelle, vieraillaan appelsiinipuiden katveessa lepäävässä etelän "paratiisissa" - tai lähdetään lopullisesti tavoittelemaan täydellistä vapautta mukana "niin vähän kuin mahdollista". Niminovellin minäkertojan matkalaukku sisältää "vain sen, mitä tarvitsee yöpyessään satunnaisesti jossakin hotellissa". Hän tahtoo matkustaa anonyymisti ja välttää sitoumuksia, mutta laivamatkan aikana hän kuitenkin joutuu tahattomasti kuuntelemaan muiden matkustajien tarinoita ja ajautuu katselemaan muiden perhevalokuvia. Tuntiessaan myötätuntoa ja sääliä, hän ei voi välttää osallistumasta muiden elämään ja kantamaan vähintään huolta heidän puolestaan. Tarve jakaa ja sitoutua toimii myös toisin päin: jo ensimmäisenä iltana kertoja tuntee voimakasta halua puhua jollekulle. Kasvihuone-kertomuksen penkistä riitelevät vanhukset puolestaan muodostavat omituisen äkäisen parin. Sanoja vaihdetaan vähän, mutta silti toisen läsnäolo on tärkeää. Talvipuutarhan hiljaisuus tuntuu vielä suuremmalta ja rauha syvemmältä, kun kokemus voidaan jakaa. Kevyen kantamuksen kanssa matkustaminen ei useinkaan toteudu niin kuin tarinoiden henkilöt itse toivoisivat, mutta silti vieraassa tilassa suhde toisiin jäsentää omaa olemista ja antaa merkityksen omalle vapaudelle - niin hyvässä kuin pahassakin. (Tiina Tuomainen/ Sanojen aika)